Vastaus: Final Fantasy XII (12)
Lisää PB-tilitystä.
12 tuntia takana ja voisinpa tähän väliin heittää omat kritiikinpoikaset.
Ensinnäkin juoni, vaikka viihdyttävää kamaa onkin ei ole tarpeeksi henkilökohtainen. Siis kun tapahtumat menevät jossain "siellä" ja hahmojen suhteet ovat näinkin löysiä häviää mielenkiinto osittain juonta kohtaan. Paha tässä vaiheessa on vielä mitään lopullista sanoa, mutta näin nyt. Toisaalta on hauska huomata kuinka päälaellaan XII on muihin FF:iin verrattuna. Muissa Finaleissa pelaamisen yksinkertaisuuden ja monotonisuuden kesti juuri tapahtumien ja juonen takia. Nyt vähän niinkuin toisinpäin :b
Seuraavaksi napinaa gameplaysta. Lisenssi lauta tuntui alussa mahtavalta ja mystiseltä. Mutta nyt se tuntuu lähinnä LIIAN PIENELTÄ. Miten mielenkiinto säilyy 100-leveliin asti jos koko vitun lauta on käyty läpi jo kohta puoliksi ? Ja sitten sekin minua vähän vaivaa kun hahmoilla ei tunnu olevan mitään järkeviä "skillejä". Kaikki technickit ovat tähän mennessä tuntuneet melko turhilta. First Aid, Charge.... HOROLOGY MIT VIT! Poachinkin ostin innoissani 7000 gilillä eikä silläkään tunnu saavan yhtään sen kummempia esineitä kuin stealilla. Pöljää.
Sitten voisi listata läjän pikkuvikoja, jotka eivät pelaamista haittaa, mutta mitkä sillointällöin pistävät silmään.
Missä hehkutettu First Person kuvakulma!?
Miksi vihollista pitää targetoida, että sen statsit näkyvät?!
Quickeningit ovat liian hyviä (ainakin tässä vaiheessa) ja loppupuolellahan niitä saa elixirien kanssa spämmätä loputtomiin?!
Miksi Bestiaryssa ei näy mitä kamaa viholliset pudottavat/pudottivat?!
Miksi varusteista ei ole MITÄÄN legendaa tarjolla?!
Napinan jälkeen onkin hyvä rentoutua. Peli on tähän mennessä ollut mitä parhainta viihdettä ja huomaan taas ilokseni odottavani innoissani kotiin pääsyä ja pleikkarin ääreen istumista. Pelattavuus on pikkuvioistaan huolimatta äärimmäisen nautittavaa, grafiikka hivelee silmiä ja vihollis-design on pala taivasta. Musiikit, vaikkeivat erityisen legendaarista kamaa olekaan, miellyttävät minua suuresti. Taisteleminen vaihtelee rennosta seikkailusta helvetin tiukkoihin pomo ja erikois-vihu-vääntöihin. Aivan kuten pitääkin.
Todellakin uudenlainen FF ja uudenlainen RPG. Ja noita pikkuvikoja ja puutteita on peliin joutunut väistämättä. Onhan pelisysteemi kuitenkin noin 10-kertaa monimutkaisempi kuin keskiverto roolipeleissä... enemmän muuttujia = enemmän ongelmia. Toivottavasti joku ottaa opikseen ja hioo vittumaisimmat viat jonain päivänä pois "plagiaatistaan"
NIin ja heittäkää ne guidet vittuun mkay ?