Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

Jossain vaiheessa on ollut ilmoilla sellainen huhu, että se on noin 30 prosenttia, jonka sekä Sony että Microsoft velottaa alustallaan myydyistä peleistä.
Tuo 30% on aika yleinen julkisuudessa pyörinyt taksa digimyyntipaikoilta, MS tosin taisi tänään kertoa että pudottavat oman hintansa 30%->12% PC puolella. Kilpailun puutteen vuoksi tuskin heti laskee konsoleiden puolella.
 
En ole seurannut tätä ketjua, mutta Pelien Suomi kirjassa Oceanhorn kehittäjä Heikki Repo kertoo Apple Arcade palvelusta.

Cornfox on tehnyt koko kymmenvuotisen historiansa ajan yhteistyötä Applen kanssa, minkä ansiosta heille myös tarjoutui tilaisuus päästä ensimmäisten joukossa osaksi Apple Arcadea. "Pyyntö tuli Applelta, ja me olemme olleet erittäin tyytyväisiä."
Samalla Repo myös tyrmää puheet premium-pelimarkkinoiden kuolemasta. "Kun Apple lanseeraa tälläisen pelien Netflixin, siellä täytyy olla takana tutkittua tietoa asiasta. Meitä yhteistyö on hyödyttänyt. Game Center -sovelluksen mukaan aktiivisia pelaajia on noin miljoona."
Cornfoxilla riittää uskoa myös Apple Arcaden tulevaisuuteen. Apple on saavuttanut aseman yhtenä maailman suurimmista ja vakavaraisimmista yhtiöistä. Kun se päättää lanseerata jotain, kyse ei ole hetken mielenjohteesta. App Store ja iTunes ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka Apple on ottanut markkinoita haltuunsa. Arcaden kanssa voi käydä samoin. "Apple haluaa ilman muuta pitää sekä asiakkaat että yhteistyökumppaninsa tyytyväisinä. Palvelu olisi epäonnistunut, jos pelistudio ei halua tehdä myös seuraavaa peliään Apple Arcadeen."
 



No nyt saatiin eräänlainen vahvistus tällekin. Kyllähän tämä oli tiedossa jo etukäteen, mutta silti monesti törmäsi keskusteluihin jossa väitettiin vielä päinvastaista.

Mielenkiintoista seurata Game Passin kasvua tulevina vuosina ja sitä milloin se alkaa tuottamaan voittoa. Usein verrataan palvelua Netflixiin joka ei sekään vielä tämän vuoden tammikuussa 200 miljoonalla tilaajallaan ole varsinaisesti tuottanut voittoa. Hinta on noussut palvelun historian aikana 4 dollarista 17 dollariin (4K tilaus). Toivottavasti vastaava hinnannousu ei ole Game Passillakin edessä aikanaan.



Kenties nuo tilastot ovat suurimpia syitä sille miksi Sony ja Nintendo eivät ole vielä kunnolla lähteneet tilauspalvelu-kilpailuun mukaan.
 
Aika paljon on varmaan kiinni laskentatavasta, milloin Game pass on voitollinen. Suorien tulojen lisäksi sillä on merkittäviä välillisiä taloudellisia hyötyjä, koska se parantaa Xboxin kauppapaikan asemaa ja lisää myyntiä. Kasvuvaiheessa kaikki saatavat tulot syötetään takaisin Game passiin ja siksi voittoja ei tule. Tässä on vähän sama idea, kuin miksi MS myy tappiolla konsoleita lisätäkseen oman alustansa arvoa markkinapaikkana ja myydäkseen pelejä. MS on itsekin ilmoittanut useaan otteeseen, ettei Game pass varsinaisesti tuota voittoa tällä hetkellä. Toisin kuin konsolimyynti, se ei silti käsittääkseni ole myöskään ainakaan merkittävissä määrin tappiollista toimintaa.
 
Usein verrataan palvelua Netflixiin joka ei sekään vielä tämän vuoden tammikuussa 200 miljoonalla tilaajallaan ole varsinaisesti tuottanut voittoa.

Tähän vertaukseen kätkeytyy myös ainakin tiettyjä eroavaisuuksia, kuten esimerkiksi se, että on täysin normaalia ostaa erikseen niitä pelejä, jotka Game Passissa on, eli kassavirta ei ole missään nimessä pelkästään tämän varassa samalla tavalla kuin se on Netflixillä. Ja toisaalta aina on ne pahamaineiset mikromaksut, DLC:t ja muut sälä, jota pelit voivat tilauksen lisäksi myydä, vaikka itse pääpeli olisikin palvelun kautta. Eli juuri sitä samaa Add On kassavirtaa, joka tuoreen tiedon mukaan myös esimerkiksi Sonyn tulovirroista muodostaa yli puolet.

