Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

No Man's Sky

Täytyy vielä kokeilla mitä tuosta Station Override tavarasta tapahtuu, kun sen käyttää avaarusasemalla.

Kannattaa ensin googlettaa, että tekeekö sillä oikeasti jotain jo, sillä joitakin päiviä sitten katsoin videon jossa varoitettiin tuon käyttämisestä sillä ainakaan silloin se ei tehnyt vielä mitään, mutta sen kyllä menetti inventaariosta.
 
Kannattaa ensin googlettaa, että tekeekö sillä oikeasti jotain jo, sillä joitakin päiviä sitten katsoin videon jossa varoitettiin tuon käyttämisestä sillä ainakaan silloin se ei tehnyt vielä mitään, mutta sen kyllä menetti inventaariosta.
Näköjään, onpas hölmöä. Jospa sillä tekee sitten jotain Expen loputtua.
 
Tuli itsekin pelattua tuo uusin expedition vaikka ei siinä ollut edes mitään kivoja palkintoja tarjolla.
Mukavan kompakti setti vaihteeksi ja huomasin, että nyt voi viimeinkin kääntää ja zoomata galaxymappia dualshockilla vr moodissa.
Ei siinä sitten montaa vuotta mennytkään.
 
Kyllä osaa olla turhauttavaa yrittää löytää settlement joka olisi kivalla planeetalla.
Mä en edes yritä löytää mitään täydellistä planeettaa vaan sellaisen joka ei ole tulessa, radioaktiivinen, pystyyn kuollut tai mätänevä, mutta aina ne kartat löytää sen just tollaselta paska planeetalta.

Sitten kun löysin planeetan joka oli ihan ok näköinen ja koko aikana kun siellä olin niin sain vain kerran kiehuvaa vettä niskaan pari minuuttia niin tietenkään sieltä ei settlementia löytynyt vaan taas tarjottiin jotain kuollutta planeettaa jossa on agressiiviset sentinelit vielä kaupanpäälle.
Koitin jopa ladata tallennuksen kymmenisen kertaa, mutta ei auttanut ja lopulta peli ei reagoinut mitenkään kartan käyttöön, mutta se kyllä lähti inventaariosta.

Sama tapahtui myöhemminkin joten käytin toisen kartan ja taas sama homma. Sitten kolmannen kohdalla tuli vaan kryptinen cannot use, locational interference tai jtn vastaavaa ja oli pakko googlettaa mitä tuokin tarkoittaa.
Ilmeisesti tuo ilmoitus tulee jos koko systeemissä ei ole setllementia tarjolla joten latasin tallennuksen jotta sain ne tuhlatut kartat takaisin, mutta päätin kokeilla vielä kerran ja nyt se maagisesti löysikin mulle settlementin ja planeetan skannaus ilmoitti taas "rotting planet".

Nyt kyllä menen takaisin ihan ekalle planeetalla mistä aloitin ja otan nipun karttoja mukaan ja save scummaan vaikka tunnin.
Se ainakin on kiva talvinen planeetta vaikka välillä tuleekin kunnon jäämyrsky.
 
Joo itse sain settlementin haluamalle planeetalle juuri savea lataamalla. Olihan tuossa homma, varmaan parikymmentä kertaa latailin. Siirryin välillä eri paikkaan aluksella niin tuntui vaihtavan tuota settlementtiä paremmin. Talviplaneetalle itsekin settlementin väkersin
 
Kävi tuuri ja tuolla aloitus planeetalla löytyi heti ekalla yrityksellä ja oli vielä b luokan settlement ja ylläpitokulut vain n.30 000 enemmän mitä tuotto joten jo pelkän marketplacen rakentamisen jälkeen se alkoi tuottamaan hieman.
 
Switch-versio tulossa kesällä. En ole peliä pelannut, mutta näytti ihan kivalta. On ollut kyllä joskus tarkoituksena hankkia, muttet jotenkin vaan jäänyt.

Kuinka huonosti tämä pyörii Switchillä-kommentteja odotellessa...
 
No se pyörii ps5llakin musta jotenkin laiskasti nii en tiedä miten saavat switchille smoothisti pyörii ellei ne sit karsi rajusti kaikkee. Muuten kyllä houkuttais itekki switchille tämä hankkia nii voi tutkia planeettoja vessassa tai saunassa.
 
Eilen tuli tuo sentinel päivitys pelattua ja olihan se kiva niin pitkään mitä se kesti sillä siinä tais mennä alle 2 tuntia.
Toki tuo tarjoaisi sen uuden multitoolin joka on ruma ja sentinelit voi tiputtaa loottina kamaa joka antaa buffeja omaan exosuitiin, mutta kun tilanne on se, että mä en oikeasti tartte mitään extraa joten miksi vaivautua farmaamaan noita.

Viimein saatu ps4 pro päivitys sentään teki kuvasta paljon puhtaamman vaikka se ei kovin paljoa paremmalta siellä omassa kylässä näyttänyt, mutta kun meni planeetalle jossa oli vähemmän tavaraa niin ero oli ihan selvä kun kauempana olevat puut ei enää olleet pelkkää suttua.
Oli tuolla myös negatiivinen vaikutus sillä kun olin veden alla ja siellä oli paljon kaikkea kasvillisuutta ja kolme isoa kala parvea niin peli alkoi nykimään kun käänsi kameraa ja hieman myöhemmin se alkoi oikeasti pysähtymään sekunnin välein sekunniksi ja tuo jopa pysyi pleikkarin uudelleen käynnistyksen jälkeen.
Onneksi tuo loppui kun hyppäsin uuteen systeemiin joten ehkä se vedenalainen nykiminen oli myös vain joku bugi.

Olishan se kiva jos tähän tulisi jotain mikä oikeasti saisi pelaamaan pidempään.
Esim viimeksi kun tuli niitä uusia osia basen rakentamiseen niin mä menin tutkimaan random planeettoja ja samalla keräsin sitä salvage dataa jota niiden avaamiseen tarvittiin ja tuo oikeasti koukutti vaikka en koskaan varmaan tule edes puolia niistä avatuista palikoista käyttämään.
Joten mitään huikeaa tarinaa en odota, mutta jotain joka antais syyn pelata.

Toisaalta mä olen pelannut tätä eri tallennusten kesken likemmäs 230 tuntia joista se päätallennus on yli 190 tuntia.
Rahaakin yli 620 miljoonaa eikä mitään ostettavaa kun oikeastaan kaikki exotic alukset on rumia eikä mulla muutenkaan ole tarvetta niille.
Käytössä edelleen se alus jonka hommasin vaihdossa varmaan ekan 10 tunnin aikana ja sen positron ejectorit repii kaiken palasiksi sekunneissa.
Omaa laivastoakin on niin paljon, että multa loppuu tarjolla olevat tehtävät ennen kuin ne alukset joten niitä ei ole mitään järkeä ostaa.
Tämä tilanne siis ilman mitää indium farmeja tai grindausta ja silti jotkut jaksaa noita aina hehkuttaa. Siis mitä ihmiset oikein noilla rahoilla tekee?

Just nyt mun ainoa tavoite on joskus saada ostettua ps5 ilman mitään sähköpostien tai foorumien kyttäystä, todennäköisesti kaivaa se mun kämppä esiin ja hieman sisustaa sitä lisää nyt kun valikoimissa on myös mattoja sekä takka joten siitä saisi ehkä tehtyä hieman kodikkaamman.
 
Just nyt mun ainoa tavoite on joskus saada ostettua ps5 ilman mitään sähköpostien tai foorumien kyttäystä, todennäköisesti kaivaa se mun kämppä esiin ja hieman sisustaa sitä lisää nyt kun valikoimissa on myös mattoja sekä takka joten siitä saisi ehkä tehtyä hieman kodikkaamman.

Kantsis varmaa kuitenkin varata ja mennä jonoon vaikka VPD kun siinä on vielä se laskuhässäkkä et ei tartte rahojaa pantata jossain tilillä 7kk. Koska tuskin niitä tulee ikinä kauppoihin että käyt prismast hakee maito ostoksien yhteydes. Ikinä on tietenkin se härskein vaihtoehto, mut näyttää kyl siltä että tämän sukupolven konsolit hommataa varaamalla tai sähköposteja kyttäämällä.
 
Ehkä sitten kun sille tulee jotain mikä on pakko päästä kokemaan.
Nyt ne ainoat myyntivaltit on uusin ratchet & clank ja no man's sky vr:n puolella entistä nätimpänä, mutta ei siinäkään pelattavaa enää ole.
Kaikki kenasta forbidden westiin on olleet sellaisia jotka näyttää mun silmään erittäin hyvältä jopa ps4 prolla kun olen kuitenkin täysin tyytyväinen 30fps ruudunpäivitykseen.
 
No nuo alukset näyttää jo ihan kivoilta joten ehkä mun ei kannata ihan vielä laittaa vr laseja takaisin laatikkoon.
Nyt täytyy vaan alkaa seuraamaan redditin puolelta, että mistä tuossa lisärissä oikeasti on kyse.
 
Ja tämä vaan jatkaa ja jatkaa nousuaan tuhkista (nousi toki jo aikaa sitten sieltä)!
Uudelleenlatinkiin meni.
 
Ai että :), joo kyllä se on nyt täälläkin sillai, että nyt on aika palata itsekin tämän pelin pariin :), pitkään olen sitä jo miettinyt jo aiemmin, kun en ole ehtinyt testata peliä PS5:lla vielä edes :), joten nyt on sen aika, muutenkin kun katsonut tuota Lego masters sarjaa niin ollut palava halu joku ihan älytön ultimate base, ja tässähän se onnistuu mainiosta, ensin vaan löytää taas joku paratiisi planeetta minne se luoda :) alustahan sitä taas jälleen kerran haluaa aloittaa, mutta kerta nyt on panostettu tuohon Space Fighteihin ja space pirate smugler meininkiin joten tämä Playtrought tulee olemaan puhdas smugler/space pirate playtrought :)
 
Mulla meni fiilis ajat sitten sen basen rakenteluun sen jälkeen kun löysin planeetan, ei mikään paratiisiplaneetta, ihan perus talvinen planeetta mut siel ei ollut jatkuvasti myrskyjä tai muuta myrkkyä mitälie, sit ku tuli joku päivitys niin koko planeetta muuttui joksikin hirveeks toxic planeetaks, koko base ihan viturallaan, kaikki aivan sekaisin eikä siel ollut mitään pelastettavissa. Sit oli siel joku et pystyi lataa sun vanhan basen uudelle planeetalle mut eihä se nyt onnistunut mitenkään järkevästi, yrjös sen kyllä sinne uudelle mestalle mut jotenkin aivan sekasin.

Sen jälkee en ole uskaltanut rakentaa mitää james bond luolastoja mihinkään kun aina isommas päivitykses ne planeetat ja baset menee aivan sekaisin. En tiie onko siihen tullut jotain muutosta tai ei mut fiilis meni, nykyään sit jos pelaan nii menee ihan vaa puhtaasti haahuiluun ympäriinsä. Basen rakentelu kyl kiinnostais mut en tiie uskaltaisko sitä enää uhrata kymmeniä tunteja ja pelätä et mitä tai koska taas menee kaikki sekas.

Tai jos rakentaisinkin nii just jonkun 2h+k,sauna. Johonkin vuorelle niin ei mee taas fiilis kun playboy manson onkin jossain myrkkyluolassa veden alla.
 
Sen jälkee en ole uskaltanut rakentaa mitää james bond luolastoja mihinkään kun aina isommas päivitykses ne planeetat ja baset menee aivan sekaisin.
"Beam me up, Scotty"
Sama täällä. Mieluummin koristelen Adama II:ta, emoalustani. Joskus harvoin tulee nostalgiafiiliksissä käytyä vanhoilla baseilla tsekkaamassa muutoksia.
 


hyvä video uutista ominaisuuksista :) vaikuttaa kyllä hemmetin hyvältä jos haluaa olla Space pirate ja Smugler :)
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom