Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Pibe sanoi:Moninpeli itteäni kuitenkin enemmän tuossa kiinnostaa.
Toisaalta Halo 3 tulee vasta ensi vuonna, joten ei sitä PS3:n julkaisuun ajoiteta. Mutta on selvää, että joku Gears of War ja Forza 2 saattavat saada PS3:n ensimmäisen aallon peleistä parhaan terän pois.keiu sanoi:Microsoftilla varmaankin tarkoitus saada PS3n julkaisupelit näyttämään huonolta vertailussa.
Pibe sanoi:Kyllä on kieltämättä Xbox tullut pitkälle. Alkuun en pitänyt koneesta ja sen pelivalikoimasta ollenkan, ja nykyään sille ja sen seuraajalle on paljon kovia nimiä. Ei nyt pakosti niin isoja nimiä kuin kahdella kilpailevalla konsolilla, mutta siihen suuntaan ollaan menossa.(vauhti vaan kiihtyy) Halo on jo samalla tasolla, ja jopa korkeammalla kuin moni muu suuri nimi. Eiköhän Halo 3 kaiken lisäksi vain nosta pelisarjan asemaa.
Coca Cola light sanoi:Mun mielestä xbox360 on jo yli muiden peleissä.
Mut nää onkin tietty mielipideasioita.
Noista tietty osa tulee muillekkin konsoleille mutta kuitenkin nämä tulee XO:lle.
Nintendolla on enemmän sitten pelejä joita voisin pelata ja ei tule Xbox360:lle.
Pleikkarilla niitä ei ole kuin ehkä pari.
Halo3:sta odotan eniten mistään peleistä ja olen Halo fani jota kiinnostaa kaikki siihen liittyvä esim. kirjat.
gefilus A sanoi:Kuinka moni käyttäjä täällä on tutustunut näihin Cortana letterseihin? Varsin mielenkiintoista luettavaa.
"Bungie got hold of some incredible talent to produce four stories that are unique in tone, theme and visual style. "
"It's also the story that is certain to have Halo fans buzzing all the way till the release of Halo 3 in 2007."
"Think the Flood are just space zombies? This story will change your mind."
"It's a look at what goes into testing the new Spartan armor and has a couple of dialogue references that will grab the eyes of those who follow the Halo mythos."
"The third story, Nihei's "Breaking Quarantine", explains how Sarge escaped the Flood and the destruction of the first Halo."
"Some of the panels are so stunning, they actually work better when viewed separately, outside the context of the story."
""Second Sunrise Over New Mombasa" closes out the narratives. Written by Brett Lewis with art by Moebius, this is the only story that examines the Covenant war from a civilian's viewpoint."
"Considering the large audience who has played these games, this is a book that belongs in a few million homes.
Master Chief's first journey into comics is a brilliant success. Let's hope Bungie has the sense to make more. "
Kyllä tuon The Art of Halon saa hankittua. Suomalainen.com ainakin ilmoittaa toimitusajaksi 2 viikkoa. Sieltä itsekin tuon hankin viime vuoden lopussa. Vallan mainio kirja kyllä. Ja pitäähän tuo sarjiskin tietysti liittää Halo-hyllyyn.Hakkiz sanoi:Omista kokoelmistanihan löytyy vielä The Art of Halo -taidekirja, jota ei enää ole saatavilla. Plus pelit, soundtrackit ja oheiskrääsää. Halo kakkosiakin taitaa olla vielä se Collectors Edition ja perusversio.
Paavi sanoi:Kuulin kyllä juttua eräältä nimettömälltä henkilöltä (Hakkiz), että ei kyseinen kirja kovin mahtis olekaan.
NviperO sanoi:Kyllä tuon The Art of Halon saa hankittua. Suomalainen.com ainakin ilmoittaa toimitusajaksi 2 viikkoa. Sieltä itsekin tuon hankin viime vuoden lopussa. Vallan mainio kirja kyllä.