Tätä potentiaalia lisämyyntiin ei esimerkiksi Netflixillä ole ihan samalla tavalla, vaikka myös he nykyään jotain julkaisuja elokuvateattereissa ja jopa perinteisessa televisiossa pyörittävät sekä muutakin kassavirtaa ovat saaneet joidenkin tuotantojensa kautta. Eli Netflixin ja Game Passin businessmalli ei tietenkään ole ihan yksi yhteen sama. Vaikka periaate on hyvin samankaltainen, tarjotaan kk-maksua vastaan kattausta materiaalia, niin lisämyynnin osalta tilanne on aivan erilainen.

Ihan pieni asia ei ole sekään, että Microsoft tuottaa itse omat pilvipalveluna (ja muuta tekniikkaa), kun muuta toimijat useimmiten joutuvat maksamaan näistä markkinahintaa muille. Ero varsinkin Netflixiin on tässäkin suuri, ainakin mitä operatiivisiin kustannuksiin tulee.

Windows Centralilla oli tuossa hetki sitten ihan hyvä artikkeli aiheesta, tässä siitä muutama lainaus:

Despite the fact Sea of Thieves, Age of Empires, Forza, Halo, and other games are available on Xbox Game Pass for PC for just $10 a month, all of these games hit Steam at retail, remaining in the top-sellers list for months after launch.

If you enjoy Minecraft Dungeons, chances are you might just buy those DLC packs on top of your Xbox Game Pass sub. Netflix also does sell some content at retail, but generally speaking, the app itself has no upsell features whatsoever. You pay your sub, and that's it. There are no microtransactions, no DLC content, and crucially, no retail sales attached. When you factor in upselling, the amount of cash Microsoft is generating from Xbox Game Pass is likely far higher than the subscription fees alone.

Every contract is different, but I understand that Xbox Game Pass pays out an upfront lump sum to get the game into the service, with additional benefits negotiated on a per-contract basis. Microsoft knows how much it has to spend month over month, giving them a relatively easy spreadsheet to work with when it comes to acquiring content, which forms part of the user acquisition cost, not factoring in marketing.

There are various other reasons why the comparisons to Netflix and Spotify don't really stack up. Microsoft has its own cloud provision, whereas Netflix and Spotify have to add additional overheads by partnering with third-party cloud providers.

Lähde

Ps. Netflix kyllä tekee voittoa, vaikka hiipuva pandemia tullee näkymäänkin sen seuraavissa tuloksissa.

Netflix's first quarter profit this year was $1.7 billion, up from $709 million in the year-earlier quarter. Its revenue jumped 24%, to $7.1 billion. So the company's earnings were good, but all eyes were on its big subscriber miss as well as a weak forecast for subscriber growth for the next quarter.

Lähde

Hinta on noussut palvelun historian aikana 4 dollarista 17 dollariin (4K tilaus). Toivottavasti vastaava hinnannousu ei ole Game Passillakin edessä aikanaan.

Netflix on kasvattanut samaan aikaan käyttäjäkuntaansa jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla, joten kuluttujat ovat olleet sinut tuon hinnannousun kanssa, eli ainakin tilastojen perusteella rahalle on saatu samassa suhteessa vastinetta. Itse tosin maksan 7,99€/kk ja olen niin tehnyt jo mielestäni aika kauan, enkä ainakaan muista mitään korotuksia olleen tässä, joten en ole päässyt henkilökohtaisesti kokemaan loikkaa 4 dollarista 17 dollariin. No mutta se offtopicista.

Game Passin osalta näin henkilökohtainen hinta-laatutunnelmasuhde on "alihintainen". Olen tässä ymmärtänyt, että itse et taida tilaaja olla, joten ehkäpä tosiaan jo nykyinen hinta on liikaa, mutta jos Netflixin kanssa verrattaen tilanne menisi niin, että hinta "nelinkertaistuisi", eli nousisi tuosta nykyisestä 9,99€/kk johonkin sinne vaikkapa 39,99€/kk luokkaan, niin voisi joo "vastaava hinnanousu" olla aikalailla kuolinisku koko palvelulle myös vähän laajemmassakin mittakaavassa.

Mutta hintahan tulee siis ihan varmasti jossain vaiheessa nousemaan ja näitä tilaustyyppejäkin tullee olemaan useampia kuin nyt. Paljon se hinta nousee, niin nähtäväksi jää, mutta markkinat sen kipupisteen sitten lopulta kuitenkin määrittää. Jos hinta ylittää koetun arvon, niin tilauskanta kuihtuu ja busineksesta puhalletaan ilmat ulos.

MS on itsekin ilmoittanut useaan otteeseen, ettei Game pass varsinaisesti tuota voittoa tällä hetkellä.

Jep, jo viime vuonna markkinointipäällikkö Aaron Greenberg jutteli aiheesta aika selkein sävelin:

Greenberg said people don't need to worry about Microsoft--they'll be just fine. In terms of the profitability of Xbox Game Pass for Microsoft, Greenberg confirmed it's "not a big profit play" right now, as Microsoft is just starting the program. Greenberg said the investments Microsoft is making in Xbox Game Pass today might be costly in the short term, but they will ultimately pay dividends down the road if everything goes to plan.
"We always laugh [when we hear that]. Please don't worry about us," Greenberg said about people expressing concerns that Microsoft is losing money on Xbox Game Pass. "Microsoft is going to be alright. We're gonna make it--I think we're gonna be OK."

Lähde

Ei siis ole mikään jymyuutinen, että Game Pass ei tuota suoranaisesti rahaa vielä, kun se on ihan viralliseltakin taholta kerrottu. Se mikä olisi mielenkiintoista tietää on se, että mihin määriin MS tähtää Game Passilla. Onko se 40, 50 vai 100 miljoonaa aktiivista tilaajaa?
 
Olen tässä ymmärtänyt, että itse et taida tilaaja olla
Tällä hetkellä en, mutta varmaankin vuoden verran olen palvelusta maksanut PC:llä enkä näe mitään syytä miksen jatkossakin voisi maksaa jos sinne hyviä ja mielenkiintoisia pelejä ilmaantuu jotka pyörivät hyvin meikäläisen keskinkertaisellakin PC:llä. The Mediumin takia palvelu aktivoitiin viimeksi tämän vuoden puolella.

Ikinä en ole kahta konsolia tarvinnut koska tähän mennessä en ole tuntenut jääväni mistään paitsi, mutta saa nähdä miten on tulevaisuudessa, kun auttamatta on päiväni PC-pelurina ohitse ja samalla Xboxin tuleva pelitarjonta kiinnostaa taas pitkästä aikaa sitten PS360-genin jolloin edellisen kerran olen Xboxin omistanut.
 
Pitää muistaa että microsoftilla on myös omat azure serverit eikä tarvitse maksaa isoja summia niin kuin netflix maksaa amazonille.


"Getting a mountain of DMs from people worried Xbox Game Pass doesn't make money."

Mikähän lienee se porukka, joka laittaa huolestuneita viestejä miljardiyrityksen hyvinvoinnista Twitterversessä? :D
 
Pitää muistaa että microsoftilla on myös omat azure serverit eikä tarvitse maksaa isoja summia niin kuin netflix maksaa amazonille.
Itse tuotettu ei ole kuitenkaan sama kuin ilmainen. Jopa Microsoft joutuu maksamaan raudasta, runkoverkkoyhteyksistä, sähköstä, jäähdytyksestä yms. Google ja Amazon myyvät pilvi-hostingia lähes nahkoineen, joten Microsoftin etu on lähinnä kuvitteellinen.
 
Itse tuotettu ei ole kuitenkaan sama kuin ilmainen. Jopa Microsoft joutuu maksamaan raudasta, runkoverkkoyhteyksistä, sähköstä, jäähdytyksestä yms. Google ja Amazon myyvät pilvi-hostingia lähes nahkoineen, joten Microsoftin etu on lähinnä kuvitteellinen.
Aina se on parempi vaihtoehto kuin maksaa muille. Hyvin ainakin tekevät tulosta azurella ylittää yhteensä laskettuna amazon ja googlen.

 
Kuka tahansa bisneksen tekemisestä ymmärtävä on kanssasi eri mieltä. Toimintojen ulkoistaminen on usein fiksua.
Microsoft varmaan maailman rikkaimpiin yrityksiin kuuluvana tietää kuinka rahaa tehdään ja azuren tulos puhuu puolestaan. Paremmin kuin tavallinen sony fani @jryi eli sinun vastauksesi perusteella kannattaa vuokrata serverit amazonilta tai googlelta ennemmin kuin käyttää omia jo olemassa olevia. :D

Ulkoistaminen on myös eri juttu jos ei itseltä jo löydy kyseistä palvelua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kuka tahansa bisneksen tekemisestä ymmärtävä on kanssasi eri mieltä. Toimintojen ulkoistaminen on usein fiksua.

Ulkoistaminen voi olla fiksua, mutta juuri tässä kyseisessä tapauksessa on vaikeata nähdä hyötyjä, kun talon sisällä on toinen BU, joka on markkinajohtaja, eikä oikein mitään helposti ymmärrettävää syytä ole jättää tuo kortti käyttämättä ja mennä maksamaan kilpailijalle markkinahintaa.
 
Ulkoistaminen voi olla fiksua, mutta juuri tässä kyseisessä tapauksessa on vaikeata nähdä hyötyjä, kun talon sisällä on toinen BU, joka on markkinajohtaja, eikä oikein mitään helposti ymmärrettävää syytä ole jättää tuo kortti käyttämättä ja mennä maksamaan kilpailijalle markkinahintaa.
Jos ylläpito ynnä muut kulut ylittävät markkina hinnan niin pitäisi kellojen soida...
 
Jos ylläpito ynnä muut kulut ylittävät markkina hinnan niin pitäisi kellojen soida...
Missä näin on sanottu että saat halvemmalla. Tulos puhuu puolestaan noilla kyseiset firmat tahkoo kauheita määriä rahaa. Mutta tuollaista infrastukstuuria ei moni pysty rakentamaan sen takia nuo suurimmat firmat niitä pyörittää.
 
Ulkoistaminen voi olla fiksua, mutta juuri tässä kyseisessä tapauksessa on vaikeata nähdä hyötyjä, kun talon sisällä on toinen BU, joka on markkinajohtaja, eikä oikein mitään helposti ymmärrettävää syytä ole jättää tuo kortti käyttämättä ja mennä maksamaan kilpailijalle markkinahintaa.
Jos itse olisit Azuren liiketoimintajohtaja ja sinulla olisi henkilökohtaiset tulostavoitteet, niin miten epäilisit toimivasi tällaisessa skenaariossa:

Data centerissä on kapasiteettia, joka voidaan vuokrata ulkoiselle asiakkaalle hintaan $1M/kk. Toinen vaihtoehto on vuokrata se Xbox-liiketoimintayksikölle ilmaiseksi.

Valitsetko ulkoisen vai sisäisen asiakkaan?

Toisekseen, miksi markkinajohtajuudella on mitään merkitystä? Millä tavalla Xboxia hyödyttää se, että yritykset ovat siirtyneet käyttämään Exceliä selaimessa?
 
Microsoftilla on varmasti osaamista arvioida se, kannattaako sisäisten asiakkaiden palvelu enemmän kuin uloisten ilman, että yksittäinen jantteri pähkäilee tuommoisia vaihtoehtoja. Sisäisissä asiakkaissa on aika paljon hyötyjä. Verotus, ei ole samanlaisia juridisia sitoomuksia jne.
Mutta tässä mennään jo asian sivuun. Jos palataan tuohon alkuperäiseen väitteeseen:

Pitää muistaa että microsoftilla on myös omat azure serverit eikä tarvitse maksaa isoja summia niin kuin netflix maksaa amazonille.
Johon totesin, että Azure-palvelinten käyttö ei ole Xboxille ilmaista. Tätähän kukaan ei ole kiistänyt.

Lisäksi kannattaisi ymmärtää, että XBL-kaupan ja xCloudin rautavaatimukset ovat totaalisen erilaiset, mutta en nyt ala sekoittaa täällä keuhkoavien pieniä päitä, kun selvästi joillekuille pilvi on pilvi, puhuttiin sitten elastic computingista tai SaaS:sta.
 
Varmaan jo ihan uskottavuuden takia Microsoft haluaa hyödyntää omia palvelimia liiketoimintansa edistämiseksi. Ainakin näin tavallisen tallaajan mielestä olisi hieman epäilyttävää jos Microsoft hyödyntäisi Amazonin palvelimia, vaikka heillä on omia.
 
Tällä hetkellä käsittääkseni palvelintila ei ole sillä tavalla niukka resurssi, että pitäisi erikseen miettiä, kenelle sitä voi tarjota, ettei se pääse loppumaan kesken. Niin kauan kuin tilanne pysyy sellaisena, että tilaa saa aina lisättyä tarpeen mukaan, kaikki asiakkaat, joilta saa tarpeeksi rahaa, ovat sopivia. Sitten tosiaan, jos tultaisiin tilanteeseen, jossa MS joutuisi miettimään, ottaako ulkoisia asiakkaita vai pyörittääkö omia palveluitaan ja omat palvelut eivät tuottaisi yhtä hyvin, kuin mitä ulkoiset asiakkaat maksaisivat, varmaankin voisi leikkuri iskeä omiin palveluihin ensin, varsinkin, jos niitä ei pidettäisi strategisesti erittäin merkittävinä. Tietysti myös tilanteessa, jossa omat palvelut olisivat koko ajan miinuksella ja muulle liiketoiminnalle hyödyttömiä, niitä voitaisiin karsia, vaikka tilaa riittäisi loputtomasti.
 
Ylös Bottom