Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Far Cry 5

Ihan samoilla kannoilla monen muun kanssa. Hyvä peli, muttei mikään mestariteos. Kuitenkin mielestäni varsin viihdyttävä ja jopa omaan makuun suosikki Far Cry, tosin pelasin vain kolmosen läpi ja nelosta ja Primalia jonkin verran. Kouluarvosanana vahva 8 on ansaittu. Toi vihujen spawnaaminen on kyllä vähän vienyt tympääntymisen rajalle. Itse välttelen teitä juuri sen vuoksi, kun koko ajan on joku auto vastassa vihuja. Nyt tosin meinasi jo hermot mennä kun aluetta rupesi jossain kohti päivystämään lentokoneet ja helikopterit, ja tuntui että ne oli koko ajan niskassa :D Ymmärrän että oma hahmo on "wanted" vihujen puolesta, mutta vähän ois voinu väliä harventaa noihin. Lisäksi noi muidenkin esille nostamat huume/psykoosi-kohtaukset tuntuu vain hajottavan pelin etenemistä ja ovat varsin tympeitä. En ymmärrä miksi ne on tähän väännetty edes mukaan.

Pelaaminen itsessään mukavaa. Co-oppia pääsin myös kokeilemaan ja se oli hyvin viihdyttävää, vaikka ajatus olikin silloin lähinnä hauskuudessa, eikä pelin etenemisessä. Siihen tämä tarjosi hyvät huvit. Arcadea myös kokeilin lisää, ja map editorista isot plussat, jos jaksaisi panostaa niin saisi kyllä tosi hienoja kenttiä tehtyä. Juoni on vielä kiinnostanut, vaikka samoillessa se jääkin usein taka-alalle. Pidän tehtävistä, mutta niissä ois voinut jotain laajempia kokonaisuuksia olla enemmän mukana. Nyt ovat suht lyhyitä ja nopeita kaikki. Alussa hiippailin outpostit ym läpi, mutta nyt on laiskistunut meno ja oon lähinnä rällättänyt menemään kun ei peli juuri haasteita tarjoa normal-tasolla.

Seikkailu on sitten toisaalta erittäin mukavaa. En edelleen käytä fast travelia, vaan kuljen itse matkat. Ja hei, se bigfoot-mysteeri on taas täällä! :D

Muutamalla viilauksella tosi vahva peli ois kyseessä. Nykyisellään ei luultavasti tuu uutta kierrosta vedettyä kun ekan kerran läpi pääsen ja saan kaikki kiinnostavat asiat tehdyksi.
 
Jos en mä nyt ihan väärin muista, oli far cry kolmoses paljon rauhallisempi meininki mitä tässä nyt ihmiset on valitellut. Sielä muistan ainakin ihan rauhassa välillä tutkivani kaikkia luolastoja ja mestoja, alligaattorien kanssa painiskelua ja se oli aina pelottavaa hypätä veteen kun ei tiennyt mitä sieltä vedestä voi hyökätä ja ylipäänsä se seikkailun fiilis. Sai edetä suht rauhassa tehtäviin ja suorittaa ne melko rauhassa, toki räjähteitä ja toimintaaki oli mutta se oli siedettävissä vai muistanko ihan omia?. Tässä tämä riehuminen on näköjään vedetty täysin yli, minusta vaa laiskaa suunittelua luoda se immersio että "kyllä tässä pelissä tapahtuu ja paljon ja koko ajan, "ilman tylisä hetkiä".

En muista tiedä, mutta itse ainakin tykkään openworld peleissä myös siitä rauhallisemmasta puolesta, ihan vaan fiilistelystä ja olemisesta ja sit kun itse päätän että nyt haluan riehua ja rällästää niin itse luon sen kaaoksen, nämä on pikkuasioita mutta mun mielestä perkeleen tärkeitä openworld peleissä. Noh pelaajia on ainakin kuuneltu ja jos se asia korjataan muiden bugien ym oheessa, voi tämä peli vielä tulla joskus "valmiiks" ja vieläpä alemyyntiin niin varmasti saadaan melko nautinnollinen seikkailu aikaiseksi.

Aikoinaan muistan saints row iv alkoi oikeesti kyrpii niin pahasti kun siinäki oli jatkuvasti jotain vihaa ja toimintaa, siinäki oli varmasti ideana se että pistetään pelaaja väkisin aina tekemään jotain turhaa mitä ne ei haluaa, samoin kävi wildlandsis ja siinäki sitä tuntui olevan liikaa mutta tässä sitä on kuulemma x100 määrä niin en usko että hermoni kestävän nykyistä toiminnan määrää.
 
Viimeksi muokattu:
Tullut samaan aikaan pelattua Ghost Recon: Wildlandsia cooppina ja mitä täällä (ja muuallakin kai) puhutaan että muka yhtä pahasti vihuja perässä? Ei edes ole. Wildlandsissa homma on toteutettu ideaalisti! Vihuja kyllä kulkee teillä aika tiuhaan (ei yhtä tiuhaan kuin FC5) mutta eilenkin ajelin kohti tukikohtaa ja TÖRMÄSIN vihollisautoon eikä se silti rekisteröinyt minua yhtä nopeasti kuin FC5:n viholliset! Samanlainen "palkkihan" noissa molemmissa peleissä täyttyy mutta tuossa Wildlandsissa oikeasti saa olla myös rauhassa jos itse käyttäytyy asiallisesti.

Muutenkaan Wildlandsissa ei ole tullut kuin yksi älytön tukikohta vastaan, johon tuli about loputtomasti lisäjoukkoja. Myöhemmin tajusin että kyseessä se militaria (tms) eli jotain sotajoukkoja. Homma siis jopa looginen ja muualla ei samanlaista kaaosta ole tullut vaikka "ghostailu" olisikin epäonnistunut. Wildlandsissa pystyy helposti kuitenkin pelastamaan tilanteen vaikka jäisikin rysän päältä kiinni eikä niitä tukijoukkojakaan tunnu tulevan yhtä kovalla syötöllä kuin mitä FC5:ssa.

Tämä on luultavasti jo kolmas kerta kun sanon tämän: harmittaa että niin pienellä asialla on pilattu peli-iloa muutoin hyvinkin viihdyttävästä teoksesta. Ei olisi tarvinnut kuin vähän säätää "toiminta-nappia" ja siinä se.

Erityisesti ihmetyttää se, että ihan oikeasti vitosen meno on huomattavasti hektisempää kuin aiemmissa sarjan peleissä. Olisi nyt Ubi kerrankin tehnyt sitä mistä aina syytetään ja TEHNYT sen "saman pelin" eikä tuollaista ärsyttävää muutosta.
 
Viimeksi muokattu:
Kolutaan siirtymät pääosin teiden ulkopuolella tai sitten ilmassa, niin eipä ole vihujen ajoneuvot onnistuneet viemään liikaa huomiota. Se tiedustelulennokki tiputetaan alas samantien jos vain singon pateja löytyy.

Nyt siirtyessäni uudelle alueelle, haen tukikohdat helikopterilla. Eiköhän tuo osaltaan pidä katuja auki.
 
Tuo vain vie täysin järjen ostaa autoja pelissä, koska niillä ei tee mitään. Toisaalta ei tee lentokoneillakaan, kun kävelymatkan päässä on jatkuvasti 2-3 tehtävää.
 
Ei niistä vastaan tulevista vihollisista tarvi edes välittää jos ei halua, sen kun painelee eteen päin.
Itelle on kyllä maistunut todella hyvin, paljon paremmin kuin 4 osa ja primal.

Pelkkä mestojen tutkiminen on jo perkeleen koukuttavaa, koko ajan löytyy jotain jännää.
Tämän pelin kohdalla on aika paljon kiinni siitä, että iskeekö tuo ympäristö kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:
Jos en mä nyt ihan väärin muista, oli far cry kolmoses paljon rauhallisempi meininki mitä tässä nyt ihmiset on valitellut. Sielä muistan ainakin ihan rauhassa välillä tutkivani kaikkia luolastoja ja mestoja, alligaattorien kanssa painiskelua ja se oli aina pelottavaa hypätä veteen kun ei tiennyt mitä sieltä vedestä voi hyökätä ja ylipäänsä se seikkailun fiilis. Sai edetä suht rauhassa tehtäviin ja suorittaa ne melko rauhassa, toki räjähteitä ja toimintaaki oli mutta se oli siedettävissä vai muistanko ihan omia?. Tässä tämä riehuminen on näköjään vedetty täysin yli, minusta vaa laiskaa suunittelua luoda se immersio että "kyllä tässä pelissä tapahtuu ja paljon ja koko ajan, "ilman tylisä hetkiä".

En muista tiedä, mutta itse ainakin tykkään openworld peleissä myös siitä rauhallisemmasta puolesta, ihan vaan fiilistelystä ja olemisesta ja sit kun itse päätän että nyt haluan riehua ja rällästää niin itse luon sen kaaoksen, nämä on pikkuasioita mutta mun mielestä perkeleen tärkeitä openworld peleissä. Noh pelaajia on ainakin kuuneltu ja jos se asia korjataan muiden bugien ym oheessa, voi tämä peli vielä tulla joskus "valmiiks" ja vieläpä alemyyntiin niin varmasti saadaan melko nautinnollinen seikkailu aikaiseksi.

Samoja juttuja mietin itekin. Älytöntä kun tuntuu, ettei viittäkymmentä metriä voi kävellä ilman että jostain hyökkää hullu uskis tai karhu. Tai jos tiellä dallailee joku siviili, jolla on jotain tietoa. Puoli lausetta ehtii sanoa kun sama juttu. Läänin joutuu putsaamaan vihulaisista moneen kertaan, ennenkuin npc:t ehtivät sanomaan asiansa loppuun ja hotspot ilmestyy karttaan. Mä kyllä muistelen, että nelosessakin sai outpostit taktisemmin tyhjentää. Nyt tuntuu että outposteissa herätään, kun vieressä joutuu väkisin tappamaan pari rypästä satunnaisvihollisia.

Toinen asia mikä itsellä häiritsee suunnattomasti, on ajotuntuman keveys. Varsinkin ilma-alusten ohjaustuntuma on naurettavan arcadea. Itse pidän paljon enemmän gta:n ja battlefieldin lentotuntumasta, vaikkei niitäkään kukaan varmasti simulaattoreina pidä.

Sääli sinänsä, koska maailma aukeaa tässä paljon fiksummin kun edellisten pelien kiipeilyllä. Ja paikkojen tutkiminen on paljon kiinnostavampaa ja niissä on mielestäni syvempi immersio kuin edellisissä peleissä.

Arcade-moodia en ole kokeillut, enkä varmasti kokeilekaan koska varsinainen peli on jo hieman liikaa sitä.
 
Toi ajo/lentotuntuma oli myös wildlandsissa sama ku lentäis/ajais paperisilla vehkeillä, ei se gtaassaka mikään simulaattori ole mutta tuntuu sentää jotain painoa olevan. Myös mafia peleissä on autoissa painoa, wildlandsis se laskeutuminenki oli semmosta et 2 metriä ennen kenttää vaa täysiä maahan nii kyllä se kone pysähtyi, gtaassa ku vastaava tekis nii räjähtäis koko paska. Varmaa tähän sit otettu toi painoton ajosysteemi wildlandsist tai jotain.
 
Tässä pelissä ei pidetä pelaajaa yhtään kädestä kiinni. Heti alusta voi mennä mihin vaan, ja tehdä mitä vaan. Kunhan resistance mittari nousee niin se riittää.

Kartalla näkyvien pää ja sivutehtävien ainoa ero on RP määrä, tässä ei tarvitse huolehtia tarinasta yhtään, tekee vaan kaikkea mahdollista, niin peli hoitaa loput.

Näitä kun tekee tarpeeksi niin aina jossain vaiheessa tarina etenee.
  • 50 RP: Rescue Hostages
  • 50 RP: Kill VIPs of the Cult
  • 75 RP: Destroy Roadblocks
  • 75 RP: Destroy Supply Vehicles
  • 100 RP: Destroy Silos
  • 100 RP: Destroy Shrines
  • 100-200 RP: Complete Side-Missions
  • 200 RP: Clutch Nixon Challenge
  • 400 RP: Liberate Outposts
  • 600-900 RP: Do Story Missions
  • 600-900 RP: Do Gun for Hire Missions
 
Viimeksi muokattu:
Tätä ketjua seuranneenna ja videoita kattellen en taida koskea tähän peliin pitkällä tikullakaan. Tuo päätehtävien huonois häiritsi jo nelosessa, vihaan yli kaiken tehtäviä missä pitää vaan puolustaa jotain tukikohtaa tietyn ajan tms. Ärsyttää että avoimen maailman pelissä päätehtävät on sitten tuollaisia missä sitä avointa maailmaa ei hyödynnetä muuten kuin että ajetaan johonkin paikkaan ja sit siellä taistellaan jotain aikaa vastaan. Totaalisen mielikuvituksetonta.

Hauskaa sinänsä että Far Cry 2:stahan nimenomaan kritisoitiin siitä että vihut ja outpostit spawnautuu niin nopeesti että ei saa hetken rauhaa ja vihut oli yliagressiviisia heti kun huomasivat. Kolmosessahan ne muutti tuon niin että vihuilla oli kolme tilaa, se vihreä, keltainen ja punainen. Eli keltaisella alkavat etsimään jos epäilevät jotain jolloin voi päästä vielä karkuun hiippailemalla ja sit punainen milloin ne tietää missä olet jolloin ne ampuu koko ajan. Samoin kolmosessa tehtiin niin että kun tietyn alueen outpostit oli tyhjennetty niin se alue oli ns. "rauhoitettu" ja siellä pystyi rauhassa ajelee ja rellestää ja suurin osa vastaantulijoista oli omalla puolella.

Sitten kävi kolmosessa niin että pelaajat alkoi valittaa että kun outpostit on tyhjennetty niin PELI ON TYLSÄ, että ei ole mitään tekemistä kun ei oo ketään ketä ampua. Noh, Ubisoft teki sitten patchin missä voi "resetoida" outpostit niin on taas ammuttavaa. Lol.

Nelosessa tais olla aika sama kuin kolmosessa paitsi muistan että siinä oli paljon hektisempi meno kuin kolmosessa. Nelosta jaksoinkin pelata vaan sen ekan kartan. Nyt tää vitonen näyttää että homma on vain pahentunut. Itellä mennyt into koko Far Cry-sarjaan. Ne on totaalisesti pilannut tämän sarjan. Tällaiset open-world yksinpeliräiskinnät on kyllä tullut tiensä päähän tällä konseptilla. Mieluummin palaisin takas Divisioniin kun alkaisin tätä jauhamaan. Sitä jaksoi pelata ainoastaan siitä syystä että se online-porukalla pelaaminen oli oikeasti tosi hauskaa vaikka randomienkin kans kunhan sattui hyvä porukka. Ja mä olen pitänyt itseäni aina yksinpelaajana.

Far Cry 2:ssa oli omat ongelmansa mutta se peli loistaa edelleen tunnelmallaan ja tinkimättömyydellä. Se fiilis että olet keskellä afrikkaa kahden sotapuolen välissä ja oman onnen nojassa ja aseet vähän paskat ja aurinko porottaa ja on vähän kuuma ja se malariakin vielä niin siinä oli jotain ainutlaatuista minkä ne on kadottanut tästä sarjasta kokonaan. Timantteja oli hauska metsästää ja jengi puhui niin nopeesti että saanut edes mitään selvää ja aseita pystyi kantaa vain kolme ja granaattejakin parhaimmillaan vaan 5 jne. Tuollaista vähän survival-henkistä kuumottavuutta kaipais näihin uusiinkin mutta se on totaalisesti kadotettu ja näistä on tullut tällaisia ilman mitään visioa omaavia temmellyskenttiä missä vaan räiskitään joka suuntaan ja keräillään jotain nukkeja ja muoviautoja mitkä on valmiina kartassa merkattu ja lopussa on 50 rocket launcher panosta taskussa ja 100 granaattia.
 
Pelin ensimmäinen Live event on käynnissä ja siihen täytyy tappa eläimiä polttamalla, ilman flameria tai moloja. Sairasta :D Mutta siis 6 päivää aikaa ja 20 tappoa tarvii saada, ei ole vaikeaa kun keksii missä ja kuinka. Communityn piti tappaa 50k jotta saa toisen palkinnon, en tiedä onko nuo määrät kaikilta alustoilta vai vaan siltä jolla pelaat mut ainakin PCllä se on jo yli 250k :D:D

Sitten toinen asia, opin tänään ettei 30 FPS PCllä olekkaan niin paha asia kun on kunnon frametimet, kun haluan tuota 4k herkkua maks graffoilla niin ei kykene edes lähelle 60 FPS jos ei omista 3000€ hirviö konetta. Joten pistin RTSS:ssä 30 FPS limitin päälle ja sehän näyttää ihan sulavalta, nyt myös todella upealta 4k ja 1.2 kertasella resoluutiolla. Yritin aikaisemmin tuolla pelin omalla 30 FPS limitterillä mutta sillä frametimet on päin persettä joten se näyttää todella nykivältä, mutta RTSS(rivatuner statistic server) pelastaa.
 
Tässä pelissä ei pidetä pelaajaa yhtään kädestä kiinni. Heti alusta voi mennä mihin vaan, ja tehdä mitä vaan. Kunhan resistance mittari nousee niin se riittää.

Kartalla näkyvien pää ja sivutehtävien ainoa ero on RP määrä, tässä ei tarvitse huolehtia tarinasta yhtään, tekee vaan kaikkea mahdollista, niin peli hoitaa loput.

Näitä kun tekee tarpeeksi niin aina jossain vaiheessa tarina etenee.
  • 50 RP: Rescue Hostages
  • 50 RP: Kill VIPs of the Cult
  • 75 RP: Destroy Roadblocks
  • 75 RP: Destroy Supply Vehicles
  • 100 RP: Destroy Silos
  • 100 RP: Destroy Shrines
  • 100-200 RP: Complete Side-Missions
  • 200 RP: Clutch Nixon Challenge
  • 400 RP: Liberate Outposts
  • 600-900 RP: Do Story Missions
  • 600-900 RP: Do Gun for Hire Missions

No itellä ainaki kesti hetken aikaa, ennen kuin hiffasin, että näitä uusia tehtäviä aukeaa sitä myöten lisää, kun heität läpyskää vastaan tuleville ihmisille. Huonosti sanottu, kun tämä "eizei gayle" hän on mykkä.
 
Ei tosiaan mitään järkeä maksaa uudelleen ja uudelleen samasta pelistä.
Jos noin kärjistetysti ajattelee, niin sitten on turhaa varmaankin ostaa yhtäkään FPS-peliä, yhtäkään hiekkalaatikko-peliä, yhtäkään platformer/metroidvania-peliä, yhtäkään NHL-peliä, yhtäkään FIFA-peliä, yhtäkään NBA-peliä, yhtäkään Maddenia, yhtäkään kilpa-ajopeliä, yhtäkään beatemup-peliä tai yhtäkään RPG-peliä, eikö niin?

Vähiin käy meidän pelaajien pelattavat valitettavasti...
 
Ei tosiaan mitään järkeä maksaa uudelleen ja uudelleen samasta pelistä.

Ja jos on tehnyt omasta mielestään virheen ja hankkinut pelin, tilanteen voi korjata helposti, koska FC5:stä saa vielä tällä hetkellä hemmetin hyvää vaihtoarvoa Gamestopissa.

Offtopic: Tajusin juuri, että Far Cry 2 on Xboxilla taaksepäinyhteensopiva ja minulla löytyy vielä pelin collector's edition hyllystä. Pitääpä laittaa tulille ja tsekata, miten peli on kestänyt aikaa.
 
Jos noin kärjistetysti ajattelee, niin sitten on turhaa varmaankin ostaa yhtäkään FPS-peliä, yhtäkään hiekkalaatikko-peliä, yhtäkään platformer/metroidvania-peliä, yhtäkään NHL-peliä, yhtäkään FIFA-peliä, yhtäkään NBA-peliä, yhtäkään Maddenia, yhtäkään kilpa-ajopeliä, yhtäkään beatemup-peliä tai yhtäkään RPG-peliä, eikö niin?

Kyllähän niistä aina se eka pitää hankkia.
 
Offtopic: Tajusin juuri, että Far Cry 2 on Xboxilla taaksepäinyhteensopiva ja minulla löytyy vielä pelin collector's edition hyllystä. Pitääpä laittaa tulille ja tsekata, miten peli on kestänyt aikaa.
PC:llä olen tätä aina satunnaisesti pelannut, kun itselleni Far Cry 2 on edelleen tämän pelisarjan suosikkini. Nyt olen Far Cry 5 myötä tullutta kiinnostusta purkanut oikein mielelläni tuohon kakkososaan PC:llä, kun saa modeilla respawnaat outpostit sekä magneetin lailla kiinni saavat vihollisen autot pois, aseiden vauriot kovemmaksi ja pelin harman/ruskean värimaailman paljon vihreämmäksi.

Pelin vanilla-versio ei toki enää tänä päivänä jokaiselta osa-alueelta pärjää moderneille peleille, mutta pelin PC-version tekstuurit ja luonnon kasvusto ovat edelleen ihan tätä päivää sekä äänimailma on erittäin hyvä (hyvät tunnelmalliset musiikit ja kovaääniset aseet/räjähdykset). Pelimaailma puolestaan tarjoaa seikkailun ja vapauden tunnetta, tekeminen puolestaan pelkästään ampumista sekä tehtävien tekemistä. Peli on enemmän fps-shooter kuin Ubisoft sekoitus kaikkea. Eihän se nykypelaajille kelpaisi, jos joutuisi jalan liikkumaan peräti kaksiminuuttia tehtäväpaikalle fiilistellen sekä suunnitellen tehtävän suorittamista etukäteen vaan siihen pitää tunkea kaikenmaailman kotkia, sarvikuonoja, vihollisten rekkaletkaa, kyläläisiä metsästämään eläimiä, 10 kerättävää esinettä ja random tapahtumia sekä bugeja matkanvarrelle.

Se kultainen keskitie menisi jossain Far Cry 2:sen ja näiden modernien jatko-osien välissä. Vähän enemmän tilaa pelaajalle niin pelimaailman tapahtumat tuntuisivat enemmän uniikeilta ja toisaalta jotain sisältöä tarvitaan, eikä pelimaailma voi olla enää niin tyhjä miten Far Cry 2:sen aikana.
 
Jos noin kärjistetysti ajattelee, niin sitten on turhaa varmaankin ostaa yhtäkään FPS-peliä, yhtäkään hiekkalaatikko-peliä, yhtäkään platformer/metroidvania-peliä, yhtäkään NHL-peliä, yhtäkään FIFA-peliä, yhtäkään NBA-peliä, yhtäkään Maddenia, yhtäkään kilpa-ajopeliä, yhtäkään beatemup-peliä tai yhtäkään RPG-peliä, eikö niin?

Vähiin käy meidän pelaajien pelattavat valitettavasti...

Siinä olet kyllä ihan oikeessa, ei oo mitää järkee hankkia yhtäkää NHL, FIFA, NBA, Madden peliä, kilpautotki vähä samanlaisia, rpgeet jättäisin tästä pois.
 
Ylös Bottom