Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

MAG [Hype]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Traddash
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: MAG [Hype]

Pelasi millä tahansa luokalla, niin aina kokee olevansa jollakin tavalla tiimille hyödyksi ja tarpeellinen. MAG:ssa tämä jää uupumaan, tuntuu että on vain yksi turhake muiden joukossa.

Omasta mielestä MAGissä nimenomaan eri luokat ovat oleellisen tärkeitä päämäärien saavuttamiseksi, mutta tämä ei välttämättä käy ilmi ihan ekoissa peleissä, jos itse ei vielä pääse kunnolla mukaan. Asia vielä ehkä korostuu muissa pelimuodoissa Sabotagea enemmän, ja kokemuspisteiden tuomien taitojen parannusten myötä luokkajako syvenee ja eri luokkien taidot eriytyvät enemmän. Alussa suuria eroa ei vielä ole.

En ole itse päässyt BF:BC2:sta kokeilemaan, joten en osaa sanoa miten homma siinä toimii, mutta hyvin samankuuloisia tehtäviä MAG:ssäkin on tarjolla. Erojakin on, mm. käytännössä jokainen squadin jäsen on spottaaja, eikä vihollinen näy omien tutkalla ennenkuin joku on sen ensin nähnyt. Engineer/explosives expert löytyy myös yhtenä support aliluokkana, ja snipu puolestaan pystyy taidot siihen saatuaan tuhoamaan kulkuneuvoja.

Edelleen korostan, että MAG on melko hitaasti avautuva peli, eikä ensimmäisten pelituntien perusteella saa vielä täyttä kuvaa. Erittäin hyvä opas uusille MAG-pelaajille, ja miksei kokeneemmillekin: http://community.eu.playstation.com/t5/MAG/Newbies-Guide-for-MAG-New-players-please-read/m-p/9134510
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: MAG [Hype]

Eka nettimättö mitä on tullut pelattua konsoleilla. Parin illan tuloksena on vaatimattomasti vasta level 7. Pelit menee yksin taistellessa kun ei ole tuttuja liikenteessä, mutta siitä huolimattu peli vaikuttaa mielenkiintoiselta. Jos mukaan saisi taistelutoverin tai muutaman niin mielenkiinto kasvaisi huimasti.

SVERin joukoissa mukana. AK aseena ja medium panssari. Lähitaistelu kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin snaipperi meininki. Snaipperi meininkiä on tullut testattua vain kun olen ottanut tapetulta viholliselta aseen testiin.

Jos vielä viikonlopun pelailujen jälkeen jää yhtä positiivinen mielipide pelistä niin tästä tulee mun eka nettiräiskintä mikä tulee ostettua.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Ensimmäinen vähän paremmin mieleen jäänyt tapaus eilen.

Juoksin spawnilta kohti suojeltavaa kohdetta, kun näen vihun 4-5 hengen partion yrittävän koukata takakautta paloportaille ja sietä valloitusta tekemään. Siitä rynkyllä nopea nosto olkaa vasten, rautatähtäimillä napakat laukaukset kahteen kolmeen tuloksellisesti, nopea lataus ja loput ryhmästä viileeksi. Samaan aikaan sivurakennuksesta alkaa ammunta kohti, johon vastaan selästä löytyvällä singolla, PAM, yksi kaatunut lisää. Ammunta vain jatkuu. Suojan taakse, piikki ranteeseen ja sieltä kranaatit 2 kpl katon kurkkijan niskaan ja taas ruumis. Muutaman sekunnin oli aika mahtava fiilinki.

Pelihahmona perus SVERin sotilas, vahvistettuna singolla ja lähes tappiinsa viritetyllä lääkintäkyvyllä. Aseveljiä tulee heräteltyä morfiinipiikillä aina kun vain tilaisuus siihen tulee, usein vain käy niin ettei jakseta odotella lääkintämiestä. Joskus jopa kiitetään tästä :)
 
Vastaus: MAG [Hype]

Paljon on tullut MAGia pelattua ja pidänkin pelistä eräänlaista hyvien ja huonojen puolien listaa - sen voin heittää kehiin myöhemmin, vähän valmiimpana.

