Sport puolta ei ole uuden fysiikkapäivityksen jälkeen tullut pelattua, mutta muita juttuja senkin edestä. Sen verran samaan aikaan kanssasi siirryin pädistä rattiin että voin sanoa omasta kokemuksesta että ratilla ajo päivityksen jälkeen on ”parempaan / nopeampaan” päin menossa.Onko tuo fysiikkapäivitys vaikuttanut muiden nopeuteen/pärjäämiseen sportin puolella?
Muun viestisi perusteella vauhti olisi sinulla periaatteessa kunnossa ja nyt jossakin muussa olisi vika. Käyppä varmuudeksi katsomassa asetuksista ratin kalibrointi kohdasta että kaasu ja jarru menee oikeasti pohjaan niitä painettaessa tai pahimmassa tapauksessa jarru hitusen ”päällä” kokoajan. Itsellä kerran tehnyt tuon että jarru ”laahasi” eli oli kokoajan päällä, hudin näkymässä näki että jarru oli pari milliä painettuna vaikkei pedaaliin koskenut. Vika löytyi tuolloin USB jatkojohdon liitännästä -> johto pohjaan ja taas toimi normaalisti. GT planetilla jollakin oli päinvastainen ongelma, kaasu ei mennyt täysin pohjaan painettaessa.
Muita syitä, viikkokisan rata ei vain sovi sinulle. Itsellä joillakin radoilla olen hyvinkin kilpailukykyinen taistellen sijoista 1-5, toisilla radoilla sitten ollaan häntäpäässä. Ja kun sinne keskikastiin kisassa ”joutuu” siellä yleensä joutuu helpommin tilanteisiin joissa kontakteja syntyy vaikka kuinka siisti pyrkisi ajamaan.
Edit. Katso myös uudestaan ajoavut asetuksista, päivityksen myötä noissakin taisi tapauskohtaisesti olla jotakin kummallista ja on saattanut mennä ajonvakautus tai counter steering assistant päälle.
Edit2. Tuli vielä mieleen onko auto jolla ajat Sportissa öljynvaihdon tarpeessa? En ole nyt varma korjaako Sportin bop tämän suorituskyky eron jos öljyt on punaisella vai ei. Eli käy katsomassa GT autossa onko öljyn kunto vihreällä tai keltaisella, jos punaisella niin öljyt vaihtoon.
Viimeksi muokattu: