Vastaus: Grand Theft Auto IV
Jees, peli kolahti päivällä postiluukusta ja testasin sitä noin puolisen tunnin ajan.
Ensituntumalta grafiikka on ehkä hitusen liian blurrattua, pientä skarppausta olisin toivonut. Toisaalta pelin grafiikat on tyylillisesti ihan toista muihin peleihin verrattuna, joten saattaa olla pikemminkin tottumiskysymys.
Tosin eniten ärsytti se, että framerate tippuu välillä hitusen liian alas ja tuntuu, että varsinkin autoja ajaessa vauhdintuntu kärsii tästä. En tosin tiedä onko boksissani jotain häimää, kun Rainbow Six Vegas 2:ssakin frame rate tippui välillä tooooodella alas... Harmi sinällään, kun en kaipaisi konsolilla vastaavia ongelmia, kuin mitä pc-pelaamisen kanssa aikoinaan sai jatkuvasti kestää. Mielestäni frame rate on grafiikoita tärkeämpi seikka, pelissä kuin pelissä.
Autojen kontrollit tuntuivat pienen totuttelun jälkeen edellisiä versioita paremmilta. Niko tuntuu tosin olevan hieman jäykempi ja varsinkin taistelu tuntui hieman kömpelöltä. Jotenkin tuli Vice City mieleen, joka San Andreaksen jälkeen tuntuu siltä kun ohjaisi vanhoja mummoja keskellä suota 200 kilon painot kintuissa. Lisäksi nappien toiminnot on ehkä hitusen epäloogisesti sijoiteltu, mutta kuten aiemmin sanottua, kaikkeen tottuu - ja kontrollejakin pystyy säätämään.
Tsekkailin aamulla arvosteluita GTA:sta ja kaikki saitit olivat antaneet tälle järjestäen täydet pisteet, joka on vähintäänkin erikoista, vaikka kyseessä olisi millainen eepos tahansa. Aina löytyy joku, joka antaa ihan mielenosoituksena 7/10, mutta en vielä löytänyt yhtäkään.
Noh, kohta taas lisää pelaamista, varmasti loistava peli, vaikka ensituntuma ei olekaan ihan niin iskevä kuin odotin.
EDIT: Ainiin, postin sedät ja tädit oli ilmeisesti kilpaa pomppineet mun GTA-kuoren päällä, kun kansi oli halki kolmesta kohtaa ja kansilehti samassa revennyt. Lähetin VPD:lle viestin tapahtuneesta ja kyselin miten menetellään, mutta VPD:stä tuli viesti, että peli on lähtenyt heiltä ehjänä ja Postilta voi hakea korvausta. Voin kyllä kuvitella mitä Posti sanoo, kun kuoressa ei ollut minkäänlaista merkintää, ettei lähetystä saa heittää, taittaa, talloa tai murskata.
Jopa CDON.com lähetti suoraan uudet kuoret kun yhdestä pelistä oli postituksessa hajonnut...