Tällä hetkellä mennään tasolla 33 ja juuri sain avattua 1. rivin aseista AK-103:n. Maksoi viisi pistettä ja nyt olenkin sitä mieltä, että hukkaan meni. AK-103:sta aiemmin sain avattua AG-94:n, joka on vain hieman AK:ta tehottomampi, mutta paljon tarkempi ja nopeampi ampumaan. AG-94 nopeammalla latauksella, etukahvalla ja äänenvaimentimella on loistava ase. Tuosta säästyneet viisi kykypistettä käytän paremmin julkaisun jälkeen.

Kiitokset muuten aiemmin kommentoineille tuossa edellisellä sivulla, muiden näkemyksiä on kiva lukea - ja etenkin tuo ehdotus suomalaisklaanista, sellainen olisi mahtava nähdä ja pelailla isolla porukalla.

Pieni visio MAGin julkaisupäivän jälkeisistä asioista:

Aluksi pelaaminen tulee olemaan melkoista häröilyä, kun kaikki juoksevat kilpaa ja haalivat kokemuspisteitä, epätasaisuutta tulee olemaan paljon. Pikkuhiljaa joukossa alkaa olemaan kovan luokan snipuja .50cal tarkkuuskivääreillään, super-medikkejä, jotka parantavat kertalaakista 100% ja liikkuvat aropupuina ympäri mappia kohteelta toiselle. Muutamat päällystöön asti ehtineet pistävät porukkaa matalaksi ilmaiskuilla, ajoneuvoilla ja kivääreillä, jakaen jatkuvalla syötöllä käskyjä kokemuspisteiden kerryttämiseksi. Joukossa juoksee iso nippu nopoja, jotka eivät ole ostaneet peliä julkaisussa ja joutuvat tuon tuostakin tykinruoaksi. Parhaat huvit saakin menemällä kituvan ruumiin viereen ja avoimen mikin kautta voi kuulla aikamoista kiroilua, vihun hävittyä kaksinkamppailun.

Kuukausien päästä varusteet on suurin piirtein kerätty ja vasta sitten peli alkaa muistuttaa enemmän ns. varjosotaa. Itse näen sen niin, että suurin osa aseista on varustettu äänenvaimentimella, jokaisella on "vaivihkaa"-perkki käytössään, ettei liikkuminen näy kartalla ja maastossa liikkuu pieniä ryhmiä sotilaita, valmiina tunkeutumaan vihollisen tukikohtaan, kun rakennusten välistä ajava tankki kerää vastapuolen huomion, myrkkykaasukranaattien ja savujen sokaistessa etenemisen. Kranunheittimet (viimeinen avattava ase 1. rivillä luokassa 5) ovat taatusti yleisiä tässä kohtaa, toivottavasti ne eivät pilaa peliä.

Ryhmänjohtaja aukesi muuten tasolla 15, joukkueenjohtaja taas tasolla 29. Komppanianpäällikköä tuskin jaksan takoa auki beta-aikana.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Ensimmäisten testien jälkeen voin sanoa, että TOIMII! Samantien meni meikäläisellä ennakkotilaukseen ja kipittelen vasta level 3 kommandona ympäri karttoja. Saas nähdä kuinka paljon tuota Betaa jaksaa hakata, kun eipä nuo taidot/tasot taida peliin säilyä...?
 
Vastaus: MAG [Hype]

Saas nähdä kuinka paljon tuota Betaa jaksaa hakata, kun eipä nuo taidot/tasot taida peliin säilyä...?

Eihän ne säily.

Mutta nyt betassa on hyvä tilaisuus saada kokemusta pelistä. Rutiinit jne kannalta on hyvä jauhaa betaa, niin koko versiossa on homma hallussa. Ja esim nyt betassa voi miettiä miten taitoja avaa koko versiossa -> mihin päin niissä suuntaa. Kuten esimerkiksi Eliminaattori juuri tekee, kun lukaset hänen viestinsä tuosta ylempää.

ja etenkin tuo ehdotus suomalaisklaanista, sellainen olisi mahtava nähdä ja pelailla isolla porukalla.

Olisihan se hienoa, jos saataisiin suomalaisia pelaajia yhteen, välittämättä missä klaanissa on pelannut. Mutta sen verran klaani rajoja pidettäisiin, että pääsääntöisesti mahdollisissa klaani matseissa 8 hengen ryhmät olisi sitä "omaa" klaania. Näin homma voisi toimia, kun porukka tällöin tuntee paremmin tiimi kaverit jo entuudestaan.

Nyt vaan porukan pitäisi vielä beta ladata ja liittyä tuohon testi klaaniin. Niin saataisiin kuvaa, montako tuohon klaaniin menee. Eli pitääkö alkaa valkkaamaan mahdollisesti. Ellullekkin lähetetty miljoona klaani kutsua testi klaaniin, mutta sitä vaan mennään nenä pystyssä taistelukentällä kokemuksen perässä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: MAG [Hype]

Pitää kyl hehkuttaa eilen tuli pelattua yli 4h ja ei voi muuta sanoo ku ihan täydellinen kunhan vain viiveet saadaan kuntoon. mahtavaa ku voi vetää skill heduja jne. Sitten kukävin kokeileen mw2 tämän jälkeen niin eihän sitä edes voinut enään pelaa ja piti palaa takasin lahtaamaan porukkaa :D
 
Vastaus: MAG [Hype]

Kiitokset Eliminaattorille vinkistä. Jos muilla on vastaavia kokemuksia, noista aseiden ostoista, niin voisi kirjata tänne. Vituttaa sitten kokoversiossa, jos tulee tuhlattua kalliit pisteet.
Itselläkin on pelko persiissä, että parin kuukauden päästä nyyppien elinikä kentällä lasketaan muutamassa sekunnissa, sillä selkeästi nuo paremmat varusteet muuttaa peliä todella paljon. Tuli huomattua helppo tapa pitää pomminpurkajat loitolla. Myrkkykaasua vaan pommin luo, niin ei ne hengissä selviä, että saisivat purettua. Tiedä sitten miten tuo kestävyyttä-kaasulle taito auttaa.

Toki tämä on muuten vielä beta, joten voihan nuo asetasapainot vielä muuttua.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Jos toheloi pisteiden kanssa niin Re-spekkaamalla (Skills sivulla neliö) voi ansaitut pisteet jakaa uudestaan. Re-Spekkiin tarvitsee kuitenkin pisteitä joten sitä ei voi koko ajan käyttää.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Toki tämä on muuten vielä beta, joten voihan nuo asetasapainot vielä muuttua.
Koodiltaan tämä "beta" vastannee ihan tasan tarkkaan myyntiversiota, ellei ole jopa hieman uudempaakin. Tuo "betaksi" kutsuminen on vain Zipperin ovela tapa testata palvelimia yms. juuri julkaisun kynnyksellä.

Toki kaikki voi päivitysten myötä muuttua, mutta karumpi totuus on se, että myyntiversio ei tästä "betasta" eroa juuri muuten kuin sisältönsä laajuuden puolesta. (Ja oletettavimmin jo julkaisupäivänä pelinsä ostaneet saavat heti ensimmäisellä käynnistyksellä ladata päivityksen, jossa on näitä "betan" aikana löydettyjä ongelmia korjattu.)
 
Vastaus: MAG [Hype]

No jos joku Ravenilla pelaa niin ei kannata avata sitä kolmatta rynkkyä sillä sen hinnan vuoksi sen edut ovat liian kalliit ja se toinen avattava rynkky tähtäimillä on jo parempi ja siinä tulee vakiona tuo etukahva. Sitten olen sitä mieltä että tuohon holotähtäimeen ei kannata panostaa vaan ostaa sen 4x kertaisen tähtäimen koska itse koen sen parempana.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Omasta mielestä MAGissä nimenomaan eri luokat ovat oleellisen tärkeitä päämäärien saavuttamiseksi, mutta tämä ei välttämättä käy ilmi ihan ekoissa peleissä, jos itse ei vielä pääse kunnolla mukaan. Asia vielä ehkä korostuu muissa pelimuodoissa Sabotagea enemmän, ja kokemuspisteiden tuomien taitojen parannusten myötä luokkajako syvenee ja eri luokkien taidot eriytyvät enemmän. Alussa suuria eroa ei vielä ole.

Varmasti luokkien merkitys todellisuudessa on suuri, tarkoitinkin juuri sitä, että se oman tekemisen merkitys ei tule itselle niin selkeästi esille. Tähän varmaankin vaikuttaa paljon BFBC2:ssa satelevat pisteet kaikista mainitsemistani toiminnoista. Itse huitelen nyt vähän toisella kymmenellä, mutta en ole juurikaan erikoistunut lukuunottamatta tuota parannustaitoa.

Miten muuten on tuon erikoistumisen laita, osaako peli itse jaotella niin, ettei samaan ryhmään tule vaikkapa kahdeksaa tarkka-ampujaksi erikoistunutta kaveria? Tuo voisi olla aika toivoton skenaario jossain hyökkäystilanteessa.

Kiitokset ohjelinkistä, hyvää ja mielenkiintoista luettavaa.
 
Vastaus: MAG [Hype]

No jos joku Ravenilla pelaa niin ei kannata avata sitä kolmatta rynkkyä sillä sen hinnan vuoksi sen edut ovat liian kalliit ja se toinen avattava rynkky tähtäimillä on jo parempi ja siinä tulee vakiona tuo etukahva. Sitten olen sitä mieltä että tuohon holotähtäimeen ei kannata panostaa vaan ostaa sen 4x kertaisen tähtäimen koska itse koen sen parempana.

Tuo on muuten totta. Ravenilla ei tarvi tuhlta pisteitä etukahvaan kun se on kakkosrynkyssä valmiina ja konepistoolistakin löytyy holotähtäin vakiona. Sverillä ja Valorilla en ole huomannut samaa vai olenko jälleen ihan hakoteillä? :D
 
Vastaus: MAG [Hype]

Ravenilla 18 lvl hahmo menossa. Varmaan vähän tullut hutiloitua noita taitopisteitä, mutta tuleepahan kokeiltua. Miten tässä toimii mikki? Muut kuulen, mutta kun itse huudan niin satunnaisesti tuntuu toimivan.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Miten tässä toimii mikki? Muut kuulen, mutta kun itse huudan niin satunnaisesti tuntuu toimivan.

Mikki reagoi ääneen, mikäli ei tunnu toimivan asetuksista saa nostettua herkkyyttä.

Ihan tosissaan joutuu miettimään jospa tämän sittenkin ennakko tilaisi. Beta ollut ehdottomasti positiivinen yllätys.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Toki kaikki voi päivitysten myötä muuttua, mutta karumpi totuus on se, että myyntiversio ei tästä "betasta" eroa juuri muuten kuin sisältönsä laajuuden puolesta. (Ja oletettavimmin jo julkaisupäivänä pelinsä ostaneet saavat heti ensimmäisellä käynnistyksellä ladata päivityksen, jossa on näitä "betan" aikana löydettyjä ongelmia korjattu.)
Lähinnä tarkoitinkin tuota pientä viilausta, jota käyttäjäpalautteen ansiosta tulee. Voivathan he helposti päivittää aseiden tehoja, mikäli porukka on sitä mieltä, että joku mutka on turha.

Onko SVER jotenkin erityisen hyvä osapuoli? Koko päivän olen pelannut ja yhtään ottelua ei tullut hävittyä. Ravenilla sentään tuli silloin tällöin takkiin. Pelaajiakin on SVERin joukoissa aina vähiten. Karsastetaanko sitten terroristeja niin paljon?
 
Vastaus: MAG [Hype]

Koko versiossa sitten taitaakin suurin osa valita SVERin. Itse valitsin alussa SVERIn ja kokoversiossa tulen valitsemaa SVERin.
 
Vastaus: MAG [Hype]

Koko versiossa sitten taitaakin suurin osa valita SVERin. Itse valitsin alussa SVERIn ja kokoversiossa tulen valitsemaa SVERin.

Itse taidan ottaa sen, joka on se ei suosituin ryhmä. Löytyypi ainakin vastustajia paremmin :D
 
Vastaus: MAG [Hype]

Koko versiossa sitten taitaakin suurin osa valita SVERin. Itse valitsin alussa SVERIn ja kokoversiossa tulen valitsemaa SVERin.

En usko, että suurin osa ottaa SVERiä, on vain sellanen tunne. Mutta eiköhän oma valintakin tule olemaan SVER.

Tämän hetkinen Skill points taulukko:

Personal Defence: Item 1: Reload Speed ja Swap Speed, Item 2: Kurtis 45CP(tulossa) (5 Skill points)

Marksman: Item 1: Reload Speed ja Fore Grip, Item 2: Bipod, Item 3: High Power Scope, Item 4: AGVK, Item 5: Variable Power Scope (14 Skill points)

Supportt: Item 1: Medical Kit, Item 2: Resuscitation (4 Skill points)
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom