Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Konsolirallipelit

Eilen löin WRC Generationsin pitkästä aikaa tulille ja ilokseni ratti viimein toimi. Toimia on hieman kyseenalainen ilmaus, sillä ajaessa ei ollut juuri minkäänlaista tuntumaa. Tuntui kuin auto leijuisi ja polkimet reagoivat huonosti. Kaivelin sitten netistä hieman parempia säätöjä ratille ja sen seurauksena auto ei kääntynyt enää ollenkaan. Seuraavaksi nollasin asetukset, mutta auto ei edelleenkään kääntynyt. Käynnistin pelin uusiksi ja loin uuden ohjausprofiilin vakioasetuksilla, mikä poisti kääntymisongelman. Ajelin hetken, suljin pelin, poistin sen ja vein tänään vaihtoon pelikauppaan.
 


Onhan tässä vaikka mitä ongelmaa.
Video kiteytettynä:

- Takavedoissa on säädöt myös etu ja keskidiffille eli niissä on nelivetojen säädöt. Hauskinta on se, että noiden olemattomien diffien säätö myös vaikuttaa autoon.
- Kuivankelin renkaat on paremmat sateella kuin sadekelin renkaat.
- Auto lähtee kunnolla liikkeelle vasta kun kaasu on melkein kokonaan pohjassa. Tämä koskee myös ainakin ihan xboxin ohjaintakin joten ei ole pelkkien rattimiesten ongelma.
- Vaihteistoa säätäessä tarjolla on vain viisi vaihdetta vaikka autossa niitä olisikin kuusi.

Itse myös huomasin eilen ettei mun kannata ottaa kovia sorarenkaita käyttöön sillä ainakin toyotan hybridillä ne kului tasan samaa tahtia pehmeiden kanssa joten nyt monte on ainoa jossa täytyy hiukan katsella mitä laittaa alle. Muualla pelkkiä pehmeitä renkaita mukaan oli sitten soraa tai asfalttia, satoi tai paistoi.

Huomasin myös sellaisen äänibugin, että sateen ääniefekti on jotenkin onnistuttu sitomaan auton moottorin ääniin eli jos sateessa näpyttelet kaasua nopeasti niin sateen ääni pätkii samaa tahtia ja sama taitaa päteä myös yleisön ääniin, mutta sitä en ole tarkemmin testannut.

Ja miks hemmetissä tässä on pakko luoda joku nacon tili jotta voi ladata muiden maalauksia.
Mitään käytännön syytähän tuolle ei ole sillä eilen ja edellispäivänä mä pystyin lataamaan ja käyttämään niitä ilman mitään tili kyselyitä, mutta tänään en joten tuo toiminto ei oikeasti vaatisi mitään tilin luomista.
Se mikä tuossa on vielä typerämpää on se, että nyt mä en pystyisi laittamaan autooni edes oma tekemää maalausta ilman tilin luomista.
 
Kyllä mulla ainakin on todella raju ero sadekelin renkailla. Kuivankelin luistelee ku jäällä.
Minkä lisäksi jossain rallissa softit sulaa ihan alle. Kuluma vaihtelee rallikohtaisesti.
 
En muista mikä ralli oli mutta mulla oli softit edessä ja hardit takana ja 13km jälkeen edessä oli n.55% jäljellä ja takana 53%.
Lopussa oli yksittäinen aika samanpituinen pätkä jossa mulla oli pelkät softit alla ja kulumisen erot ihan samat.
Oli ralli mikä tahansa niin softeilla pääsen yli 20km.
Toki mulla on myös ne kaikki uramoodin pitoa ja kestoa parantavat perkit käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Pädillä pelasin careeria rattitukea odotellessa ja kyllähän niissä kisoissa tapahtui kaikkea outoa. Esimerkiksi sadekelillä tekoälyn ajat heitteli aivan järjettömästi. Ensin saattoi olla tasaista vääntöä ja yhtäkkiä siellä joku kisaaja veti lyhyellä pätkällä puolen minuutin kaulan kaikkiin muihin:D
 
Pädillä pelasin careeria rattitukea odotellessa ja kyllähän niissä kisoissa tapahtui kaikkea outoa. Esimerkiksi sadekelillä tekoälyn ajat heitteli aivan järjettömästi. Ensin saattoi olla tasaista vääntöä ja yhtäkkiä siellä joku kisaaja veti lyhyellä pätkällä puolen minuutin kaulan kaikkiin muihin:D

Mä olen jo vuosia sitten oppinut ottamaan väliaikatiedot pois päältä niin pystyy ajamaan paljon tasaisemmin kun ei välillä näe jääneensä likemmäs 10 sekuntia.
Kyllä sen sitten maalissa näkee miten kävi.

Mulla on nyt toinen wrc1 kausi menossa. Eka oli ihan hemmetin helppo 100% tasolla joten heitin vaikeuden 150%.
Monten voitin kahdella sekunnilla, mutta ilman rangaistuksia se olisi ollut yli 10 sekuntia, mutta tuo johtuikin vaan siitä ettei tekoäly osaa ajaa tuolla ja ruotsissa jäin yli minuutin.
Joten tiputus 125% ja silläkin ajat vaihtelee todella paljon ja esim keniaa edeltävä ralli tuli voitettua 20 sekunnilla ja sitten keniassa yli 10 sekuntia turpaan. Seuraavana estonia joka kuulemma on taas sellainen jossa voittaa isolla erolla.
 
On tää hieno parannus ajotuntumalta aiempiin versioihin nähden =) Jo hetken tätä padilla pelanneena aloitin uran private-moodissa ja siitä sit valitsin sponsorin ja otin rally2-auton alle ja sponsori tarjosi seitsemän kisaa, tavoitteena olla sijalla 7. kokonaispisteissä kauden päätteeksi. Tulin kahdennakseksi (8) häviten 7. sijan pisteellä.. xD Toi Privateam antaa kivasti aikaa opetella tän pelin fysiikoita ja joksiinkin pätkiä vaikka sää voi olla eri seuraavalla kertaa =)

Nyt alko kausi 2. privatessa ja päätin hankkia Rally1-auton. Otin Huyndain= Monte on mennyt hienosti toistaiseksi, ja vain 0,8 sekuntia Tänakin perässä ennen 2 vikaa ajopäivää =)) Kivalta tuntuu ja helpompi auto rally1- on ajaa kuin rally2- auto =) Hybridikartat-tuo lisää mielenkiintoa/ valinnan vaikeutta.. mutta 2-kartalla oon montessa vielä pärjännyt =) 1-hybridikartta on ilmeisesti esim Power-pätkiä varten?

109-taso on ai difficulty tällä hetkellä.

8-kisaa on tällä kaudella Rally1 ohjelmassa =) Livery-editorista löytää hienoja muiden tekemiä luomuksia, joten jos auto on hieno se on myös nopea? =)
 
WRC Generationsia olen nyt ajellut PS5:llä viimeiset 57 tuntia, ja hyvin tai jopa erinomaisesti on maistunut. Ajotuntuma on mennyt jälleen selvästi eteenpäin edellisestä osasta, ja yllättäen visuaalinen puolikin on kokenut jonkinmoisen kasvojenkohotuksen. Erityisesti ohjaamonäkymän valaistus on nyt niin selvästi parempi, että sieltä pystyy vihdoinkin taas ajamaan. Uramoodia on mukavaa ajella omassa tiimissä ja omalla liveryllä, vaikkei itse pelimoodi olekaan mennyt viime kerrasta eteenpäin.

Ainoa oikea ongelma Generationsissa tuntuu olevan tekoälykuskien vaikeustaso. Epätasainen eri rallien ja jopa pätkien välillä se on ollut aina, mutta parin viime vuoden pelissä sen on sentään pystynyt hilaamaan erittäin haastavalle tai jopa mahdottomalle tasolle. Generationsissa vaikeustasoprosentit saa kyllä nostettua 150:een, mutta uramoodin ralleista Rally1-luokassa yhdessäkään ei syntynyt tiukkaa voittotaistelua. Perusvarmalla ajolla ilman isoja kolareita voitti järjestään jokaisen täysimittaisen rallin 1-8 minuutin erolla, mikä "hiukan" syö immersiota oikean maailmanmestaruussarjan ajamisesta. Kaikki ajoavut oli käännetty pois päältä ja PermaCrash (joka vihdoinkin toimii kuten pitää: myös pelin tai konsolin sulkeminen kesken pätkän aiheuttaa keskeytyksen) päällä, mutta ei auttanut. Nuottien visuaaliset merkit pidin tosin päällä, jos ne nyt helpotuksiksi lasketaan.

Ero aikaisempiin peleihin on hyvin selvä, sillä WRC 9:ssä 130%:n vaikeustasolla mestaruuden voittaminen toisen täyden kauden viimeisessä kisassa tuntui suurelta saavutukselta, WRC 10:ssä mestaruus tuli muistaakseni toisella kaudella 135%:lla, kun taas Generationsin 150%:lla onnistuin ensimmäisen Rally1-kauden aikana kokemaan ainoastaan yhden pistemenetyksen, senkin Uuden-Seelannin Power Stagella. Edellinen WRC-peli, jossa olen ylipäänsä mestaruuden onnistunut vaikeimmalla tasolla voittamaan taisi olla WRC 4, joten erittäin suuresta ja harmillisesta vaikeustason pudotuksesta on kyse. Oma vauhti ei nyt sentään alle vuodessa niin merkittävästi ole parantunut, vaikka vanhat pätkät ja niiden hasardipaikat aika hyvin jo muistankin.

Uraa en enää jaksa ajella, mutta satunnaisia pätkiä satunnaisilla ajoneuvoilla tulen varmasti vielä erittäin mielelläni vielä jonkin aikaa ajamaan. Auto- ja pätkävalikoima ansaitsee suorastaan kiitettävän arvosanan, ja audiovisuaalinen puolikin vähintään menettelee. Etenkin klassikkoautojen äänet voisivat toki olla paljonkin parempia, mutta niinhän ne aina. Vaikka Dirt Rally 2.0 edelleen ajomallinsa puolesta pysyykin edellä, on Generations sen verran onnistunut päätös KT Racingin WRC-sarjalle, että Codemastersilla on kohtalainen urakka edessään, jotta seuraava WRC-peli olisi edeltäjäänsä parempi. En toki ylläty jos näin on, ja toivottavasti onkin. Yhtä toivottavaa olisi KT Racingin jatkaminen rallipelien parissa, sillä studion tasonnosto viimeisen kuuden WRC-pelin aikana on ollut todella huima. Ja muutenkin, kilpailu tekisi tällekin genrelle myös jatkossa hyvää, sillä hyviä rallipelejä ei koskaan ole liikaa. :)
 
Yhtä toivottavaa olisi KT Racingin jatkaminen rallipelien parissa, sillä studion tasonnosto viimeisen kuuden WRC-pelin aikana on ollut todella huima. Ja muutenkin, kilpailu tekisi tällekin genrelle myös jatkossa hyvää, sillä hyviä rallipelejä ei koskaan ole liikaa. :)
Tää on vaan valitettava tosiasia, että tän tyyppinen peli elää lisenssistä. Ellet sitten ole tekemässä jotain niin paljon paremmin tai eritavalla kuin kukaan muu ja sulla on iso laadukas studio takana.

Tarkoitan siis sitä, että Codemastersin/EA kaltainen firma pystyy tekemään voitollisen pelin ilman WRC lisenssiä, mutta en usko pätkääkään että kukaan pienempi pystyisi samaan. Haluaisin uskoa toisin mutta niin se on ainakin aikaisemmin ollut. Toki esim Milestonen ajopelit ei olleet oikeasti hyviä, mutta heidän autopelinsä wrc lisenssin jälkeen oli ihan kuraa ja kuihtui pois välittömästi.
 
Toki esim Milestonen ajopelit ei olleet oikeasti hyviä, mutta heidän autopelinsä wrc lisenssin jälkeen oli ihan kuraa ja kuihtui pois välittömästi.
Olen vähän eri mieltä tästä, sillä mielestäni Sébastien Loeb Rally oli ilmestyessään ihan mukiinmenevä peli. Olisi omannut potentiaalia jatko-osia varten, mutta Milestonen kokoisella studiolla ei liene ollut rahkeita panostaa täysillä sekä ralli- että moottoripyöräpeleihin. Siitä omaan aivan samat epäilykset, että lisensoimattomien rallipelien kannattavuus on varmasti vähintäänkin suuren kysymysmerkin alla. Tekihän Kylotonn tosin parin WRC-pelin välissä myös V-Rally 4:n. Toiveajattelua kenties, mutta ehkä siinä voisi olla franchise, jonka alla ranskalaisstudion hyvä työ WRC:n parissa voisi vielä jatkua.
 
Otin vapauden luoda WRC Generationsiin KonsoliFIN -tiimin. Jos kiinnostuneita löytyy, niin tiimiin on vapaa pääsy (kunnes 8 jäsentä on täynnä) ja sen nimissä voi ajaa pari päivää sitten käynnistynyttä Leagues-pelimuotoa. Tervetuloa nostamaan foorumin nimeä ylempiin divareihin! :) Tiimin pitäisi löytyä yleisellä hakutoiminnolla nimellä KonsoliFIN. Tiimi on luotu PS5:llä, mutta ymmärtääkseni siihen voi liittyä pleikkarin lisäksi myös Xboxin tai PC:n puolelta.

Liigoissa on ainakin soolopuolella tarjolla kaksi päivittäin vaihtuvaa pätkää ja yksi viikoittain vaihtuva kokonainen ralli. Viikon aikana kerättyjen pisteiden perusteella voi joko nousta ylempään tai pudota alempaan divisioonaan. Ensimmäisten eventtien jälkeen voi antaa jo varovaista peukkua, sillä liigassa pääsee nopeasti ajamaan itsensä kanssa samantasoisia kuskeja vastaan ja pelaaminen on täten mielekästä. Kun yksinpeli ei haastetta onnistunut tuottamaan, niin tässä toivottavasti olisi pelimuoto, jonka parissa erinomaiset pätkät, hyvä ajomalli ja autovalikoima pääsisivät oikeuksiinsa.
 
Kaikkiko teistä pelaa ratilla ja polkimilla?Millainen ajettavuus pädillä??
Pelaan itse pädillä. Ajettavuus oletusasetuksilla minusta todella hyvä, selvä parannus jopa WRC 10:een nähden. Todella luonnollisen tuntuisesti pystyy auton painopistettä heittelemään hallitusti, ja tiukempien mutkien ajaminen vastaheitolla toimii juuri oikean tuntuisesti. Tai ainakin niin kuin kuvittelisin sen oikeasti toimivan, tosielämässä kun ei ole tullut rallia ajettua. :) DualSensellä pelatessa on vielä se etu, että jarruliipaisimen vastus muuttuu suuremmaksi kun sen painaa lähemmäs pohjaa, mikä auttaa arvioimaan tarvittavaa voimaa ja vähentämään jarrujen lukkiutumisen riskiä.
 
Ohjaimella pelaan ja tähän ketjuun laitoin asetukset videon, jossa hyvin neuvottiin, miten ne kannattaa laittaa. Suosittelen niitä.
 
Leagues-pelimuotoa on tullut nyt ajettua päivittäin WRC Generationsissa, ja KonsoliFIN-tiimikin on nostettu pari pykälää ylemmäs Junior 2 -divariin. Soolopuolella tulikin sitten todettua mihin oma taso riittää, tai ainakin mihin se ei riitä. Ylimmälle tasolle nouseminen onnistui, mutta maailman 29:ää parasta vastaan ajaminen onkin sitten sellaista horisonttiin katoavien perävalojen katselua, että taitaa olla parasta vaan suosiolla pudottautua takaisin omantasoisten kuskien pariin. :D Ehkä myös muiden pelien pariin, ainakin hetkeksi. Ilmeisesti nykyinen kausi päättyy muutaman päivän kuluttua, tai ainakin uuden kauden on ilmoitettu alkavan ensi viikolla.

Olen nyt yksin ylläpitäjänä KonsoliFIN-tiimissä, mutta jos joku jäsenistä haluaa myös kyseisen roolin itselleen niin voi ilmoitella vaikka YV:llä. Ei siinä muuta ylläpidettävää olekaan, kuin mahdollisten uusien jäsenien hyväksyminen, jos en itse joka päivä sattuisi peliä avaamaan. Kolme kahdeksasta paikasta on vielä vapaana, joten tiimiin mahtuu vielä mukaan! :)
 
WRC Generations ajopäiväkirja - ensimmäinen kausi - WRC3

Ensimmäinen kausi takana, kuten otsikko kertoo se meni WRC3 luokassa opetellessa. Sanotaan nyt se tärkein alta pois: ajaminen on ihan pirun hauskaa. Sopivan realistista, mutta silti niin että ohjaimellakin pystyy kaahaamaan kapeaa soratietä. Keskipitkillä ralleilla ajoin, ja tuntui oikein sopivalta pituudelta. Ne rallien viimeiset erikoiskokeet noin 20 kilometrin pituudellaan pitivät kuskin tarkkana loppuun asti.

Kauden ensimmäisessä rallissa olin toinen ja ajattelin että olipa helppoa. Pienellä petrauksella otan voiton seuraavasta. En ottanut. Olin viides ja tiimin moraali laski. Sen jälkeen piti oikeasti puristaa ohjainta, sillä huonoihin tuloksiin ei ollut varaa, jos halusin pysyä mestaruustaistossa mukana. Voitinkin muutaman seuraavan rallin. Ajoin riskillä, mutta onnistuin. Peli tavoittaa tämän kisaamisen ja voiton tavoittelun tunnelman todella hyvin. Iso kiitos tästä kuuluu viralliselle WRC -lisenssille, mutta myös hyvälle ajotuntumalle. Olen nyt ajanut vain padilla, joten kunhan taas jaksan raahata Xboxin yläkertaan, niin voisin kuvitella ettei fiilis ainakaan huonone ratilla pelatessa.

Minulla on jäänyt muutama WRC -peli väliin ennen tätä Generationsia, joten ehkä olen jäävi sanomaan, mutta tämä tuntuu aidosti sukupolven (pun intended) mittaiselta hypyltä tässä sarjassa. Vielä kun ottaa huomioon sisällön määrän, niin lisäpisteet 40 euron ohjevähittäishinnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom