Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo Switch

No joo, ei mobiilipiiriksi antiikkinen, mutta tehoissa vain kuitenkin aika lähellä Wii U:ta. Toivottavasti seuraava konsepti olisi kuitenkin erilainen, vaikka niin että telakassa olisi sitä rautaa sisällä ja tehot kasvaisivat huomattavasti, kun laite on telakassa. Kuulun itse varmasti vähemmistöön, mutta itse kannattaisin erillistä kotikonsolia ja erillistä käsikonsolia. Exclujakin saatiin enemmän, kun oli erikseen DS ja erikseen kotikonsolit
Tuo mahdollinen DLSS 2.2 tai uudempi taitaa ainakin osittain hoitaa tuon telakan erillisraudan tehonkasvun ilman telakan erillisraudan tarvetta. Jos nuo vuodot tulevasta Orin Switchistä pitää paikkaansa, niin potku pitäisi kyllä riittää kohtuullisiin pelinautintoihin ja Nintendo ainakin pääsee viemään omat sarjansa aivan uudelle tasolle. Toki mitään PS 5 tai Xbox X 4 K kokemusta on varmaan turha odottaa. Minä olisin kyllä tyytyväinen tasaiseen 30/60 fps ruudun päivitykseen ja kannettava/telvisio 720/1440 p resoluutioon. Käytännössöhän DLSS 2.2 mahdollistaa puolet pienemmän tehonkäytön resoluutioon ja resursseja säästyy pelimaailman luontiin sekä fps puolelle.

Eihän nykyisellä pelejen resurssivaatimuksilla taida edes Nintendolla riittää resurssit kahden erillisen konsolin pelien tekemiseen, ja itse olen ainakin todella tyytyväinen, että olen saanut konsolilleni myös noita kannettavan konsolin pelisarjoja. Hybridikonsepti nimenomaan kasvattaa pelikirjastoa exlujen osalta, koska resurssit voidaan keskittää yhdelle alustalle kahden alustan sijaan.
 
Viimeksi muokattu:
Parasta tässähän on ne "varmat huhut", jotka ovat povanneet Super Nintendo Switchiä jo kolmatta vuotta. Joku on varmasti lykännyt jatkuvasti Switchin ostoa noiden huhujen takia tähän asti.
 
Parasta tässähän on ne "varmat huhut", jotka ovat povanneet Super Nintendo Switchiä jo kolmatta vuotta. Joku on varmasti lykännyt jatkuvasti Switchin ostoa noiden huhujen takia tähän asti.
Justiinsa näin, tästä olen monta kertaa täällä itsekin todennut. Jotenkin foorumeille kirjoittavat videopelaajat ovat sokeita sille, että koska heidän mielestään Switch on liian vanhaa rautaa ja just heitä vois kiinnostaa tunkea rahojaan kovempaa grafiikkaa tarjoavaan Switchiin, niin kyllähän Nintendo tulee tällaisen valmistamaan.

Sen sijaan Nintendo valmistaa ihan tyytyväisenä Switchiä, joka ei ollut kovaa rautaa edes 2017 - ja jota kaverini ostivat lapsilleen joululahjoiksi vielä vuonna 2022.
 
Sen sijaan Nintendo valmistaa ihan tyytyväisenä Switchiä, joka ei ollut kovaa rautaa edes 2017 - ja jota kaverini ostivat lapsilleen joululahjoiksi vielä vuonna 2022.
Sama täällä, taloudesta löytyy ekana markkinoille tullut malli ja nyt ostin itselleni sitten takuunalaisen OLEDin käytettynä (6kk vanha ja 240e), en jaksa enää uskoa noihin Switch pro/Super Switch huhuihin, sitä on kolme vuotta odotettu ja saatu vaan Liteä ja Olediä.

Tuntuu kyllä järjettömältä että uusi Zelda tulisi vielä vanhalle raudalle, mutta samaan aikaan ehkä se on vielä voimannäyte mihin Switch pystyy kun siitä otetaan kaikki irti. FF7R taisi olla samanlainen repäisy PS4 vanhoilla päivillä.

Uskon myös että jos Switchille tulisi jatkaja markkinoille ensi vuoden aikana niin silti Oledista saa kohtalaisen hinnan vielä myydessä.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä mieltä jos totta. Omasta mielestä telakka näyttää hyvältä mutta ohjaimet on rumat.
Samat mietteet mitä noista kuvista nyt siis selvän saa. Toisaalta ei tuo telakkakaan nyt niin hieno ole mutta parempi kuin ohjaimet.

Sama täällä, taloudesta löytyy ekana markkinoille tullut malli ja nyt ostin itselleni sitten takuunalaisen OLEDin käytettynä (6kk vanha ja 240e), en jaksa enää uskoa noihin Switch pro/Super Switch huhuihin, sitä on kolme vuotta odotettu ja saatu vaan Liteä ja Olediä.
Minulla muuttui muistaakseni PS4:n kohdalla ajatus niin että konsolit ostetaan heti ja jos tulee joku tehomalli, niin sekin ostetaan heti. Ihan turha odotella jotain parempaa kun sellaista saa sitten odotella jatkuvasti ja/tai turhaan. Tuo loputon odotushan on tuttua mm. pc-raudan ja kameroiden suhteen: aina on tulossa parempaa, tehokkaampaa, hienompaa jos "vähän" vain vielä malttaa odottaa. Mutta sitten on jo seuraava tulossa nurkan takana eikä taaskaan ole järkevää ostaa.

Eli tiivistettynä oma neuvoni/näkemykseni: jos aiot harrastaa ja tarvitsen sen harrastusvälineen, niin ostat sen etkä odota.

Tuntuu kyllä järjettömältä että uusi Zelda tulisi vielä vanhalle raudalle, mutta samaan aikaan ehkä se on vielä voimannäyte mihin Switch pystyy kun siitä otetaan kaikki irti. FF7R taisi olla samanlainen repäisy PS4 vanhoilla päivillä.
"Voimannäyte"? No voihan sen niinkin sanoa. Minä näen asian enemmänkin sellaisena "katsokaa mitä saimme vielä tälläkin raudalla pyörimään"-hommana. Tuskin se kauhean hyvin tulee pyörimään tai muutenkaan mitään ihmeellistä on mutta tosiaan ehkä sellaista "oho, vanhakin vielä jotain jaksaa"-tasoa.

Perustan tämän sille että eihän se aiempikaan peli mitenkään ihmeellinen ole ja se miltä se näyttää pc:llä emuloituna on jotain ihan eri luokkaa.

Sanon tämän siitä huolimatta että esimerkiksi 3DS:n Majora's Mask näyttää silmiini yhä hämmästyttävän hyvältä peliltä.

Uskon myös että jos Switchille tulisi jatkaja markkinoille ensi vuoden aikana niin silti Oledista saa kohtalaisen hinnan vielä myydessä.
Niin, kyllä niitä ostajia varmasti sen verran tulee että tuskin katuu että on saanut pelata vuosia Switchillä eikä odotella. Ainakaan itse en ole katunut että olen pelannut perusmallin PS4:lla ja Onella ennen niiden tehomalleja.
 
Ainakin lähelle se pääsee. Olisiko TOK syynä konsolien määrän kasvattamiseen vai onko muita suuria julkistuksia tulossa? Sehän nähdään seuraavassa Directissä (Tammi/helmikuu?). Huomion arvoista on se, että Nintendo ei ole vieläkään joutunut käyttämään reilua halpuutusta Switchin osaltalisätäkseen konsolinsa myyntiä. Kaikesta huolimatta toivon, että viimeistään ensi vuonna julkaistaan Switchin seuraaja. Jos ei aikaisemmin niin ainakin viimeistään jouluna 2024.
 
Mielenkiintoista on ollut Nintendon 2000-luku myyntiluvuilla katsottuna. Gamecubella turpaan kilpailijoilta, Wii aivan häikäisevä menestys, Wii U melkoinen sekoilu ja floppi, sitten taas kenties kaikkien aikojen myydyimmäksi konsoliksi nouseva Switch perään.
 
Tuleva Mario elokuva voi myös lisätä myyntiä varsinkin lapsiperheiden osalta. Saa nähdä tulisiko sen jälkeen jotain uutta 2d Marioa myös ulos. Varmasti myisi hyvin mikäli elokuva on onnistunut.
 
Tuleva Mario elokuva voi myös lisätä myyntiä varsinkin lapsiperheiden osalta. Saa nähdä tulisiko sen jälkeen jotain uutta 2d Marioa myös ulos. Varmasti myisi hyvin mikäli elokuva on onnistunut.
Miksi kaksiulotteista?

Tietysti nekin kelpaa mutta jotenkin tuntuu että kolmiulotteisilla voisi olla enemmän uutta ja virkistävää annettavaa. Varsinkin jos ajattelee että Bowser's Fury olisi jonkinlainen ennakko sellaisesta.

En äkkiseltään osaa edes nimetä yhdenkään 2D-Marion kikkaa kun taas 3D-marioissa niitä on yllin kyllin. Ensimmäinen, eli 64, muutti koko idean keräilyksi vain jaksojen läpäisyn sijaan. Sunshinessä siivottiin. Galaxyssä seikkailtiin useilla erilaisilla planeetoilla ja vastaavilla. Odysseyssä mentiin Kirbyn meininkeihin ja napattiin kykyä vastustajilta. Varmasti muitakin on mutta yhtään merkittävää 2D-kikkaa en nyt hoksaa tähän kohtaan. En sano etteikö niitä olisi mutta ainakin omat odotukset on 3D-Mariossa.

Ei siis tosiaankaan sillä etteikö 2D-pelikin lähtisi ostoon :)
 
Mieluummin minäkin uuden 3D Marion ottaisin, mutta 2D:t on tietyllä tapaa helpommin lähestyttäviä ja pelattavia ei-pelaaville ihmisille. Tuon elokuvan jälkeen nimenomaan 2D pelille voisi olla siis hyvä markkinarako. Lisäksi Switch ei ole saanut yhtään omaa 2D Marioa, jos Mario Maker 2:sta ei lasketa, minkä vuoksi voisin kuvitella sellaista olevan tulossa ulos ennen uutta 3D:tä.

Lisäksi veikkaan että panttaavat seuraavaa 3D:tä seuraavan konsolin julkaisuun ensi tai sitä seuraavalle vuodelle. Nyt kun uusi Zelda tuleekin vielä Switchille, niin mitään muuta super isoa peliä Nintendolla ei ole julkaisuun oikeastaan annettavana.
 
Nintendo julkistanut taas peli- ja laitemyyntejään:
(as of December 31, 2022)
  • Mario Kart 8 Deluxe - 52.00M
  • Animal Crossing: New Horizons - 41.59M
  • Super Smash Bros. Ultimate - 30.44M
  • Breath of the Wild - 29.00M
  • Pokemon Sword/Shield - 25.68M
  • Super Mario Odyssey - 25.12M
  • Pokemon Scarlet/Violet - 20.61M
  • Super Mario Party - 18.79M
  • Ring Fit Adventure - 15.22M
  • Pokemon Let’s GO - 15.07M
Nintendo Switch has now sold 122.55 Million Units Worldwide

Pokemon Scarlet/Violet myynyt siis yli 20* miljoonaa n. kuudessa viikossa. Käsittämätöntä. Eipä kenenkään tarvitse ihmetellä miksi voivat työntää vähän keskeneräistä ja keskinkertaista tavaraa ulos.
Mario Kartin hurjat luvut eivät yllätä, edelleen keikkuu noissa myydyimpien pelien listalla.

E: *Korjattu väärä luku
 
Viimeksi muokattu:
Game Boy ja Game Boy Advance-pelit saapuvat vihdoin ja viimein Switchille. Ärsyttävästi GBA vaatii sen expansion online-jäsenyyden. Tavallisia GB-pelejä voi pelailla sillä halvemmalla jäsenyydellä.
 
Pokemon Scarlet/Violet myynyt siis yli 25 miljoonaa n. kuudessa viikossa. Käsittämätöntä. Eipä kenenkään tarvitse ihmetellä miksi voivat työntää vähän keskeneräistä ja keskinkertaista tavaraa ulos.
Ei ole vaan vähän vajaat 21 miljoonaa.

Sitä paitsi pelit eivät ole keskeneräisiä muutoin kuin osin grafiikoiltaan (bugit). Myyntiluvut valavat onneksi uskoa siihen, että ihmiskunta edelleen osaa erottaa hyvä pelin teknisen ilmeenkin takaa. Ulkokuoren takanahan on joka tapauksessa pelisarjan kenties paras peli sisällöltään.
 
Kappas, olin katsonut väärä riviä ajatuksissani. Kiitos huomautuksesta.

Nämä ovat tietysti täysin makuasioita. Mielestäni Pokémon on rullannut paikallaan liian kauan ja varsinaiset innovaatiot ovat olleet melko vähäisiä. Ja tuo tekninen puoli, vaikka ei olekaan tietysti koskaan koko kakku, on ollut usein melko karua katsottavaa.
 
Switchin seuraaja ei ole tulossa ainakaan seuraavan 11kk aikana.

Saa nähdä. Switchin myyntien maksimoimiseksi Nintendo ei takuulla paljasta seuraajaa yhtään liian aikaisin. Heitän ilmoille oman ennustuksen. Ensi jouluksi Switchin hinnanalennukset, maksimaaliset joulumyynnit ja keväällä Switch 2:sen ensijulkaisu ja Switch 2 myyntiin syksyllä 2024.
 
Hyvin uskottava skenaario, jotain tällaista voisin veikkailla itsekin.
 
Ylös Bottom