Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maagiset
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Liekkö sitten Alienin ansiota, mutta itelleni kyllä maistuu nimenomaan tuo hahmon ulkonäkö.

Siilitukka käy myös täysin järkeen monestakin syystä. Kuten aiemmin mainitsin jossain toisessa ketjussa, ni itellä on menny maku nykyajan seksin ylitunkemiseen joka paikkaan. Toivon, että tästä uudesta ND:n hahmosta tulee legendaarinen ja karismaattinen uuden ajan Ripley.

"Butch" tai rekkalesbo räävittömästi sanottuna on kaukana tuosta hahmosta.
 
Vastasin tähän jo ylempänä, joten miksi toisto?
Siellä oli väärä siteeraus. Ei draamaa. Sulle pitää aina kovasti selittää asioita. Ehkä tuonkin olisi voinut vaan antaa olla. Mutta olen nyt sitten tilivelvollinen tästäkin toki, kun vähän kaikesta saa kanssasi olla. No, sentään sen verran jätin vapautta itselleni, että en nyt kuitenkaan vastaa kuin alle. 50%:iin tekstiseinistäsi. Ei vaan aika ja intressikään siihen aina riitä.
 
Ollaan kyllä niin asian vierestä ja ala-arvoisia taas kerran näiden kommenttien kanssa, että ei voi kuin myötähäpeää kokea näitä lukiessa! Runkkumateriaalia - ei hyvää päivää mitä johtopäätöksiä täällä tehdään sen pohjalta, että on puhuttu siitä machonaisten jatkuvasta esiintymisestä peleissä ja sinänsä naisellisen kauneuden vähenemisestä peleissä. Juu, sehän tarkoittaa automaattisesti tosiaan sitä, että peleihin kaivataan runkkumateriaalia! Siis ei voi todellakaan häpeämättä tuollaisia kirjoituksia lukea… Ja kyllä täällä on meikittömiä naisia nähty vuosikymmenien aikana moneen kertaan kotioloissa ja muuallakin. Se ei muuksi muuta sitä, että katselen viihteessä mieluummin nättejä ja komeita ihmisiä (varsinkin päähenkilöinä), kuin jotain arkisia plösöjä tai rumiluksia. Jos sellaisia haluan katsella, voin katsoa peiliin - ei se sen kummempaa ole.

Sanon vain tämän, että itse en koskaan sanonut, että tuo Intergalacticin nainen oli ruma juuri siksi, että oli kalju. Terävät piirteet ja ylipäätään miesmäinen butch-olemus naaman, tyylin ja kehon osalta ovat niitä asioita, jotka tekivät tuosta naisesta minulle ruman ja joka tapauksessa kovin epäfeminiinisen näköinen tuo hahmo on. Minä en puhunut sanallakaan siitä, että kaljut naiset ovat välttämättä rumia. Tottahan toki kalju nainen voi olla kaunis, jos on kauniit ja naiselliset piirteet. Ne oli ihan jotkut muut täällä kun alkoivat itse mouhoamaan, että tuo nainen olisi sen takia ruma kun oli kerran kalju, eli johtopäätöksiä tehtiin asiasta, josta kukaan ei itse asiassa ollut oikeasti edes mitään muuta sanonut tuohon hahmoon liittyen kuin, että hahmo näytti rumalta.
Minua hävettää lähinnä se, että aikuiset ihmiset kommentoivat kenenkään ulkonäköä sanalla "ruma." Kauneus on katsojan silmissä. Voisi sanoa vaikka "hänen ulkonäkönsä ei miellytä minua" eikä ruveta kutsumaan rumaksi.

Omat vanhempani opettivat jo lapsesta pitäen tuon ettei ketään kutsuta rumaksi.
 
Voispa tykätä tästä useammin, kun kerran. Etenkin viimeisestä lauseesta.

Melkeen naurettavinta ja päättömintä koko keskustelussa on se, että kalju, lihaksikas nainen on agendaa, epärealistista, rumaa ja vaikka mitä muuta mutta isorintainen, ”naisellinen”, pitkätukkainen ja kaikki epärealistiset kauneusihanteet täyttävä ei ole mitään noista. Ja miksi molempia ei voi olla peleissä? Miksi toinen on agendaa ja tuputtamista ja toinen ei. Näitä ei kuitenkaan ole kenenkään pakko pelata jos tuntuu niin pahalta. Nyt vai kaikki joutuvat kärsimään, kun näistä märistään ja valitetaan, kun olisi paljon parempiakin keskustelunaiheita.

Samat näistä hahmoista valittavat pelaavat suu vaahdossa Stellar Bladeja ja FF:iä eivätkä näe näissä mitään ongelmaa naishahmoissa. Luulisi olevan molemmille tilaa, että kummastakaan ei tarvii vetää tuota väsynyttä woke ja agenda korttia pöytään.
 
Liekkö sitten Alienin ansiota, mutta itelleni kyllä maistuu nimenomaan tuo hahmon ulkonäkö.
Ja entäpä Demi Moore vuoden 1997 'armeijaelokuvassa' G. I. Jane, jossa hän esittää kaikkein kovimpaan armeijaryhmään liittyvää naisluutnanttia? Siinä elokuvassahan häntä simputetaan ihan kunnolla, niin että ensimmäistä kertaa katsovalla voi tulla jopa 'paha olo', ja lisäksi hän vetää itsensä myös kunnolla kaljuksi. Eli ei tämä Naughty Dogin uusin näkemys todellakaan ole mitään uutta siinä mielessä, vaan 'samanlaista' ollaan nähty jo kohta 30 vuotta sitten länsimaisessa viihteessä.

Muutenkin samaa mieltä yllä kirjoittelijoiden kanssa, että seksiä työnnetään viihteeseen aivan liikaa nykypäivänä, mutta toki syytkin ovat selvät. Seksi ja paljas pinta myy, tuo katsojia. Kalju Sigourney Weaver ja kalju Demi Moore ovat hyviä esimerkkejä siitä, että on näin tehty ja johtavia naishahmoja esitetty kauan ennenkin ilman, että siitä on kaamean iso kohu noussut. Molemmissa yllä mainituissa tapauksissa se karu ulkonäkö vielä sopi kyseisiin elokuviin kuin nenä päähän. Samalla tavalla voi olla Naughty Dogin uusimmassa pelissäkin, mutta sen vasta tulevaisuus näyttää.

Itse en teilaa yhtäkään tulevaa viihdetuotetta päähahmon tai pääosan esittäjän ulkonäön tai hiusmuodin perusteella. Kyllä siihen mielipiteen muodostamiseen ja 'teilaamiseen' vaikuttavat ihan muut tekijät.
 
Varmaan tulevaisuudessa tehdään sitten eri versio peleistä eri kohderyhmille. Konservatiivit voivat pelata Ilsa She Wolf of the SS:llä ja woket sillä kaljulla rekkalesbolla. Naisia vihaaville voi olla mieshahmo vaihtoehtona, klaanilaisille kaikki sankarit valkoisia ja roistot tummaihoisia. Samassa pelissä noita ei voi olla, koska jo eri vaihtoehdon kohtaaminen on liikaa. Pitää olla selkeästi havaittavalla kuvauksella olevat erilaiset versiot eri tavalla häiriintyneille asiakkaille. Tekoälyllä varmasti onnistuu tuokin ja kenenkään elämä ei järkyty.
 
Minua hävettää lähinnä se, että aikuiset ihmiset kommentoivat kenenkään ulkonäköä sanalla "ruma." Kauneus on katsojan silmissä. Voisi sanoa vaikka "hänen ulkonäkönsä ei miellytä minua" eikä ruveta kutsumaan rumaksi.

Omat vanhempani opettivat jo lapsesta pitäen tuon ettei ketään kutsuta rumaksi.
No pelihahmo nyt kuitenkin on vain pelihahmo. Vaikka osittain ovatkin mallinnettu joistakin oikeista ihmisistä, niin kehittäjät ovat silti muokanneet käytännössä aina sitä ulkonäköä heidän näkemyksensä mukaiseksi. Se onkin se mistä en pidä, että rumennetaan niitä hahmoja, vaikka alkuperäisellä mallilla voisi olla kauniit piirteet, joita voitaisiin nimenomaan viedä vielä helposti hieman nätimpäänkin muotoon.

Ei toki kuulu itsellänikään yleensä tapoihini kovasti puhua siitä kuka henkilönä on ruma. Toki olen sanonut sen täälläkin, että koen helpoksi nähdä ruman ihmisen jos sellaisia haluan erityisesti katsoa. Ei tarvitse kuin katsoa peiliin. Ei se minulle mikään ongelma silti ole. En minäkään ole ystäviäni valinnut milllään tavalla ulkonäköperusteella. Se on kuitenkin ihan eri asia, kuin joutua katselemaan rumia pelihahmoja yhä enemmän viihteessä, josta maksaa mansikoita.

En minä noihin pelihahmoihin mitään oikeita ihmissuhteita muodosta, joten en oikein innostu hahmoista, jotka ovat ulkonäöltään kovin tavallisia tai jopa rumia, vaikka kuinka olisivat muka mielenkiintoisia hahmoja. Ne nyt ovat vaan pelihahmoja, hyvä luoja! Eli objekteja. Oikea elämä on ihan eri juttu. Ja muuten näyttelijät asettavat itse itsensä objekteiksi, kun valitsevat näyttelijän uran. En toki tarkoita tällä, että heitäkään ihmisinä muuten pitää objekteina pitää, mutta kun ovat elokuvissa tai peleissä, niin silloin ovat antaneet siihen tuotokseen tehdä itsestään objektin - nimenomaan siinä roolissaan.
Varmaan tulevaisuudessa tehdään sitten eri versio peleistä eri kohderyhmille. Konservatiivit voivat pelata Ilsa She Wolf of the SS:llä ja woket sillä kaljulla rekkalesbolla. Naisia vihaaville voi olla mieshahmo vaihtoehtona, klaanilaisille kaikki sankarit valkoisia ja roistot tummaihoisia. Samassa pelissä noita ei voi olla, koska jo eri vaihtoehdon kohtaaminen on liikaa. Pitää olla selkeästi havaittavalla kuvauksella olevat erilaiset versiot eri tavalla häiriintyneille asiakkaille. Tekoälyllä varmasti onnistuu tuokin ja kenenkään elämä ei järkyty.
Pitääkö tuohon tapaan kärjistää, kun kukaan ei ole oikeasti täällä esittänyt tuollaisia pointteja mistään. Minä esim. valitsen pelihahmoni sen mukaan (siis jos pelissä voi hahmon itse valita), mihin voin identifioitua. En koe itseäni mitenkään naiseksi tai halua mitenkään olla naisellinen, joten en pelaa naishahmona, ellei ole pakko. Sillä ei ole silti mitään tekemistä naisvihan kanssa. En silti kannata nykyistä sukupuolten tasapäistämistä. Sukupuolten välillä nyt vaan on eroja, jotka johtavat keskimääräisiin eroihin joissakin asioissa. Varsinkin fyysisyyteen liittyvissä asioissa, mutta myös asioissa, joissa miesten tai naisten hormonaaliset erot johtavat keskimäärin erilaisiin lähestymistapoihin asioissa. Ja tottakai yksilöllisiä poikkeuksiakin löytyy, mutta ne ovat sitten kuitenkin niitä ns. poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.

