Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
sawe sanoi:Onko muilla esiintynyt koneen tilttaamistä änärin kans ?
Itselläni kone jumiutunut täysin kun peliä olen pelannut, ja joskus ilmoitaa levyn olevan rikki/lukukelvoton.
Tätä tapahtunut useamman kerran päivässä ja syy miksi kysyn asiaa täällä, ettei demojen kans vastaavaa ilmennyt.
Mulla on jäänyt pari kertaa peli jumiin, kun oon lopettanut pelaamisen ja jättänyt pelin silti pyörimään. On ilmennyt siten että kun tulen jonkun ajan päästä takaisin ja käynnistän langattoman ohjaimen sleepistä start-nappulalla, ohjain yhdistää ihan normaalisti x360:een (oikea sektori syttyy sekä konsoliin että ohjaimeen) mutta valikossa pääsee liikkumaan vain yhden pykälän jonka jälkeen peli jää jumiin eikä enää tapahdu mistään napista mitään. Valikkonäkymä muuttuu hieman himmeämmäksi eikä valikoissa ole tällöin mitään tekstejä näkyvissä, ainoastaan "raamit".sawe sanoi:Onko muilla esiintynyt koneen tilttaamistä änärin kans ?
Itselläni kone jumiutunut täysin kun peliä olen pelannut, ja joskus ilmoitaa levyn olevan rikki/lukukelvoton.
Tätä tapahtunut useamman kerran päivässä ja syy miksi kysyn asiaa täällä, ettei demojen kans vastaavaa ilmennyt.
käkikotka sanoi:yotube.comista voi kattoa XBox360-videoita missä on peli menossa...
? Itsellä on dynasty modessa tällä hetkellä pelaajien keskiarvo aloitusvoitoissa 60-80% riippuen pelaajasta, eli suurimman osan aloituksista voitan. Niin ja superstar taso. Oikealla tatilla omaanpäätyyn päin kun vetäisee vähän ennen tuomarin kiekon tiputusta niin se on siinä. Sitten jos haluaa vielä tähtäilee kummalle pakille se syötetään, niin vasenta tattia siihen tähtäämiseen. Itsellä onnistuu hyvin. Ei mitään vasenkiertoja tarvita.gbz900 sanoi:Noiden aloitusten kanssa on kyllä ollut hermot kovilla... mutta jonkun palstan keskustelusta nappasin sellaisen vinkin, että aloitettaessa vie tatin ensin vasemmalle ja kiertää sen sitten alas. Voi olla, että tämä temppu vaikuttaa vain ajoitukseen, mutta nyt aloituksien voittoprosentti on vähintään 40. Teen liikkeen jotakuinkin silloin, kun tuomarin käsi on ylhäällä juuri ennen pudotusta.
Tuolla pelimäärällä et parempaan pääse, outoa. Itse kun vien super star- tasolla ainakin 80% aloituksista, jotka siis aivan liian helppoja.Scatterbrain XO sanoi:Aloitukset edelleen todella vaikeita. Mutta nyt alkaa jo sujua, että saatan hyvällä tsäkällä voittaa jopa 20-30% aloituksista! Joten harjoittelua lisää..
Scatterbrain XO sanoi:Pelissä on muutamia ärsyttäviä seikkoja:
-Kun vaihtaa lennosta miehiä, niin pahimmillaan on mennyt (in game aikaa) jotain 5 minuuttia ennen kun kaikki ukot on vaihtuneet. Ei näin ja tämä on pitkä miinus.
-Längeistä menee omalle mokelle aivan liikaa maaleja. Siis melkein kaikki koneen tekemät maalit ovat näitä, eikä kone osaa tehdä juurikaan "oikeita" tai hienoja kuviomaaleja.
-tietokone osaa pelata ylivoimaa vain satunnaisesti
-alivoimalla on aivan liian helppo saada maaleja ja hyökätä ilman pelkoa siitä, että tulee takkiin (ainakin pro tasolla)
-animaatio on välillä "pätkivän" oloista
-(kovilla) maalintekijöillä tulee helvetin paljon tolppalaukauksia, esim eilen taisi tulla Iginlalla 7 tolppalaukausta pelin aikana (maalejakin tuli kaksi).
-pelaajat (omatkin siis) ovat joskus aivan käsiä, esim. tietokone pääsee aivan liian helposti/monesti läpiajoon kun ukot ovat jotenkin kaneita ja pihalla tilanteesta aivan liian helposti
Ethän ole tosissasi?sawe sanoi:Tähän kun lisätään että tietokone EI OSAA pelata, ja että peli on aika kakkaa verrattuna vaikkapa PC- versioon, niin lopputuloksena kouluarvosana 5+