Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja designed
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Asiat ja sanomiset on saatettu ylläpidon tietoon, eikä jatkoväittelylle ole sen suurempaa tarvetta. Palaamme asiaan, mikäli se koetaan tarpeelliseksi.

Nimittelyt ja leirittelyt on yhtä tuomittavia, kuin tarkoitushakuinen ilkkuminenkin PSN-hakkerointiketjussa.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Itse olen lukenut ks. ketjua viime aikoina vaihtelevaan tahtiin ihan mielenkiinnosta suurta pelialan skandaalia kohtaan. Osa viesteistä on ollut Sonya syyllistävää, mikä on ymmärrettävää ihmisten turhauduttua, osa Sonya argumentein tai toisin puolustelevaa, mikä on myöskin ymmärrettävää ottaen huomioon yhtiön (ja yhtiön asiakkaiden) joutuneen vakavan rikoksen uhriksi. Se mitä en ole huomannut, on että kriitikoiden joukossa olisi mitenkään noteerattavaa määrää pelkästään Xboxin omaavia henkilöitä, joiden henkilökohtaisen suhteen puuttuminen tapahtumiin aiheuttaa tietynasteisen jääviystilanteen. Toisaalta, tottakai pitää olla mahdollista kritisoida suuryrityksen toimia tai toimimattomuutta, vaikkei syystä tai toisesta ole yhtiön tuotteisiin investoinut.

Joka tapauksessa, sama viesti kiinnitti ketjua lukevana yhtälailla minun huomioni, nähden sen ennenkaikkea samanlaisena riidanhaastamisena, josta viestissä kritisoitiin.

Olen Kovalchukin kanssa yhtälailla pettynyt siitä, ettei tätä koko pelialaa kohahduttanutta uutista ja sen keskustelua voinut seurata törmäämättä leirittelyyn, nimittelyyn ja riidanhaastamiseen.

Mitenkään kantaa ottamatta Kovalchukin ja Weldomiten jakoihin, kategorioihin tai leiriytymisiin. Nostaisin tuolta viestistäsi tuon lihavoidun kohdan.
Minua on pitkään pänninyt se, että omistamalla jonkin tuotteen, saadaan lupa sanoa tuotteesta ihan mitä vain, ihan mihin sävyyn tahtansa.

Eihän se niin voi mennä?!? Voi olla, että omistaa useamman leivänpaahtimen. Se yksi on se, josta tykkää ja joka paahtaa leivät sopivan rapeiksi ja joka on itselle rakkain. Oikeuttaako se sitten puhumaan paskaa, tai vähintään vääristelemään asioita toisista leivänpaahtimista? Ei. Jos on huonoja kokemuksia asioista, totta kai niistä pitää saada sanoa. Mutta rajansa kaikella. On eriasia ilmaista mielipiteensä, kuin käydä "kamppanjaa" jotakin paahdinta vastaan...

Jos nyt tarkoitukseni meni perille...
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ketä sinä sanot vanhaksi? :D No nuo muut voi olla sekä vanhoja, että myös jääriä, mutta minä en ole vanha, enkä taatusti mikään jäärä ainakaan!
Ihan vain viestihistorian ja aktiivisuuden perusteella arvoin :D Kun kuitenkin teistä koko sakki tuottaa jatkuvasti aidosti arvokasta, sisältörikasta ja hyvässä hengessä tuotettua materiaalia mitä itse peleihin ja pelaamiseen tulee, nämä sivuhommina kummasti jatkuvat pikkukahinat "niistä" boxipelaajista ja "niistä" pleikkapelaajista voisi jo kuopata ihan jokainen. Varmasti pienten piikkien lennättely moderointia välttäen on ihan hauska ja haastava harrastus mutta ainahan se riittävästi kuohuttuaan tänne kuitenkin lopulta päätyy.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Isku Sonyn nettipalvelimiin ei ole "Sony vs MS" -vääntöön liittyvä asia. Jokaisella on täysi oikeus olla pettynyt Sonyyn, myydä PS3 ja siirtyä esim. Liven asiakkaaksi (vaikka sitten syyllinen onkin joku ulkopuolinen taho ja taatusti rikollisia - vaikka sitten "hakkereiden vapauspuolueeseen" verhottuna tms). Sitä kutsutaan kuluttajan vapaudeksi valita oman pelikonsolinsa ja niiden palvelut. Ehkä joissain tapauksissa on jopa parempi siirtyä toisen firman asiakkaaksi kuin oksentaa pahaa oloa muiden niskaan.

