Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ghost Recon: Wildlands

Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Eilen heitettiin kuuden tunnin setti täydellä tiimillä. Tällä vaikeimmalla vaikeustasolla ei voi aliarvioida vihua. Henki lähtee helposti ja tiimin jäsenet saavat nostella toisiaan yhtenään. Taktisuus tulee kuin itsestään pakon edessä. Tätä peliä ei kannata muulla tavoin edes vetää.

Pelin annista merkittävän osan nappaa se kaikki säätö mitä tapahtuu operaatioiden aikana ja siirtymissä. Sattumalla on siis oma roolinsa kaiken aikaa. Se tarina syntyy lopulta näiden yhdistelmästä. Naurua ja puhetta piisaa.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Muutama sananen näistä kykypuista.

Mikä järki on esim. kasvattaa "henkiinherätysaikaa", joka alkaa siis tikittämään Ghostin kaatuessa? Monissa vaikeissa tehtävissä on (viimeisenä elossaolevana) fiksumpaa piiloutua ja odottaa kyseisen ajan loppumista, jolloin joukkuetoverit voivat syntyä uudestaan? Pitemmällä ajalla (kykyä parantamalla) tämä vain hidastuu ja ajan loppumisella ei näytä olevan merkitystä, voit silti nostaa kaverisi pystyyn ajan loputtua.

Tai sitten taito, jolla voit tilata auton, panssaroidun auton tai helikopterin. Panssaroidulla autolla olisi ollut toisinaan käyttöä, mutta päivitettyäsi tämän taidon helikopteriin asti, et voi enää tilata edellisen tason panssaroitua autoa. Toki vaihtoehtoja piisaa esim. miinojen ja C4:n muodossa, mutta esim. convoy-saattueiden kanssa panssaroidusta autosta on paljon hyötyä.

Vaikeimmalla tasolla on tullut enimmäkseen pelattua ja sekään ei tunnu liian vaikealta, kun malttaa pysyä näkymättömissä ja vihollisia saa napsittua pois kaikessa rauhassa. Ilmassa lentäessä on melkein vaarallisinta, mikäli lennät vähintään 3/5 tai vaikeammalla alueella, ilmatorjuntaa kun tuppaa olemaan suhteellisen tiuhassa.

Ns. talonvaltaustehtävät ovat olleet tähän mennessä mielenkiintoisimpia, kun aikaraja on tiukka ja koko joukkueelta tarvitaan määrätietoista toimintaa. Näissä toivoisi talojen olevan isompia ja hieman pitemmällä aikarajalla, nyt kaikki tapahtuu yhden minuutin puitteissa. Enkä pistäisi pahakseni jos viholliselta löytyisi vaikkapa pari panssarivaunua tai jotain muuta konkreettisempaa uhkaa kuin unidad-joukot. Peliä on vielä paljon pelaamatta, joten ehkä myöhemmin tulee kovempaa vastusta.

Bugeja on löytynyt muutama lisää - Autossa olevassa minigunissa ei ole ollut ollenkaan tähtäintä, tämä on tapahtunut pari kertaa. Heittäytyessäni kalliota vasten suojaan vihollisen tulitukselta, putosin "maan läpi" ja kartasta ulos. Pitkän putoamisen jälkeen kuolin ja synnyin uudestaan ilman viiveaikaa. Ja olkaa varovaisia, mikäli liikutte vuoristoisessa maisemassa, pari kertaa on tullut jäätyä jumiin kivien keskelle. Tässä kohtaa se hyppääminen olisi kiva juttu, nyt ainoa keino päästä pois on tehdä itsemurha tai käyttää pikamatkustusta.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Voiko joku luoda Suomi pelaajille pleikalle oman yhteisön? Itse peli ollut loistava tähän mennessä mukava hyvällä porukalla pelata huumoria riittää ja nautiskellen aseita etsien ja skill pojoja välillä myös side questejä ja storyä tehdä ehdottomasti lunastanut vuoden odotetuin peli tittelin itselle.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Ensimmäinen isompi bugi tänään vastaan. Juonitehtävän 2-vaihe jäi käynnistymättä. Yritettiin useita variaatioita kun luultiin tehmeemme jotain väärin. Lopulta pelin käynnistys uusiksi vei bugin mennessään.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Vaatiiko tää 4hlö tiimi siis ihmispelaajia, vai onnistuuko tämä täysin yksinpelinä?
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Vaatiiko tää 4hlö tiimi siis ihmispelaajia, vai onnistuuko tämä täysin yksinpelinä?
Onnistuu yksinpelinä. Sync shot ominaisuudella on helppo ampua vihollisia hiljaisesti AI-kavereiden kanssa. Ja mikäli niille antaa Fire käskyn niin ne tappavat vihollisia jopa vähän liiankin tehokkaasti.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Vaatiiko tää 4hlö tiimi siis ihmispelaajia, vai onnistuuko tämä täysin yksinpelinä?

Onnistuu varmaan, mutta suosittelen skippaamaan mikäli ei tiimiä löydy. Niin paljon sisällöstä tulee vuorovaikutuksesta tiimin jäsenten välillä.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Onko se AI sen verran toimiva, että uskaltaa ostaa yksinpeliksi?
Välillä toimii ja välillä ei. Hankala sanoa yleisesti, että uskaltaako.

Itse pelasin betoja yksin 30h ja, kun hommaan pelin alennuksesta niin tulen pelamaan peliä yksin.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Saisivat kyl korjata tuon että pystyy tekeen sync shotin ilman että hudista ois markkeri päällä, mieluiten tätä pelais ilman mitään hud härpäköitä.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Saisivat kyl korjata tuon että pystyy tekeen sync shotin ilman että hudista ois markkeri päällä, mieluiten tätä pelais ilman mitään hud härpäköitä.
Luulin, että olisivat sen jo korjanneet betan jälkeen. Harmi. Pitää laittaa palautetta siitä, itsekin pelaisin mielelläni ilman niitä.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Saisivat kyl korjata tuon että pystyy tekeen sync shotin ilman että hudista ois markkeri päällä, mieluiten tätä pelais ilman mitään hud härpäköitä.

Tässä saa sopia aika tarkasti kuka ottaa kenetkin. Tiimistä kaksi pelaa puhtaalla hudista, pl. tehtävänanto vasemmassa yläkulmassa. Onnistuu kyllä.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Tässä saa sopia aika tarkasti kuka ottaa kenetkin. Tiimistä kaksi pelaa puhtaalla hudilla, pl. tehtävänanto vasemmassa yläkulmassa. Onnistuu kyllä.
Tykkään pelata tätä yksin ja sillo en pysty komentaa ja antaa sync shottia jos ei markker ole päällä.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Tässä saa sopia aika tarkasti kuka ottaa kenetkin. Tiimistä kaksi pelaa puhtaalla hudilla, pl. tehtävänanto vasemmassa yläkulmassa. Onnistuu kyllä.
Siis koko sync shot ominaisuus ei toimi AI:n kanssa mikäli on markerit pois päältä Hudista. Järjetön moka pelinkehittäjältä ja aikaa olisi ollut korjata vaikka kuinka paljon.

Toki voihan betoja järjestää myös markkinointi mielessä ja unohtaa pelin korjaamisen, se puoli on Ubilla hyvin hallussa.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

Onkohan tuo yleinenkin bugi, että kun lataa pelin, niin tietyt asepäivitykset näkyvät aina uutena? Esim. tuo rynkyn granaatinheitin vilkkuu aina uutena, vaikka se on ollut kiinni aseessa jo pitkään.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

KonsoliFIN arvostelu pelistä oli hyvin kirjoutettu ja mielestäni aika osuva. Pelissä on puutteita, mutta scouttaaminen ja taistelu on hauskaa. Lisäksi maasto tarjoaa vaihtelua ja maisemat on komeita.

Sen arvostelun perusteella voisi Omenaraadon päätöksen tekokin helpottua :)
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

On tullut pelattua myös 2-3 pelaajan voimin ja meno on mukavaa myös silloin. Kahdella pelatessa kommunikointi on vieläkin tiiviimpää, kun kumpikin tutkii oman alueensa ja katsoo vihollisen kulkureittejä. Järjestys on usein sellainen, että dronen vierailun jälkeen korkeammalla olevat viholliset noukitaan aina ensimmäisenä pois, sitten porukasta hajallaan olevat ja lopulta rykelmässä olevat viholliset.

Tekoälyn saa oikeastaan näyttämään tyhmältä, kun huolellinen scouttaaminen ennen hyökkäystä toimii virheettömästi, mutta vastaavasti viholliset osaavat hyvin saartaa ja pysyvät suojassa, mikäli Ghostin jäsen havaitaan. On tavallaan "huijausta", kun pelaaja näkee ruudullaan, milloin vihollinen on huomaamassa sotilaasi, jolloin pelkkä maihin heittäytyminen tai nopea vetäytyminen suojan taakse jättää vihollisen "suspected"-tilaan, jolloin viholliset tulevat laiskavauhtisesti tutkimaan sen sijaan, että raportoisivat epäilyistään muille.
 
Vastaus: Ghost Recon: Wildlands

KonsoliFIN arvostelu pelistä oli hyvin kirjoutettu ja mielestäni aika osuva.

Ja arvosteluhan siis löytyy täältä: https://www.konsolifin.net/arvostel...alla-tom-clancy-rsquo-s-ghost-recon-wildlands

Tuohon olisi ollut asiaa vaikka kuinka paljon tuon lisäksi, jatkan tarinointia varmaan jossain vaiheessa jonkin artikkelin muodossa. Autoilu ja varsinkin helikopterin ohjaaminen on aivan hanurista, peli on täynnä pikku bugeja (kaverilistan online-tiloihin ei voi luottaa vähimmässäkään määrin, eilen taas meni hetken aikaa, etten saanut dronea tai kiikareita aktivoitua, ja se helvetin suojautumisen satunnainen toimiminen...) eikä "Mission failed"-ruuduissa ole mitään järkeä. (Hmm, tuossa viimeisessä on heti yksi artikkelin aihe.)

Mutta sitten toisaalta se itse pelaaminen on jäätävän hauskaa. Koska itse olen sitä plaatua ihmisiä, joka voittaa vaahtokarkkitestissä KAIKKI, käytän suurimman osan ajasta skill pointien ja varusteiden keräämiseen, jotta olen aivan over powered siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa suorittaa jotain tehtävää. Mikään määrä ylivoimaa ei ole kohtuutonta silloin, kun minä olen se ylivoimainen. Ja tähän varustelukilpaanhan Wildlands on aivan erinomainen peli.

Jostain syystä muuten olen käyttänyt about kaikki skill pointit dronen virittelyyn. Se ja sync shot -tehosteet takaavat, että mun ei itse tartte ampua ketään. Minä vain scouttaan ja tiimikaverit hoitavat tappamisen. (Onhan tämäkin tapa pelata toimintapeliä...)
 
Ylös Bottom