Vastaus: F1 2010 [PS3] - keskustelu pelistä
Jonkin verran kaksijakoinen maku jäi uran ensimmäisestä GP-viikonlopusta Lotuksen kuljettajana.
AI Legendillä, kisapituus 50% (Bahrainissa 25 kierrosta), ei ajoapuja, sen jonkun varikkoruutuun ajon taisin jättää automaattiseksi mutta kaikki muut avut pois.
En ole aikaisemmin ajanut tuota Bahrainin pitkää versiota joten harjoitukset meni ihan oikeasti harjoitellessa. Inssi kehui koko ajan että ykkössektori menee tosi hyvin mutta kakkosella ja kolmosella tulee pahasti takkiin. Parin kymmenen kierroksen jälkeen se alkoikin jo sujua, pääsi sinne johonkin 2:02-2:03 -korville.
Q1:ssä 13. ja Q2:ssa 13. Tallin tavoite oli 18. ruutu, siihenhän päästiin helposti.
Ennen kisaa tarkistin vielä että lähdetään pehmeämmillä renkailla liikkeelle ja että bensa riittää varmasti. Bensa-asetuksen kohdalla luki "49 laps" ja mielestäni valinta oli harmaana, ajattelin että sehän riittää. Kisapituudellahan sitä polttoainetta tarvittiin.
Kisa lähti liikkeelle yllättävän hyvin, AI-kuskit jarrutteli varsinkin sinne 2 sektorin hitaisiin mutkiin todella rauhallisesti. Pommilla ohi vaan ja aika nopeasti olin 10. sijalla. Tuhosin siinä ohi mennen Schumin kisan.
Taistelin sijoituksesta Kubican kanssa ja ajoin siinä hässäkässä mutkan 20 pitkäksi. Schumi ei sitten ollut kiinnostunut keltaisista lipuista vaan palatessani radalle se täräytti suoraan perään.
Autolleni ei käynyt mitään mutta siltä meni etusiipi säpäleiksi.
Ennen omaa varikkokäyntiä nousin 7. sijalle muiden varikkokäyntien takia. Oma stoppi sujui kuin rasvattu, ei mitään hämminkiä. Jatkoin sitten sijalla 18., kovemmat renkaat ja auto tuntui hyvältä joten siinä oli helppo puristaa. Varikkokäyntien takia nousin pikku hiljaa, taisin tehdä siinä jonkun ohituksenkin ja parhaimmillani oli 9. sijalla. Sitten, taistellessani Hülkenbergin kanssa, pyörähdin omasta ajovirheestä 1. mutkassa ja menetin yhden sijan. Kierroksia oli jäljellä vielä sellainen viitisen kappaletta ja keskittyminen alkoi herpaantua. Toiseksi viimeisellä kierroksella pyörähdin siellä 2 sektorin syheröosuudella ja Kobyashi tuli ohi. Sitten lähdin takaa-ajoon ja suunnilleen tasan kierroksen jälkeen otin 10. sijan takaisin.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Mutkan 19 jälkeisellä suoralla alkoi loppua bensa.
MITÄ?! Ja minä kun luulin että "49 laps" siellä valikossa tarkoitti kisapituutta. No näköjään ei. Polttoaine olisi riittänyt juuri sopivasti Buttonille joka tuli tasan samaan aikaan maaliin, mutta minulla oli vielä puolikas kierros ajamatta. Sieltä sitä sitten tuli koko letka ohi kahta puolta, sain varmuuden vuoksi vielä estelystä 20 sekunnin rangaistuksen kun vit*tti niin paljon etten jaksanut siirtyä pois ajolinjalta.
Ensimmäiset 20 kierrosta oli pirun hienoa kilvanajoa ottaen huomioon että ajoin AI:tä vastaan, mutta tuo loppu vei kokonaisuudelta pois paljon.