Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pahin kämmi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paavi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tämä nyt ei varsinaisesti kämmi ole, kun vika ei ollut minun:

Kun olin pieni, olimme naapurin pojan kanssa tyynysotaa. Hän nyt sattui olemaan minua vanhempi ja vahvempi, joten otin pari aika lujaakin tälliä. Seurauksena tästä hiusmurtuma vasemman käden pikkurilliin ja sormilasta 2½ viikoksi. Tuon ajan kuluessa sain vanhemmiltani lohdutukseksi rannekellon, joka minun piti lastan takia laittaa oikeaan käteen. Niinpä pidän vielä tänäkin päivänä rannekelloa oikeassa kädessä, kun en osaa sitä vasempaan laittaa. :D

Tyynysota karaisee miestä. ;)
 
No kerrotaan nyt jotakin

Olin juuri saanut ajokortin ja tietty autoa teki hirveesti mieli. Menin sitten autoliikkeeseen ruokatunnilla (ammattikoulussa olin siihen aikaan) ja löytyhän sieltä minua kiinnostava Mazda. No pitihän sitä lähteä koeajamaan, ettei ihan sikaa säkissä ostaisi. Kunnollisena opiskelija käväisin sitten välillä oppitunnilla. Tunnin jälkeen menin autoa palauttamaan ja pikkasen sain huutoa. Olivat laittaneet poliisit perään.

No tuo auto sitten tuli ostettua. Jälleen ruokatunnilla lähdimme kavereitten kanssa ajelulle. Ammattikuskina näytin tietty kässärikäännöstä. Tosin unohdin vapauttaa käsijarrun ja kääntää rattia. Löysimme siis männyn keskeltä auton nokkaa.

No sitten äitini sisko meni naimisiin ja lupauduin hääkuskiksi. Heidän oma autonsa oli kaksiovinen, joten vuokrasivat uuden neliovisen. Kirkkoreissu meni hyvin ja heitin heidät käymään kotona ennen hääkuvausta. Keli oli vähän huono, joten vein heidät lähemmäksi ovea. Kun hääpari oli poistunut vein auton tienvarteen ja rupesin peruuttamaan. Kuului pikku pamaus ja huomasin peruuttaneeni vuokra-auton sulhasen oman auton keulaan. Tuli poliisitkin paikalle, mutta naurussa heilläkin oli pitelemistä :( Niin ja se hääkuva oli aika totinen.

Tämä oli nyt vasta alkua meikäläisen autoilu-uralla. Mutta jätetään jotakin toiseen kertaan.
 
No mulla ei nyt hirveen hauskoja kämmejä ole tullut. lYhden muistan tarha ajoiltani kun eräiden nimeltämain...no Eetun ja Villen kanssa(kikkeli jututhan tulee sillon 5-6vuotiailla pojilla paljon esille) nii oltiin tarhan siivouskomerossa näiden kavereiden kanssa "kädetylös huosut alas täältä tulee munavaras" leikkiä eli näytettiin toisillemme kikkeliä kun tuli minun vuoro ja paljastin housujen sisällön seisoen penkillä lähellä ovea, siivooja astuu sisään ja naurahtaa. Kyllä nolotti, muistan sen kuin eilisen päivän. Muuta pöljää:Vuolaisin uudella hienolla martimo partiolaisen puukolla vasemman käden peukalon alta lihaksesta palan. Olin silloin pappani ja joidenkin ukkojen kanssa metässä nii siihen vetästiin vaan joku harso ja ku tulin kotiin oli liian myöhäistä laittaa tikkejä, et se oli sitte joku3 vuotta perhanan kipeä. Pari kesää sitten astuin avojalalla lämpimään ja löysään koiran ripuliin:D Että semmosta.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan yoshi
Pari kesää sitten astuin avojalalla lämpimään ja löysään koiran ripuliin:D Että semmosta.

Toi muuten sattui mulle useemmankin kerran sillon kun koira oli vielä pentu ja rymysin hirveessä laitamyötäsessä kotiin.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Nyt on löytynyt niin legendaarinen ketju yli viiden vuoden takaa, että tämä on aivan pakko nostaa suuren yleisön tietoisuuteen. Aivan kertakaikkisen mahtavia tarinoita.

Estradi on teidän.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Lainasin siskoni kääpiöhamsteria pariksi viikoksi mutta laina-aika jäi odotettua lyhyemmäksi imuroituani sen vahingossa hengiltä puruja vaihtaessani.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Muutaman tuhannen euron edestä heitin muistitikkuja roskikseen, ja sitten vielä soitin aamulla joskos pomo viittisi dyykata roskiksesta pois.

Ei muutes ollu tyytyväinen.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Itselläni käynyt tämmönen "perinteinen" joskus öbaut 18 kesäsenä. Oltiin paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja pelikunto oli jo aika kunnioitusta herättävä ja päätettiin tovereiden kera siirtyä kämpille jatkoille ja siinä tovin tallustaessa iski tällainen omituinen pakottava urean eritystarve jonka johdosta siirryin läheisen puskan tykö helpottamaan oloani. Siinä toimeni lopeteltuani vetäisin miehekkäästi vetoketjun kiinni ja kuten arvata saattaa niin onnistuin jättämään pikkuveljen päänahan vetskarin väliin :D Onneksi korkeaoktaaninen humalatila lievensi tuskaa joten selvisin hengissä :p Onneksi en sentään skalpeeranu itteäni:p. Siinäpä olikin sitten porukalla nauramista. Ja täytynee tunnustaa että oli kyllä tiukin tilanne johon olen pikkuveikan kanssa päässyt tässä lyhyen elämäni aikana :D:D
 
Vastaus: Pahin kämmi?

No ikävin kämmi varmaan oli se, kun kerran kavereiden kanssa dokatessa tuli miehisesti tokaistua, "tulen juomaan kohta loput viinat" ja painuin sitten vessaan kuselle. Viimeinen muistikuva on vessan ovelta. Kaveri vain totesi seuraavana päivänä että oli hämmentävää kun vessasta kuului rymähdys, ja kun se tuli katsomaan että mikä minulla oli hätänä niin makasin kyljellään pöntön vieressä sammuneena ja kusi maalasi tyylikkäästi seinää ja vaatteitani. Eikä edes hävettänyt. :D Kaveri luonnollisesti joutui kuuraamaan kuset lattialta ja riisumaan minut, itse kuulemma olin pääsyt jopa sohvalle asti sen episodin jälkeen.. :rolleyes:
Jatkoa siihen tietenkin seurasi, kun krapulassa ihmettelin ensin että missä on vaatteeni ja kaivelin niitä esiin ja tein huomion että ne oli märkiä. Jostakin syystä kuitenkin päätin painella kotiin (n.klo 8.00, kai nukkumaan), mutta puolessa välissä matkaa törmäsin naapurin postilaatikkoon (pää painuksissa kävelin) ja vasta silloin havahduin tilanteeseen, että minulla ei todellakaan ole päällä muuta kuin niukat blackhorset ja buutsit. On siinä pikkukylän ihmisillä taas ollut puhetta varmaan pitkäksi aikaa. :D Toki tästä viisastuneena palasin puolesta matkasta takaisin kaverini luokse odottelemaan että vaatteeni olisi pukemiskunnossa. Mikäs hiton järki siinä sitten lie ollut takana. :D
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Pienenpänä leikin kaverin kanssa pikkuautoilla hiekkakasalla, päätettiin sitten käyttää läheisen tiilikasan tiilejä mukana leikeissä ja leikin loputtua kaverin äiti käski käski kerätä tiilet pois ja niitähän sitten alettiin nakkelemaan. Kohta keksin sitten mahtavan päästä helpommalla ja heitin tiilen kyyryssä olevan kaverin yli, kaveri alkaa samalla hetkellä nousemaan ja saa tiilen suoraan päähänsä. Tuli siinä pieni paniikki kun verta vuotaa ja tuntu että pahemminki kävi, onneksi ei kahestaan oltu niin oli aikuisia vähä rauhottamassa. Muistona kaverilla on vieläki päässä kalju kohta ja tikkejä :D
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Pahin ja pahin mutta ainakin parhaiten muistissa. Isäukon kanssa oltiin paikallisesta puutavaraliikkeestä hakemassa terassin tekoon puutavaraa. Lastattiin niitä autoon(Farmari Camry) Ja hyvin mahtu.. Molemmilla oli päällä pieni kanuunan poikanen niin ei siinä tilassa oikeen tuo ajatus luistanut... 2*2 otti vähän tuulilasiin kiinni mutta muuten näytti hyvältä ja ukko huusi mulle että ei muuta kuin takaluukku kiinni. Tein työtä käskettyä ja paiskasin luukun kiinni ja lopputuloksen varmaan arvaattekin. Tuulilasi pee askana. Kyllä ukko kiitteli sen jälkeen. =) Mutta terassista tuli hieno.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Lainasin siskoni kääpiöhamsteria pariksi viikoksi mutta laina-aika jäi odotettua lyhyemmäksi imuroituani sen vahingossa hengiltä puruja vaihtaessani.