Joka tapauksessa uudempien Tomb Raidereiden Lara on esim. tehty minulle kaikin puolin mielekkääksi, koska näyttää ihan hyvältä, mutta mielestäni hahmoa ei silti ”myydä” seksillä, ja noin muuten hahmo on varsin uskottava olemaan nimenomaan naissankari. Ei ehkä kovin taistelija, mutta kuitenkin pärjää aseilla myös isompiakin vihollisia vastaan kun tarpeeksi saa ominaisuuksia ja sopivia aseita. Hahmona vaan hyvin tehty, eikä ärsytä ainakaan itseäni. Se alkuperäinen Lara oli ehkä vähän liian bossbitch minun makuuni, mutta oli sekin silti ihan tuore hahmo aikoinaan. Uusien Tomb Raidereiden Lara on naisellinen, mutta sinnikäs ja neuvokas, mitkä ominaisuudet voivat viedä naiset välillä miesten ohi asioissa, vaikka fyysinen alivoima olisikin jollakin tapaa. Mutta esim. urheilussa tilanne on se, että USA:n yksi kaikkien aikojen parhaista naisjalkapallomaajoukkueista otti turpiinsa joltain Englannin miesten vitosdivarijoukkueelta jollain kymmenellä maalilla, kun pelasivat harjoitusottelun. Ja maailman kaikkien aikojen parhaista naistennispelaajista, Serena ja Venus Williams, ottivat ihan puhtaasti kunnon ryöpytyksen vastaan kun pelasivat jotain ihan keskitason miestennispelaajaa vastaan peräkkäiset matsit. Rank oli muistaakseni yli 200 miesten tenniksessä.

Pointtina vaan se, että ihan ilman minkäänlaista naisvihaa voi silti vastustaa sellaista naisten esiin tuomista niin, että olisivat kaikessa yhtä hyviä kuin miehet, jos vain haluavat olla. Eivät vaan voi olla joissakin asioissa. Toki johtajina, tutkijoina tai muissa asioissa, joissa fyysisyyttä ei vaadita, tämä mahdollisuus ihan oikeasti on realistisesti ja laajemmin olemassa.

Itse kannatan nimenomaan sitä valinnan mahdollisuutta pelihahmoihin, koska identifioidun itse ohjaamassani hahmossa sellaiseen hahmoon, joka on sellainen fyysisesti paranneltu versio itseäni. Siis muuten teen yleensä hahmosta niin oman itseni näköisen, kuin vain suinkin pystyn. Ei se toki paljoa vaadi - kalju, ruma naama, leukaparta ja viikset, ja sitten kohta mennään! Suon toki saman mahdollisuuden kenelle tahansa muullekin pelaajalle, eli pelihahmon tekemisen sellaiseksi, että siihen pystyy itse identifioitumaan parhaiten. Siitä en taas pidä, jos vaikkapa minut pakotetaan heterona pelaaman homon tai lesbon roolissa. En koe olevani kumpaakaan millään tavalla, enkä koe kiinnostavana kyseisenlaisia seksuaalisia suuntauksia tai romantiikkaa noista lähtökohdista. Se ei toki haittaa minua millään tavalla, jos joku muu kuin ohjaamani hahmo pelissä on homo tai lesbo. En vain itse koe tarvetta tai halua indentifioitua muuksi kuin mitä todellisuudessa olen seksuaalisesti. Yleensä en kyllä kaipaa seksuaalisuutta peleihin noin muutenkaan, mutta jos esim. romansseja pitää olla, niin en tosiaan pysty identifioitumaan kuin heteroromansseihin, tai koe muita romansseja sinänsä kiinnostavina. Ei se tarkoita sitä, että mitenkään vihaan homoja tai lesboja.

Edelleenkin (olen tästä täällä jo aiemmin kertonut) yksi parhaista ja rakkaimmista ystävistäni on homo, hän tietää kyllä miten minä koen nämä seksuaalisuusasiat, mutta emme ole koskaan olleet missään riidassa vaikka olemme aiheesta keskustelleet samaan tapaan, kuin nyt täälläkin. Vitsaillaan asialla pikemminkin puolin ja toisin sellaisia pieniä piikkejä heittäen. Toki meidän välistä kommunikointia auttaa se, ettei hän itsekään kannata nykyisenkaltaista DEI-huttua, koska mielestään siinä hyvää asiaa pakkosyötetään luonnottomalta tavalla ja saadaan monet vastustamaan sinänsä hyvää asiaa. Pridessa hän toki on mielellään mukana, eikä tietenkään millään lailla häpeä sitä mitä on, eikä tietenkään pitäisikään hävetä minunkaan mielestäni.

Mutta juuri se päälleliimattu voimakkaan paatoksellinen ja ”puhdasoppinen” lähestymistapa vähemmistöjen asioissa, sekä niiden pakkosyöttö, ovat sitä mitä itse vastustan. Valinnan mahdollisuuksia identifioitumiseen siis kaipaan. En vastusta näitä valinnan mahdollisuuksia vähemmistöille toki missään tapauksessa, päinvastoin siihen nimenomaan kannustan - kunhan enemmistöön kuuluvillakin on mahdollisuus identifioitua itselleen sopivalla tavalla. Se ei ole demokratiaa, että enemmistö pakotetaan toimimaan vähemmistön ehdoilla. Demokratiaa on se, että meille kaikille annetaan valinnan mahdollisuus, kun se vain suinkin on faktojen puitteissa mahdollista antaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole mitenkään epärealistinen kehityssuunta, että tulevaisuudessa pelien sisältöön voi vaikuttaa myös omilla preferensseillä. Silloin tosiaan kaikki voivat valita juuri sen hahmon, jota haluavat pelata ja sen, millaisia asioita pelissä voi tapahtua. Jos ei halua homosisältöä, laittaa ruksin siihen kohtaan ja mitään homouteen viittaavaa ei pelissä nähdä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta toisaalta kyllähän kustomoitavuus on kiinnostava vaihtoehto varsinkin, jos sen toteuttaminen on huomattavasti helpompaa, kun kaikkea sisältöä ei tarvitse tehdä alusta asti uudestaan käsipelillä. Toisaalta kaikkiin peleihin tuollainen malli ei toimi ja sitten on kyllä ikävää, jos kaikki pelikokemukset steriloidaan sen vuoksi, ettei kuluttajat kestä mitään mikä ei juuri heitä miellytä. Itse kyllä tykkään sellaisista peleistä, joissa mitään identiteettihömppää ei ole. En ole erityisen kiinnostunut samaistumisesta enkä hae niinkään emotionaalista sisältöä peleistä. Jos pelissä on erilaisia pelihahmoja, se ei vaikuta minuun juurikaan suuntaan tai toiseen. Usein minua kuitenkin häiritsee se, että pelihahmoilla on oltava paskoja kokemuksia, jotta seikkailu motivoitaisiin niillä. Minulle riittäisi motivaatioksi se pelkkä pelaaminen. En halua, että joku pelihahmon läheinen ihminen tai lemmikkieläin täytyy tappaa tai varastaa, että pelaaminen olisi perusteltua. Valitsisin siis jonkun juuri liukuhihnalta valmistuneen aseksuaalin androidin hahmokseni aina.
 
Sen vielä haluan muistuttaa, että minua ei homosisältö haittaa, jos sitä tulee muiden kuin itse ohjaamani hahmon kohdalla. Tai ainakin haluan voida valita sitä hahmoni suhtautumista näihin asioihin. Eli, jos vaikka miespuolinen hahmo pelissä flirttailee omalle miespuoliselle hahmolleni tai tekee jopa jonkin moovin, niin silloin pelissä haluan voida vastata tuolle hahmolle, että pidän hänestä ystävänä, ja toivon, että voimme jatkaa niistä lähtökohdista jatkossakin. Ei tuollainen mitenkään minua häiritse. Ja onhan se tullut koettuakin esim. Dragon Age Originsissa Zevranin kanssa tuo asetelma,
Ei ole mitenkään epärealistinen kehityssuunta, että tulevaisuudessa pelien sisältöön voi vaikuttaa myös omilla preferensseillä. Silloin tosiaan kaikki voivat valita juuri sen hahmon, jota haluavat pelata ja sen, millaisia asioita pelissä voi tapahtua. Jos ei halua homosisältöä, laittaa ruksin siihen kohtaan ja mitään homouteen viittaavaa ei pelissä nähdä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta toisaalta kyllähän kustomoitavuus on kiinnostava vaihtoehto varsinkin, jos sen toteuttaminen on huomattavasti helpompaa, kun kaikkea sisältöä ei tarvitse tehdä alusta asti uudestaan käsipelillä. Toisaalta kaikkiin peleihin tuollainen malli ei toimi ja sitten on kyllä ikävää, jos kaikki pelikokemukset steriloidaan sen vuoksi, ettei kuluttajat kestä mitään mikä ei juuri heitä miellytä. Itse kyllä tykkään sellaisista peleistä, joissa mitään identiteettihömppää ei ole. En ole erityisen kiinnostunut samaistumisesta enkä hae niinkään emotionaalista sisältöä peleistä. Jos pelissä on erilaisia pelihahmoja, se ei vaikuta minuun juurikaan suuntaan tai toiseen. Usein minua kuitenkin häiritsee se, että pelihahmoilla on oltava paskoja kokemuksia, jotta seikkailu motivoitaisiin niillä. Minulle riittäisi motivaatioksi se pelkkä pelaaminen. En halua, että joku pelihahmon läheinen ihminen tai lemmikkieläin täytyy tappaa tai varastaa, että pelaaminen olisi perusteltua. Valitsisin siis jonkun juuri liukuhihnalta valmistuneen aseksuaalin androidin hahmokseni aina.
Olen kyllä aikalailla näistä asioista kanssasi samaa mieltä.
 
Ei toki kuulu itsellänikään yleensä tapoihini kovasti puhua siitä kuka henkilönä on ruma. Toki olen sanonut sen täälläkin, että koen helpoksi nähdä ruman ihmisen jos sellaisia haluan erityisesti katsoa. Ei tarvitse kuin katsoa peiliin. Ei se minulle mikään ongelma silti ole. En minäkään ole ystäviäni valinnut milllään tavalla ulkonäköperusteella. Se on kuitenkin ihan eri asia, kuin joutua katselemaan rumia pelihahmoja yhä enemmän viihteessä, josta maksaa mansikoita.
-Rumat ihmiset eivät ole sulle ongelma koska sellainen katsoo peilistä.
-Et valitse ystäviäsikään ulkonäön perusteella.
-"Ruma" pelihahmo on sulle ongelma koska joku pakottaa sut ostamaan kyseisen pelin?
 
Mä en tajua tuosta viimesestä paristakymmenestä viestistä mitään muuta kun sen että ihmiset haluaa generoida ongelmia tyhjästä. (Ellei sitten ole jotain ihan oikeita henkilökohtaisia ongelmia erinäisten asioiden teemoilta? Mikä sitten triggeröi jonkinlaista raivoa? Voihan tuo noinkin olla)
Louskuttaa leukoja, joukko tyhjiä housuja sanon ma. Kyllä, minulla on oikeus mielipiteeseeni, varmaan suvakiksi leimataan tms :D Eikä kyllä voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet. Ehkä kaikkien vouhottajienkin olisi välillä syytä tarkastella peiliä
 
Viimeksi muokattu:
Ippelle senverran sanoisin, että kyllähän sinä tiesit että tuollainen kommentti josta tämä(kin) vääntö alkoi tulee aiheuttamaan sanomista. Eli menee siis provo-osastoon.

Mulla on sellainen periaate että jos joku peli ärsyttää jollakin tavalla, ja pojat, kyllähän niitä riittää, en mene kommentoimaan kys. pelin ketjuun yhtään mitään. Miksi menisin? Pilaamaan muiden fiilistä? Aiheuttamaan riitaa ja pulputusta? Ja ennenkuin kukaan kerkiää sanomaan - "Saa niistä peleistä kai negatiivista kommenttiakin antaa?" Tottakai. Mutta jos ainoa annettava on tyyliin "rumien ämmien kokoontumisajo" niin itse jättäisin kyllä väliin. Ei tarvitse sitten jälkeenpäin kirjoitella essee mittaisia selvityksiä omista arvoista ja niin edelleen.

Vähän kummallinen yhdenmiehen ristiretki yhtä pelifirmaa ja ohjaajaa kohtaan tässä haiskahtaa.

Kaikesta huolinatta. Hyvää joulua Ippelle ja kaikille muillekkin.
 
Eli kaikki sielu viedään peleistä, että saadaan varmasti miellytettyä kaikkia. Toivottavasti ei mennä ikinä tuohon.
Minusta se sielu, tai ainakin 99 % sielusta, mitä peleissä on ollut, on tullut oman mielikuvituksen kautta. Varsinkin silloin lapsena ja nuorena, kun pelasi niitä yksinkertaisia 8-bittisiä virityksiä, mielikuvitukselle oli tilaa ja peleihin tuli ties minkälaista omaa teoriaa ja sisältöä. Nykyäänkin keksin paljon sisältöä pelatessani esimerkiksi strategiapelejä, joissa ei olla sidoksissa mihinkään tiettyyn tarinalliseen juoneen.
 
-Rumat ihmiset eivät ole sulle ongelma koska sellainen katsoo peilistä.
-Et valitse ystäviäsikään ulkonäön perusteella.
-"Ruma" pelihahmo on sulle ongelma koska joku pakottaa sut ostamaan kyseisen pelin?
Se alkaa olla ongelma koska sitä aletaan tuomaan peliin kuin peliin nykyään. Ja pointtina se, että sillä kuulemma loukattaisiin tavallisen näköisiä tai rumia ihmisiä, jos naiset kuvattaisiin hyvin kauniina perinteisen kauneuskäsityksen mukaisesti.

Viihde on minulle eskapismia todellisuuden tavallisen ja välillä varsin tylsänkin arjen vastapainoksi. Kaipaan viihteeseen siis jotain ihan muuta, mutta nykyään halutaan asioita vaan pelkistää ja tasapäistää joidenkin vähemmistöjen pohjalta.

Vaikka koen itsenikin rumaksi, niin miksi ihmeessä loukkaantuisin siitä, että komeita miehiä kauniita naisia olisivat pelit pullollaan? Kotoa parempi kasvatus kestämään sitä, ettei tuollaisista asioista oteta elämää pilaavaa stressiä. Kotona pitää opettaa turvallisuus ja hyväksyntä sellaisena kuin olet, eikä niin, että sitä sitten haetaan jostain julkisista paikoista ja asetelmista.
 
Viihde on minulle eskapismia todellisuuden tavallisen ja välillä varsin tylsänkin arjen vastapainoksi. Kaipaan viihteeseen siis jotain ihan muuta, mutta nykyään halutaan asioita vaan pelkistää ja tasapäistää joidenkin vähemmistöjen pohjalta.
Tietynlainen viihde on toki hyvää vastapainoa tosielämän huolille ja murheille. Niin pitää ollakin, jotta tosimaailman huolet ja murheet pääsevät unohtumaan edes hetkeksi silloin ja tällöin. Mutta niin on hyvästä myös sellainen viihde, joka perustuu tai kuvaa sellaisia asioita, jotka voivat ainakin edes jollain tasolla perustua 'tosielämään'. Itse olen huomannut, että tuollaista viihdettä kuluttaessa, on se sitten elokuvaa, peliä, kirjaa tai mitä vaan vastaavaa, että ne omat huolet ja murheet voivatkin olla aika pieniä isossa kuvassa. Tuollaista edes jollakin tasolla 'realistista viihdettä' kuluttamalla sitä tulee usein kurkistettua sen oman kuplan ulkopuolellekin ja ajateltua asioita vähän laajemmin ja useammasta näkökulmasta. Useampi näkökulma ja avoimempi suhtautuminen asioihin yleensä helpottaa elämää.

Jos ja kun viihde on ollut pitkältä viime vuosituhannelta asti hyvin pitkälti sitä, että vaaleaihoinen heteromies pelastaa maailman, siinä sivussa myös kauniin ja usein varsin avuttomaksi kuvatun naisen ja saa hänet lopulta sitten palkinnoksi, ei se tarkoita, että sen viihteen pitäisi olla aina ja ikuisesti sellaista samanlaista. Ei, vaikka siihen olisikin tottunut ja se peruskuluttajan itsetuntoa hivelisikin. Jo se on aikakin, että isommassa mittakaavassa naisia voidaan esittää vahvoina, johtoroolissa ja muutenkin kuin kuvankauniina. Ei viihteenkään tarvitse pysyä ikuisesti samanlaisena, eikä tuo 'Bond-tyylinen' viihde silti ole mihinkään poistumassa, vaikka osa viihteestä tarjottaisiinkin tulevaisuudessa erilaisena.
 
Mitens sitten LIS pelit? Niistä olet ymmärtääkseni tykännyt kuitenkin? Vai onko naishomot erilaisia kuin mieshomot?
Taisi päähenkilö olla enemmän sen mukaisesti sitä tai tätä miten itse halusit ajatella. Itse koin, että pohti noita asioita. Ei ainakaan hierottu naamalle koko asiaa sen pahemmin. Paljon myös siitä kiinni miten asia tehdään, jos noita peleihin halutaan tuoda. Ei se seksuaalisuus ollut mitenkään korostunutta noissa peleissä, vaan se tehtiin tyylillä, mitä tehtiin. Ylipäätään tyylikkästi tehtyjä pelejä.

Huomasi kyllä, ettei ollut jenkkien tekemä peli. Siellähän mennään juuri sen mauttoman saarnakuvion kautta näissä asioissa. Hävettää oikein, kun puoliksi itsekin jenkki olen. Toki vähintään yhtä paljon hävettää Trumppia kannattavat porukat. Aivan uskomatonta skeidaa löytyy tuosta isosta maasta ylipäätään. Itse sanoisin melkeinpä Seppo Rätyä hyvin vapaasti mukaillen: ” USA on paska maa!”
Ippelle senverran sanoisin, että kyllähän sinä tiesit että tuollainen kommentti josta tämä(kin) vääntö alkoi tulee aiheuttamaan sanomista. Eli menee siis provo-osastoon.

Mulla on sellainen periaate että jos joku peli ärsyttää jollakin tavalla, ja pojat, kyllähän niitä riittää, en mene kommentoimaan kys. pelin ketjuun yhtään mitään. Miksi menisin? Pilaamaan muiden fiilistä? Aiheuttamaan riitaa ja pulputusta? Ja ennenkuin kukaan kerkiää sanomaan - "Saa niistä peleistä kai negatiivista kommenttiakin antaa?" Tottakai. Mutta jos ainoa annettava on tyyliin "rumien ämmien kokoontumisajo" niin itse jättäisin kyllä väliin. Ei tarvitse sitten jälkeenpäin kirjoitella essee mittaisia selvityksiä omista arvoista ja niin edelleen.

Vähän kummallinen yhdenmiehen ristiretki yhtä pelifirmaa ja ohjaajaa kohtaan tässä haiskahtaa.

Kaikesta huolinatta. Hyvää joulua Ippelle ja kaikille muillekkin.
Osuit kyllä naulan kantaan. Myönnän inhoavani Druckmannia hyvinkin paljon. Paljonhan tässä kulminoituu suuri tähän ja siihen, mitkä ”odotukset” hänen tekemisiinsä minulla kohdistuu. Pitää olla rehellinen toki!

Ja hyvää joulua toki kaikille! Pidän kyllä teistä kaikista ainakin jollakin tasolla, vaikkei ollakaan joistakin asioista ollenkaan samaa mieltä. Jos ei muuta, niin teillä kaikilla on pirun hyvä ja mukava harrastus! :)
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom