Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last of Us -televisiosarja

Täällä myös katsottu tuota niin kehuttua The Last of Usia. En kyllä pysty ymmärtää, mistä tuo kaikki hype tulee. Sarja seuraa liian orjallisesti pelin tapahtumia. Ikään kuin katsot pelin tarinan sarjan kautta. Melko yllätyksetön tekele, vaikka ei huono sarja olekaan. Voisi kyllä kolmannessa jaksossa ottaa vähän riskejä ja vapauksia pelistä. Me kaikki tiedämme, mitä sarjassa tulee tapahtumaan...
En kyllä ymmärrä tätä näkökulmaa yhtään.

Muutenkin tuntuu että jos sovitus on liian erilainen niin on huonoa mutta jos on liian samanlainen niin on huonoa.

Eihän tuota sarjaa muutenkaan kannata katsoa jos jotain uutta haluaa. Samalla tapaa minäkin tiesin että vaikka Witcher-sarja kertoo samat asiat kuin kirjat mutta halusin nähdä miten ne siinä on kuvattu. Ei olisi haitannut yhtään että olisi ollut lähempänä kirjoja mutta vapaudetkaan eivät yleensä haittaa, jos eivät siis ole tarinalle pahasta.

Mikä vielä entisestään tukee "yksi yhteen"-sovitusta on se, että pelihän on hyvin elokuvamainen alunperinkin.

Sarjaa en ole itse vielä katsonut mutta kun tuollainen "ei ole tarpeeksi erilainen" tai "on liian erilainen" on niin yleistä kun jotain sovitetaan eri formaattiin niin pakko vähän ihmetellä että miksi se on ongelma kun kyse kuitenkin on nimenomaan saman tarinan sovittamisesta.

Hyviä pointteja täällä aiemmin on kyllä ollut siitä että tietyt pelimäisyydet saisi poistaa. Siitä samaa mieltä. Sitähän se sovitus myös on että pelin formaatissa ollut tarina sovitetaan sarjan formaattiin, joten ne pelimäiset elementit voi ottaa pois tai sovittaa uusiksi.

Mutta kritiikki siitä että tarina on liian samanlainen kun idea on kertoa sama tarina eri formaatissa? En ymmärrä.
 

Kävin jututtamassa Nick Offermania ja Murray Bartlettia tästä uusimmasta The Last of Us -jaksosta, joka on helposti sarjan parhaita. Herrat olivat mitä mainiointa juttuseuraa.

Huom! Tässä ei spoilata täysin koko jaksoa, mutta spoilereita kuitenkin esiintyy. Suosittelen ensin katsomaan jakson, joka on täysin aikansa arvoinen.
 
The Last of Usin kolmas jakso katsottu myös täällä ja olihan huikea jakso! Enpä muista tuollaista pelissä nähneeni :D
Oli muutettu pelin kuviot tuossa tapahtumien osalta, mutta pakko myöntää, että erinomaisesti toimi ja hienosti oli kyllä kerronta toteutettu taas kerran! Erittäin hyvältä vaikuttaa sarja toistaiseksi. Iskenyt paljon paremmin itselleni kuin peli ykkösenkään osalta teki.
 
Kolmos jakso katsottu täälläkin ja vaikka tavallaan olin vähän "pettynyt" että näin radikaalisti muutettiin, samalla oli myös mukavan freshiä että asiat meni erilailla. Hyvä asia myös sinänsä että on kaksi erilaista tarinaa jotka voi kokea erilailla. Katsotaan miten tämä istuu kokonaisuuteen.
 
No nyt oli The Last of Usissa ihan rehellisesti sanottuna hyvä jakso. Kyyneliä sai pidätellä. Omat nillityksensä minulla olisi tästäkin, mutta tällä kertaa ne kalpeni kaiken hyvän rinnalla, joten jääköön sanomatta.

Jännästi jakso on kuin minielokuva tv-sarja sisällä. Tämän voisi varsin hyvin katsoa itsenäisenä teoksena, eikä kokemus siitä kärsisi. Jakso ei myöskään tuntunut erityisemmin The Last of Usilta, vaan siinä oli oma uniikki satumainen tunnelmansa. Tuli melkein joku vähän rankemmilla teemoilla terästetty Pixarin lyhytelokuva mieleen.

Toivottavasti jatkossa jaksot rakennetaan samaan tapaan enemmän tiettyjen teemojen ja hahmojen ympärille, koska tämä toimi todella hyvin. Kävi mielessä, että tämähän olisi voinut hyvinkin olla perinteisempi viikkosarja, jossa Joel ja Ellie ovat vain punainen lanka, joka kuljettaa katsojat jakso jaksolta läpi erilaisten ihmiskohtaloiden, toimien ikään kuin sivuhahmoina omassa tarinassaan. Niin kuin tämä jakso osoitti, näin toteutettuna sarjan tunnelman ei tarvitse olla yhtenäinen. Yksi jakso voi olla melodramaattinen rakkaustarina, toinen kummituskauhua, kolmas vaikka komediaa, jne. Alku ja loppu olisi sitten omistettu kokonaan päähahmoille ja heidän tarinalleen.

Jakso ei ole sellainen ihmeiden tekijä, että se korjaisi alkujaksojen kankeutta, mutta tämän jälkeen odotan jatkoa ihan uudella mielenkiinnolla. Toivottavasti sarja tarjoaa vielä jotain yhtä odottamisen arvoista.
 
No niin, let's cut the crap, tämä ansaitsee oman ketjunsa - aivan kuten pelitkin omissa ketjuissaan.

Kolmas jakso takana, ei voi muuta sanoa kuin että mestarillista työtä! Jotenkin tuo Chernobyl sarjan visuaalit on läsnä ohjaajan toimesta tässäkin ja niin vaan toimii.
Kolmannesta episodesta, itse pelissä Bill oli melkoinen ilmestys, suht nopea, ristiriitainen ja värikäs. TV sarjassa, hänet tungettiin yhteen tuntiin niin upea draaman kaari että huhhuh. Hatunnosto.

Pari ekaa episodea katsottuna olin (olimme koko perhe) jo myyty mutta kolmas räjäytti pankin.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan samat fiilikset! Kolmasjakso ehdottomasti tähänasti paras. Todella hyvä tarina saatu aikaiseksi.
Itse pidin kyllä kaikista jaksoista tähän mennessä todella paljon, mutta kyllä tämä viimeisin ehkä hiukan niiden aiempien yläpuolelle nousee - lähinnä sen ansiosta, että siinä oli sellainen oma tunnelmallinen ja ihan erillisenä tarinana hienosti toimiva kokonaisuus saatu mahdutettua yhteen tunnin jaksoon. Upeasti kuvatut ja näytellyt hahmot, ja toimiva käsikirjoitus todellakin.

Ja jos jotkut ovat sitten täällä kuvitelleet, että minua olisi sinänsä millään tavalla häirinnyt homojen tai lesbojen kuvaaminen tarinoissa, niin väärin on ymmärretty. En vain pidä sellaisesta tarinankerronnasta, jonka selkeästi läpinäkyvä pointti, on jonkin vähemmistöryhmien aseman parantamisen tärkeyden ylikorostaminen tarinankerronnan manipuloinnin keinoin. Sellaista en havainnut kyllä nyt tässä viimeisimmässä TV-sarjan jaksossa, vaikka periaatteessa siihenkin olisi ainekset ollut. Toteutus oli kuitenkin aito ja tunnelmallinen ilman niitä halpoja kikkailuja, joita pahimmillaan käytetään agendojen läpi puskemiseen. Kolmannen jakson toteutus oli kaikin puolin erinomainen, eikä hypännyt mitenkään ärsyttäen silmille. Erittäin sympaattinen pariskunta tuossa oli onnistuttu lämpimästi, mutta myös riipaisevasti kuvaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Joo kyllä tämä ansaitsee oman ketjun. Tässä kuten The Walking Dead sarjasta käyny mielessä, että olisko siistiä elää maailmassa, jossa ei olis sääntöjä ja vois mennä vaikka kauppaan ja ottaa mitä tarvitsee ja sitten marssia ulos. :D

Pääosin hyvin tehty kolmas jakso. Nostetaan nyt kissa pöydälle, kuten sanottu, tuo jakso jakaa katsojien mielipiteet 50/50. homojen vastustajana oli pakko kelata yli tietyt kohdat. Jos oot neljä vuotta yksin niin voisin kuvitella sitä maailmanluokan pettymystä kun kuopassa ei olekaaan isotissinen parikymppinen:eek: Hienosti tehty noi ansat.
 
Pääosin hyvin tehty kolmas jakso. Nostetaan nyt kissa pöydälle, kuten sanottu, tuo jakso jakaa katsojien mielipiteet 50/50. homojen vastustajana oli pakko kelata yli tietyt kohdat. Jos oot neljä vuotta yksin niin voisin kuvitella sitä maailmanluokan pettymystä kun kuopassa ei olekaaan isotissinen parikymppinen:eek: Hienosti tehty noi ansat.

On toki tiettyjä mielipiteitä ja ajatusmaailmoja, jotka on vaan parempi pitää omana tietonaan.
 
Olipas harvinaisen tylsä jakso, ei tapahtunut juuri mitään. Missä tartutetut ja toiminta? Toivottavasti rupee jotain tapahtumaan tulevissa jaksoissa, muuten ei tällaista romanttista ohjelmaa jaksa enää katsoa.
 
Olipas harvinaisen tylsä jakso, ei tapahtunut juuri mitään. Missä tartutetut ja toiminta? Toivottavasti rupee jotain tapahtumaan tulevissa jaksoissa, muuten ei tällaista romanttista ohjelmaa jaksa enää katsoa.

Joo kyllä tässä nyt jokainen tuleva jakso käsittelee vain ihmisten välisiä romansseja. Huoh..

Olipa kova jakso myös tämä kolmonen. Billin tarina poikkesi paljon pelistä, mutta olipa kaunis tarina ja lopetus. Mahtava sarja!
 
Yhdyn ylistyssanoihin kolmosjaksosta. Ihan mahtava jakso ja todella koskettava. Tämä on juuri parasta näissä, kun voidaan hieman ottaa taiteellisia vapauksia ja kertoa taustatarinoita kattavemmin. Hämmennyin todella paljon, sillä muistelin trailerissa nähneeni kohtauksen, jossa Bill sanoo Joelille ”you know whats out there” tjsp? Johdettiinko trailerilla harhaan vai muistanko omiani?

Saa kyllä nähdä mitä kakkoskaudella tapahtuu. Tässä olisi toisaalta erinomainen mahdollisuus tehdä kaikkien aikojen yllätys ja viedä tarina eri raiteille. Pidin suuresti kakkososan tarinasta, joten olisi hienoa nähdä se myös sarjassa, mutta en toisaalta laittaisi pahakseni, jos sarjassa tehtäisiin jotain uuttakin.
 
Siirsin offtopic-raiteet avautumisketjuun.

 
Yhdyn ylistyssanoihin kolmosjaksosta. Ihan mahtava jakso ja todella koskettava. Tämä on juuri parasta näissä, kun voidaan hieman ottaa taiteellisia vapauksia ja kertoa taustatarinoita kattavemmin. Hämmennyin todella paljon, sillä muistelin trailerissa nähneeni kohtauksen, jossa Bill sanoo Joelille ”you know whats out there” tjsp? Johdettiinko trailerilla harhaan vai muistanko omiani?

Saa kyllä nähdä mitä kakkoskaudella tapahtuu. Tässä olisi toisaalta erinomainen mahdollisuus tehdä kaikkien aikojen yllätys ja viedä tarina eri raiteille. Pidin suuresti kakkososan tarinasta, joten olisi hienoa nähdä se myös sarjassa, mutta en toisaalta laittaisi pahakseni, jos sarjassa tehtäisiin jotain uuttakin.

Ekan ja tokan pelille oli väliä useita vuosia. Itse näkisinkin mielelläni toisen kauden käsittelevän tätä pelien välistä aikaa, jossa kakkosesta nähtiin vain ihan muutamia takaumia.
 
Ylös Bottom