Eihän tämä hauskaa ole, mutta täällä ainakin revettiin ihan kunnolla : D
 
Vastaus: Pahin kämmi?

No siis näitähän riittää, mutta laitetaan yksi pahimman lapsuusajan jälkimorkkiksen tuottanut kämmi julki:

Pikkutiitiäisinä tykkäsin kovasti undulaateista. Yhden niistä onnistuin ideoimaan villasukkaan ja antamaan lemmikille muutamia suht vauhdikkaita helikopterivispautuksia. En tiedä montako lintutason G-voimaa sukan kärkiosa otti vastaan, mutta ex-Tiituni siellä sisällä ei karusellivauhdeista tykännyt. Typeryyden taso on sanomattakin selvää, kun menen äipälle yhtäkkisen elotonta undulaattiani ihmettelemään..."äiti, miksi se ei enää liiku?" Sittemmin luontokappaleita on käsitelty hivenen arvokkaammin.

PS. Hyvä triidinosto Otolta, aikamoisia tempauksia sattunut porukoille. Tuo Lezlien hamsuimurointi on kieltämättä aika legendaarinen hupsis.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

tästä nyt on jo tovi..

tuli kaverin kanssa hieman leikittyä 80% viinan kans kaverin kämpillä.. lähettiin sitte siittä pihalle päin ja uhkasin hakkaavani kaikki vastaantulijat. eipä siinä puolta tuntia kauempaa menny ku kaveri joutui hakemaan pulkan ja raahaamaan mut (joka oli sammunu tielle) takas sen kämpille:rolleyes:

edit. tervettä pohojalaasta uhoa ;)
 
Vastaus: Pahin kämmi?

No pakko kai tämä on laittaa... :o

Oltiin kavereiden kanssa joskus 12-kesäsinä kattelemassa jotakin jännää elokuvaa. Olin luonnollisesti ostanut limupullon ja mielissäni siitä naukkailin (luultavasti Spriteä). Asiahan on niin, että naukkailujen välillä ei korkkia laiteta kiinni, joten siinähän se pullo kallistui elokuvan edetessä täysin huomaamatta ja onnistuneesti kasteli housut. Kavereillehan tästä ei elokuvan aikana mitään mainittu ja siinä kotiin kävellessä tuli aika monta kommenttia "housuihin pissaamisesta". Olihan se ihan jännä leffa... Ja tuon ikäisenä kyllä harvinaisen nolo tilanne.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Jaa, että pahimpia kämmejä pitäisi luetella. No kuten joku muukin (ks ekasivu), niin itekin tietysti olen onnistu näppini linkkarin väliin jättämään. Toisen kerran onnistuin telomaan (en muista miten) itteäni melko pahasti. Haavat oli kohtuu likasen olosia ja verta valui. No otin desinfiointipullon ja suihkutin sitä oikein reilusti haavaan. Pullossa luki "ei kirvelevää", joten ihmettelin, kun karjaisin melkein tuskasta. Odotin hetken, kun normaalistihan toi aineen kirvelevä vaikutus on parissa sekunnissa ohi. Lopulta otin pullon uudelleen käteeni ja silmäilin tarkempaa, jolloin huomasi, että oli tullu mukava satsi hiusgeeliä (tai jottai sen tyyppist) suihkutettua haavalle. Itse desinfiointipullo oli lähes täysin samannäköinen. Molemmat sellasta kirkasta muovia, sisällä jottain kirkasta nestettä ja päällä sinistä tekstiä... Lisääkin tommosia kämäyksiä löytyis, mut ei niit kaikkii jaksa tähän yhteen menoon kirjoitella.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Mitähän kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä..

Noh, aika legendaarinen oli ala-asteella apauttiarallaa 10v sitten, kun kesken äidinkielen lukutunnin ajattelin vapauttaa turhat ilmavaivat hiljaisesti pois. Eihän siitä mitään tullut, vaan hiljaisuus murtui aika totaalisesti fanfaarin päästessä. Kyllä siitä viimeiset 5 ala-astevuotta sai kuulla.

Tämä nyt on jostain eskarista tai vieläkin kauempaa nuoruudesta, mutta kun kotona oli niin hauska lasipöytä jonka päälle piti sitten nousta syystä tai toisesta. No eihän se kestänyt ja siitä sitten sairaalaan.

Kaverin kanssa aikanaan tuli Star Wars Jedi Knight Jedi Outcastia pelattua. Aika pitkälti pelin loppupuolella sitten tuli kohta josta ei meinattu päästä millään eteenpäin. Netistä piti katsoa puolen tunnin haahuilun jälkeen, minkä ansiosta onnistuimme lopulta löytämään kaivatun oven. Ovi oli ainoastaan seinän kokoinen ja aukesi lähelle menemällä, joten sen missaaminen on ollut lähes mahdottomuus.
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Tätä en ole ollut itse todistamassa, mutta tapaukselle löytyy todistaja.

Yksi kavereistani onnistui ampumaan ilmakiväärillä itseään etusormeen .
 
Vastaus: Pahin kämmi?

Ehkä paras topic ikinä, ei voi olla nauramatta kun näitä lukee :)

No tuli tosta pyöräilystä mieleen. Tulin aikamoisessa kunnossa baarista, siinä laiskana ja tyhmänä huomasin aukinaisen pyörän ja päätin lähteä polkemaan kotiin mihin ei olisi kyllä ollut kuin muutama hassu kilometri, siinä sitten pihlajamäen isossa mäessä varmaan 30km/h suoraan naamalleni, olisi tehnyt mieli viedä pyörä takaisin ja jättää joku lappu siihen että äläs näin huonoa pyörää jätä auki kun se oli niin huonossa kunnossa mutta niin taisin olla minäkin.

No ehkä karma oli asialla. Siinä puolikuolleena sitten meinasin tilata ambulanssin mutta jostain syystä ei tullutkaan ja menin vain kotiin nukkumaan.

Aamulla sitten heräsin ihan verestä ja siinähän se viikko menikin velliä ja limua vedellessä kun suuhun ei pystynyt mitään laittamaan :) Ja oli siinä aika komean näköinenkin. Kuin jostain zombie elokuvasta

No olisi sitä vaikka mitä tarinoita mutta tämä vain tuli nyt mieleen jonkun pyöräilytoilailuista. Ja ei näitä ole näin hyvä selittääkkään kirjotellessa. Pitäisi järjestää konsolifin miitinki :)
 
Vastaus: Pahin kämmi?

mulla ei nyt tule muuta mieleen kuin se kun oltiin kaverin kanssa joskus 9v sitten ns.tupla treffeillä ja koska kaveri oli luvannut juottaa mut känniin niin siinä sitten tuli hot&sweetiä juotua.(salmiakki vodkaa niille jotka ei tiedä)
noh arvaahan sen miten siinä kävi, pelle poeka makasi vessan lattialla loppu ehtoosta.
ei ollut nolo olo eikä morkkis sitten yhtään seuraavana päivänä.:rolleyes:
 
Ylös Bottom