Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Horizon Zero Dawn

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nisupulla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps4
Ainiin, mullahan on tämä peli. Näyttäisi olevan tämän konsolisukupolven Last of Us, osa jengistä pitää vuoden tai peräti konsolin parhaana pelinä ja mä en jaksa kuin vähän alusta. Seikkailun tuntua ei ole, maailma on nätti mutta ei kovin kiinnostava, samaa voi sanoa hahmoista. Robotit ovat hienoja ja toiminta näyttävää ja toimivaa, mutta enpä tiedä tuleeko tätä koskaan rämmittyä loppuun. Ymmärrän ja samaan aikaan en ymmärrä.
 
Muistan kun peli aikoinaan julkistettiin, niin olin aivan innosta soikeena. Lopulta en kuitenkaan ostanut ennenkuin vasta nyt ennen joulua alennuksesta. Pelasin viitisen tuntia ja peli kyllä kiinnosti, mutta cod ww2 ja fortnite kavereiden ja mikkien kanssa vei voiton. Nyt taas toissapäivänä kokeilin ja oon aivan koukussa. Juoni alkoi etenemään ja nyt ei enää malttais odottaa että sais lisää salaisuuksia selville. Terminaattori ja Skynet fiilikset päällä toistaiseksi, mutta voihan juoni yllättää.
 
On muuten upea tuo uusi ilmainen teema ja siinä on vielä hyvät taustamusiikitkin. Ne pari aikasempaa teemakin oli ihan hyviä.

Nyt vaan pitää odottaa, että tulisi Frozen Wilds-DLC hyvään tarjoukseen jossain vaiheessa. Se on vielä kokematta.

Nyt se olisi tarjouksessa 12,95€
 
Ostin jokin aika sitten tämän pelin täyspainoksen alennuksesta, koska aiemmin hommatut PS4 Pro ja Sonyn 55" 4K -telsu kaipasivat sopivaa pelattavaa. FIFA 18 oli toki hieno 4K-resoluutiolla, mutta tämä se vasta nätti onkin. Kun lisää pääsääntöisesti hyvän pelattavuuden, mielenkiintoisen tarinan ja mainion asetelman, onkin kasassa jo aika tiukka paketti. Nyt on päätehtävien toinen haara viimeistä tehtävää vaille valmis ja silti maistuu hyvälle. Lisäksi Frozen Wilds on vielä kokonaan tutkimatta, joten tässä voi sanoa saaneensa rahalle vastinetta. Diggaan aivan hulluna!

Horisontti haastaa omissa kirjoissani jopa ilmiömäisen Halo 2:n kaikkien aikojen konsolipelilistan (okei, Star Control kakkonenkin sai konsoliportin, mutta sitä pidän kuitenkin PC-pelinä) ykköspaikasta. Hienoa, että tämän tason kokonaisuuksia kyetään tuottamaan vielä tänäkin päivänä.
 
Ainiin, mullahan on tämä peli. Näyttäisi olevan tämän konsolisukupolven Last of Us, osa jengistä pitää vuoden tai peräti konsolin parhaana pelinä ja mä en jaksa kuin vähän alusta. Seikkailun tuntua ei ole, maailma on nätti mutta ei kovin kiinnostava, samaa voi sanoa hahmoista. Robotit ovat hienoja ja toiminta näyttävää ja toimivaa, mutta enpä tiedä tuleeko tätä koskaan rämmittyä loppuun. Ymmärrän ja samaan aikaan en ymmärrä.
Mulla oli samat tuntemukset. Nätti kuin sika pienenä ja pelasin julkaisun yhteydessä ehkä 15h osittain hampaat irvessä. Otin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa pelin uuteen käsittelyyn ja jumaliste että iski. Olen täysin lumoutunut pelin maailmasta. Miksen sitten aiemmin innostunut pelistä täysin? Koska en tajunnut, miten sitä pelataan. Kun jokaisen aseen käytön ja vihollisen käyttäytymisen ja heikkoudet/vahvuudet ymmärtää, saa pelistä aivan helkkaristi enemmän irti. Jotenkin sitä aiemmin yritti vaan räiskiä nuolilla kaikkea, mutta pelattuani metsästyshaasteet ja kaikki cauldronit overriden toivossa, alkoi homma maistua ja pelin ydin aueta. Nyt tunteja noin 45 alla ja vielä riittää tekemistä.
 
Peli täyttää tänään 2. vuotta ja on myynnyt huikeat yli 10 miljoonaa kappaletta. Itsellä se makaa vielä kovalevyllä koskemattomana. Laitetaan kuivan kauden (onko niitä enää?) kynnyksellä peluutukseen.

Kannattaa kyllä pelata.. Itselleni ehdottomasti viime vuosien paras pelikokemus ja yksi kaikkien aikojen peleistä mitä olen pelannut.. Iski jostain syystä tosi lujaa, vaikkei mitään uutta tuonutkaan open world peleihin, mutta oli vaan toteutettu niin hyvin hahmoa, tarinaa ja ulkoasua myöten.. 10/10 peli omaan makuun..
 