Mutta vahingoniloinen trollaaminen ja toiselle pelaajalle (vaikkakin sitten eri konsolin) vinoilu on helvetin huonoa ja lapsellista käytöstä - varsinkin nyt kun pelaajille tulee jotain ylimääräistä säätöä, vaivaa ja huolta. Samaan sarjaan kuuluvat nämä tyypit, jotka suoltavat tätä "Sony on syyllinen! Sony on syyllinen!" -propagandaa ja puhtaita valheita.

Mutta on taas ilo huomata, että Konsolifin on varmasti Suomen ainoa pelisaitti, jossa tämäkin uutinen käsitellään aikuismaisesti ja modet ovat valppaana trollaamisen ja pirujen maalailujen suhteen. RespeK. Se, että lynkataan porukalla "Sony" ei tee asialle yhtään mitään parannusta.

Sitä paitsi, itse lynkkaisin lähinnä ne hakkerit. Mutta that´s just me.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Varmasti pienten piikkien lennättely moderointia välttäen on ihan hauska ja haastava harrastus...

Elämässä pitää olla sekä sisältöä, että myös sopivasti haastetta :D Täältä löytyy molempia juuri sopivassa määrin tappamaan tätä tylsää nettipelitöntä iltaa, kun kaljakaan ei enää maistu. Alkais jo ne MM-kisat, niin pääsis nauramaan Jalosen pelikirjalle :D
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Sitä paitsi, itse lynkkaisin lähinnä ne hakkerit. Mutta that´s just me.

Ei se hakkereiden ampumisesta puhuminenkaan mitään toivottua puhetta ole. Oma keskusteluintoni asiasta kuin asiasta kaatuu aika pitkälti siihen, jos heti vedetään konsolisotakortti hihasta.

Paska nakkihan tämä koko homma on, mutta niille, joita pipo ei kiristä, voin suositella "Kaz Hirain" twiittauksia.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Nostaisin tuolta viestistäsi tuon lihavoidun kohdan.

"Se mitä en ole huomannut, on että kriitikoiden joukossa olisi mitenkään noteerattavaa määrää pelkästään Xboxin omaavia henkilöitä"
Puhun joskus "vain pleikkarin omistavista" tai "vain boksin omistavista" henkilöistä ja tällöin on useimmiten tarkoituksenani puhua siitä porukasta, jota uskon leirittelijöiden tarkoittavan heidän käyttäessään provokatiivisia ilmaisujaan. Eli esim. Playstation-foorumin vakikävijät vrt. Xbox-foorumin vakikävijät. Ei minun kahtiajaotteluni, enkä halua sellaista käyttää, mutta se mitä uskon leirittelijöiden ajattelevan. Tässä tapauksessa leirittelijä oli siis Kovalchuk, jos nyt kohdennan yleistystä, kuten usein muilta vaadin.

Käsite "vain boksin omistava" sisältää oikeastaan myös ne, jotka on syystä tai toisesta stigmattu kyseisen alustan faniksi, eikä siis lopulta ole merkitystä sillä, vaikka olisikin multikonsolipelaaja tai vähintään -omistaja.

Tässä tapauksessa termillä oli ehkä hieman konkreettisempi ote sen muodossa, että ymmärrän hyvin, että pleikkarin omistamattomalta ei siedetä tässä aiheessa yhtä paljon kritiikkiä, koska asia ei häntä suoranaisesti koske (ei henkilökohtaista menetystä). Tämä on tietysti hieman ikävää, sillä perusteltu argumentti on aina perusteltu argumentti, tuli se kenen näppikseltä hyvänsä.

Pahoittelen sivuraiteille ajautumista, mutta ajattelin vastata suoraan minulle osoitettuun viestiin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Mutta vahingoniloinen trollaaminen ja toiselle pelaajalle (vaikkakin sitten eri konsolin) vinoilu on helvetin huonoa ja lapsellista käytöstä - varsinkin nyt kun pelaajille tulee jotain ylimääräistä säätöä, vaivaa ja huolta. Samaan sarjaan kuuluvat nämä tyypit, jotka suoltavat tätä "Sony on syyllinen! Sony on syyllinen!" -propagandaa ja puhtaita valheita.

Hieno juttu ja niin edespäin, mutta havainnoillistaisitko ne viestit, joissa tämä esimerkkisi käytös todellistui? Nämä imaginäärisestä havaintoaineistosta revityt näkemykset ovat ikävä antiteesi oman todellisuusteoriani mielekkyydelle.

Niin, turhahan tässä on mitään vastausta odottaa.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Voi jumalauta Joonanh, puhu ihan arkikielellä ilman sivistyssanoja!
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Konsoleista, sotimisista ja moderoinnin toimivuudesta:

Näkemänne vääryysviestit on perustelujen kera vastaanotettu ja lisääkin saa raportoida, jos tulee vastaan. Moderointia ei aina pystytä tekemään valon nopeudella (vaikka sellainenkin vaihde meiltä löytyy), eli muistakaa odottaa rauhassa mahdollisia toimia.

Isommissa ryysiksissä - kuten tässä tapauksessa - menee hetki jos toinenkin aikaa, kunnes kaikki materiaali on yhdessä läpikäyty. Maltti on siis valttia, kuten hartzu ylempänä tuumaili.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Elämässä pitää olla sekä sisältöä, että myös sopivasti haastetta :D Täältä löytyy molempia juuri sopivassa määrin tappamaan tätä tylsää nettipelitöntä iltaa, kun kaljakaan ei enää maistu. Alkais jo ne MM-kisat, niin pääsis nauramaan Jalosen pelikirjalle :D

Toisinsanoen aiempiin viesteihisi ja tapoihisi viitaten, olet pyytänyt meitä rankaisemaan toisia jäseniä elämän "sisällön" etsimisestä ja toisaalta nyt pyrit itse etsimään elämääsi moista "sisältöä". Lisäksi olet valmis uhraamaan henkilökohtaisen "viihteesi" alttarilla täysiä miestyötunteja, jotka ovat poissa sellaisesta työstä, joka estää tämän foorumin kuivumisen kasaan. Ja tämä taas on ristiriidassa siihen, että jos et välitä moisesta kasaan kuivumisesta, niin silti dualistisesti olet täällä foorumilla, etkä suomi-24:ssa.

Kulissien takana moderaattorit kaikesta uppiniskaisuudestaan huolimatta eivät edes suostu pyyhkimään kaikkea saisseksi näkemäänsä pois, vedoten siihen että tässä ei olla mitään natseja jotka imevät teksteistä elävyyden tai huumorin. "Haasteisiin", "sisältöön" tai "huumoriin" yms. on silti vaikea vedota siinä vaiheessa, kun kaikki nuo ovat vain dualistista itkua ja hammasten kiristystä valitusvirsiin viritetyissä ketjuissa. Elämän "sisältönä" tällainen toiminta on ensimmäinen merkki siitä, mitä epäillessä on jo todennäköisesti matkalla väärille mestoille.

Sen voisitte ainakin lopettaa, että analysoitte tätä tilannetta, vaikka loppuviimein ette voi edes nähdä koko "totuutta". Jos tuntuu siltä, että meiltä on jäänyt huomaamatta jotain, niin teillähän ei sitten ole mitään järkevää tapaa sitä meille osoittaa... Eiku. Näiden vääntöjen suhteen Hartzu on tuossa aiemmin jo varsin yksiselitteisesti pukenut sanoiksi ne totuudet, joilla asia ratkaistaan. Hyväksykää ne tai kritisoikaa niitä, mutta älkää jakako niiden perusteella omia rangaistuksianne.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ei se hakkereiden ampumisesta puhuminenkaan mitään toivottua puhetta ole.

Ei, mutta se oli "kuvaannollinen" jatko siihen, että mainitsin "Sonyn lynkkaajat". Eli pointti oli se, että ilmeisesti on löydettävä nyt se (mielellään) yksi ja selkeä taho, joka on "syyllinen" ja johon pahaa oloa & turhautumista voi purkaa. Osalle se on ilmeisesti Sony, vaikka oma logiikka sanoisi että syyllisiä kuitenkin ovat enemmän ne tahot jotka murron tekivät.

Sony ei välttämättä ole puhdas pulmunen ja he ovat osaltaan sopasta vastuussa, mutta niin kauan kun ei ole tarkempaa tietoa Sonyn suojauksista, niin mennään enemmän spekulaatio tai mutu-asteella. Niin se vain on. Mulle ei riitä se tieto, että "koska murto onnistui, niin suojaukset ilmeisesti olivat huonot". Ehkä se oli "parhaat hakkerit onnistuivat murrossa, vaikka suojaukset olivat hyvät".
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

No, nythän se mielestäni varsin onnistunut viestini sitten poistettiin. Mikä vääryys!

Haluan kuulla perustelut tälle kafkamaiselle oikeusmurhalle!
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Joohanh: Mitkään perustelut eivät sinua tyydyttäne, joten just deal with it. Sen verran tuli RBP:tä, että verenpaine nousi.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Joohanh: Paras vinkki on, että jätä kokonaan kirjoittamatta. Haluaisin niin kovasti uskoa ja luottaa, että pystyt kyllä ymmärtämään, milloin noita "nokkeluuksiasi" ei kaivata.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Varsin filosofista pohdintaa...

Siis hetkinen hetkinen! Nyt on joku tainnut "vähän" liian tosissaan tulkita viestiä, vaikka sinne oli kyllä ihan selkeästi lisätty asiaankuuluvat hymiötkin mukaan ilmaisemaan viestin huumoripitoista tarkoitusta. Foorumihuumori tosiaankin on erittäin vaikea laji! Viesti tosiaan oli niin kieli poskessa kirjoitettu kuin olla ja voi, joten sen pohjalta ei todellakaan kannata alkaa pohtimaan kenenkään elämän sisältöä sen tarkemmin.

Tämä ei ole todellakaan tarkoitettu millään pahalla tai mitenkään ilkkumiseksi, mutta tuo Rottamopon tulkinta aiheutti kyllä täällä päässä todellista hilpeyttä, joka oli tänä PSN-sekametelisoppa-aikakautena oikein tervetullutta :)

Kiitos ja anteeksi. Jatkakaa!
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ilmeisesti seuraavalla kerralla on sitten... eh, en tosiaan tiedä, miten olisin voinut tehdä viestistäni yhtään läpinäkyvämmän. Ehdotuksia?

No hmmm... Olenko ihan hakoteillä, jos uskoisin useamman pystyvän nauttimaan viestisi ilman katkeraa kalkin makua, jos tarjoilu tapahtuisi vaikkapa Ketutuskeskustelussa, eikä sellaiselle aiheelle omistetussa ketjussa, jossa verenpaine nousee jo ihan aiheen takia? Harmillinen rajoite tuo "älä pökkää muurahaispesää". Mutta toisaalta, eipä se muurahaispesä ole paikkaansa valinnut, ja jos se nyt ei ihan polullasi sijaitse...
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Paras vinkki on, että jätä kokonaan kirjoittamatta. Haluaisin niin kovasti uskoa ja luottaa, että pystyt kyllä ymmärtämään, milloin noita "nokkeluuksiasi" ei kaivata.

Kiitoksia nohevasta ehdotuksestanne, vastedes jätän nokkeluuteni nokittelematta. Jospa jäisi sitten nokkapokat syntymättä, tai ainakin saamatta nokkaan nokkavalta moderoinnilta.

No hmmm... Olenko ihan hakoteillä, jos uskoisin useamman pystyvän nauttimaan viestisi ilman katkeraa kalkin makua, jos tarjoilu tapahtuisi vaikkapa Ketutuskeskustelussa, eikä sellaiselle aiheelle omistetussa ketjussa, jossa verenpaine nousee jo ihan aiheen takia? Harmillinen rajoite tuo "älä pökkää muurahaispesää". Mutta toisaalta, eipä se muurahaispesä ole paikkaansa valinnut, ja jos se nyt ei ihan polullasi sijaitse...
Ilmeisesti tunne- ja sosiaalinen älyni on niin surkeasti kehittynyt, etten kerta kaikkiaan käsittänyt, ettei pilailu näin vakavan aiheen tiimoilta käy laatuun. Ensi kerralla sitten kai paremmin.
 
Vastaus: Moderointikeskustelu (Risut ja ruusut)

Ongelmanahan tässä on se, että tuon PSN-härdellin saralta on tullut moderointihommiin melkoinen piikki. Kun sinne sekaan heitetään pientä kujeilua, saattaa moderaattoreilla helposti palaa käämit turhanpäiväisen kikkailun kanssa. Älkää siis lisätkö kavereiden taakkaa, kun sitä jo muutenkin piisaa.

Peace, bros.
 
Ylös Bottom