Kolme kertaa vedetty läpi, ja kyllä sen varmaan vielä kerran voisi fiilistellä. Itselleni tarina kolahti tosi kovaa, ja onhan toi teknisestikin ihan jeppis paketti.
 
Tuo 10 miljoonaa varmaan sisältää lisäosan myynnit myös, mutta todella hyvin silti täysin uudelta peliltä.

Omalla kohdalla vaati sen 2 läpipeluuta ennenkuun kolahti, se tyypillinen hype vei mennessään ja se vaikutti ensimmäisellä kerralla negatiivisesti kokemukseen. Toisella kerralla sitten löhdettiin pelaamaan peliä eri asenteella ja se toimi paljon paremmin.
 
Peli täyttää tänään 2. vuotta ja on myynnyt huikeat yli 10 miljoonaa kappaletta. Itsellä se makaa vielä kovalevyllä koskemattomana. Laitetaan kuivan kauden (onko niitä enää?) kynnyksellä peluutukseen.

Heti vaan peluuseen. Hyvä tarina, alku voi tuntua heppoiselta, mutta loppu vie mennessään ja ohjaus/jouskarilla ampuminen todella toimivaa. Vihujen ai sopii peliin maailmaan, kuin nakutettu ja se on sopivan omaperäinen.
 
Läpi meni, ei voinut kuin ihailla kehittäjien jälkeä pelissä. Tarina piti otteissaan alusta loppuun ja peli oli hiottu niin graafisesti kuin pelattavuudeltaan aivan tappiin sekä HDR toi mukavaa väriloistoa maailmaan. Helposti 9.5/10 peli ja yksi parhaista mitä olen pelannut.. Harmi että meni itsellä niin kauan tajuta ostaa tämä mestariteos :D
 
Onko DLC pelattu ? siinä saa muutaman tunnin lisää samaa mahtavuutta.
 
Kertakaikkisen upea peli. Tätä on tullut striimattua nyt kahdeksan jakson ajan KonsoliFINin striimikanavalla. Toissapäivänä en enää malttanut odotella seuraavaa lähetystä ja pelasin Aloylle pari leveliä lähetysten ulkopuolella. Tarina ei tunnu etenevän millään, kun aina tekee mieli käydä kurmoottamassa vihollisia ja katsoa "vielä sen yhden paikan kartalta". Ja vieläkin olen lähes täysin ensimmäisellä kartta-alueella, vaikka tarina vetäisi jo mukanaan seuraavaan sektoriin. Hieman olen käynyt aistimassa tunnelmia toisella alueella, siellä on uutta ja haastavaa örvelöä vastassa. Tasolla 26 mennään, vielä on pitkä matka.
 
Kai tässä on pakko pelata uudestaan HZD, sillä kovin moni on kehunut peliä viime aikoina.

Kysymys "Complete Edition" -versiosta. Löytyykö Frozen Wilds laajennus ladattavana digikoodina, jos ostan kyseisen painoksen? Vai löytyykö laajennus Blu-ray-levyltä? Mietin onko tässä tapauksessa järkeä ostaa käytettyä CE-versiosta, jos edellinen pelin omistaja on käyttänyt digikoodin jonka myötä tätä ei enää voi ladata meikäläisen PS4-konsoliin.
 
Tuosta joku muistaakseni kyseli twitterissä julkaisun aikoihin ja kehittäjät vahvistivat sen olevan levyllä.
 
Kai tässä on pakko pelata uudestaan HZD, sillä kovin moni on kehunut peliä viime aikoina.

Kysymys "Complete Edition" -versiosta. Löytyykö Frozen Wilds laajennus ladattavana digikoodina, jos ostan kyseisen painoksen? Vai löytyykö laajennus Blu-ray-levyltä? Mietin onko tässä tapauksessa järkeä ostaa käytettyä CE-versiosta, jos edellinen pelin omistaja on käyttänyt digikoodin jonka myötä tätä ei enää voi ladata meikäläisen PS4-konsoliin.
Levyllä on ainakin omassa Nordic versiossa..
 
Tilastot näyttivät viimeksi karvan alle 60:n suoritusprosenttia. Kertokaapa, onko tuo päätarinan etenemisprosentti vai onko luvussa mukana myös muita juttuja, kuten sivutehtäviä, kerättäviä juttuja yms.?
Vastassa siis Derwahl , joka kutsui taistelun aikana muutaman lentävän konelinnun kimppuun. Voiton jälkeen oli vaihtoehtoinen tehtävä, jossa sai käydä halutessaan käydä juttelemassa Derwahlille.
Laitetaan nyt varmuuden vuoksi spoilereihin, vaikka onkin vanha peli.

Jo 12 striimiä takana, paljon tähän on saanut aikaa uppoamaan. Lauantaina klo 13 jatketaan taas.
 
Minun mielestä tuohon lukuun kuuluu aivan kaikki sivutehtävät ja keräiltävät.
 
Ylös Bottom