Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Legend of Zelda: The Wind Waker

Edelleen näyttää Pelitillä olevan ongelmia konsolipelien kanssa. Osa konsoliarvostelijoista ei vieläkään osaa hommaansa. Joku varmaan JTurusta kohta puolustaakin, mutta minä en ole miehen jutuista erityisemmin koskaan perustanut. Zeldan arvosana on muuten sama kuin mies antoi aikanaan Tomb Raider 2:lle! Ei pitäisi pistää kahta arvostelua vastakkain, eikä ainakaan, kun toinen on selvästi vanhempi, mutta Turusesta on aina tullut kuva, että mies ei osaa erottaa jyvää akanoista.

Eihän tuossa arvostelussa muuten vikaa ollut, mutta grafiikan kritisoiminen oli omituista. Ihan kuin arvostelija ei olisi tajunnut, että se "taustojen outo pehmeäpiirtoisuus, jopa suttuisuus" on tarkoituksella käytetty efekti. Jos olisi kritisoitu, että vahva depth of field -efekti ei sovi piirrettyjen grafiikoiden kanssa, olisi kritiikin ymmärtänyt ja olisin itsekin ollut _osittain_ samaa mieltä, mutta nyt koko pelin upeiden grafiikoiden huonoksi leimaaminen ja höpötys kaapeleista, oli älytöntä. Puheet taisteluiden "oudosta nykimisestä" osoittavat myös, että kahvilla ollaan.
 
Kyllä se blurraus alkuun hieman häiritsi mutta ei se enää.
Nyt en oikeastaan edes huomaa sitä blurrausta (tai sitten olen vain niin tottunut siihen).
 
No kertokaa tyhmälle, mitä se taisteluiden nykiminen on? Samanlaista nykimistä oli Starfox Adventuressakin. Ilmeisesti se on jonkinlainen tyylikeino, mutta itse en kyllä käsitä sitä. Lähinnä se häiritsee ja tulee mieleen vanhat nykivät PC:n 3D-pelit. Kun nykykonsolit antavat mahdollisuudet nopeaan ja sulavaan grafiikkaan, niin miksi tyylikeinona täytyy käyttää nykimistä?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Moguli
Kun nykykonsolit antavat mahdollisuudet nopeaan ja sulavaan grafiikkaan, niin miksi tyylikeinona täytyy käyttää nykimistä?

Miksi elokuvissa näytetään toiminnan hetkellä tai räjähdyksen sattuessa hidastuskuvaa, kun filmin saisi pyörimään normaalinopeudellakin? Makuasia tuokin, vaikka peleissä se tietenkin käy ärsyttämään ajan mittaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan saintbert

Meinasikohan Moguli kysymyksellään sitä, että onko nykiminen tahallista vai tahatonta?

Onnittelut demonbertille 666. viestin johdosta!
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan saintbert
Miksi elokuvissa näytetään toiminnan hetkellä tai räjähdyksen sattuessa hidastuskuvaa, kun filmin saisi pyörimään normaalinopeudellakin? Makuasia tuokin, vaikka peleissä se tietenkin käy ärsyttämään ajan mittaan.

Kyllä minä hidastusefektit leffoissa tajuan, ja jopa tykkään efektistä. Myös peleihin hidastusefektit sopivat tyyliin Max Payne. Mutta nykimisefektit antavat peliin todella amatöörimaisen vaikutelman. Aikaisemmin pelien nykiminen oli tahatonta ja se johtui huonosti optimoidusta pelikoodista tai heikkotehoisesta laitteistosta, joten luultavasti tuolta ajalta minun suhtautumiseni pelin nykimisefektiin juontaa juurensa.

Hidastusefekteillähän on ihan oma tarkoituskin, sillä niiden avulla muuten niin nopeita toimintakohtauksia saadaan pidennettyä ja katsoja ehtii paremmin huomaamaan yksityiskohdat jne. Tuosta nykimisefektistä en samanlaista tarkoitusta löydä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan feldon
Meinasikohan Moguli kysymyksellään sitä, että onko nykiminen tahallista vai tahatonta?

Eiköhän Moguli ymmärtänyt, että "nykimistä" on käytetty tarkoituksenmukaisesti efektinä ja toisia se miellyttää ja toisia ei. Pelitin arvostelija ei tätä tahtonut tajuta.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Edelleen näyttää Pelitillä olevan ongelmia konsolipelien kanssa. Osa konsoliarvostelijoista ei vieläkään osaa hommaansa. Joku varmaan JTurusta kohta puolustaakin, mutta minä en ole miehen jutuista erityisemmin koskaan perustanut. Zeldan arvosana on muuten sama kuin mies antoi aikanaan Tomb Raider 2:lle! Ei pitäisi pistää kahta arvostelua vastakkain, eikä ainakaan, kun toinen on selvästi vanhempi, mutta Turusesta on aina tullut kuva, että mies ei osaa erottaa jyvää akanoista.

Eihän tuossa arvostelussa muuten vikaa ollut, mutta grafiikan kritisoiminen oli omituista. Ihan kuin arvostelija ei olisi tajunnut, että se "taustojen outo pehmeäpiirtoisuus, jopa suttuisuus" on tarkoituksella käytetty efekti. Jos olisi kritisoitu, että vahva depth of field -efekti ei sovi piirrettyjen grafiikoiden kanssa, olisi kritiikin ymmärtänyt ja olisin itsekin ollut _osittain_ samaa mieltä, mutta nyt koko pelin upeiden grafiikoiden huonoksi leimaaminen ja höpötys kaapeleista, oli älytöntä. Puheet taisteluiden "oudosta nykimisestä" osoittavat myös, että kahvilla ollaan.

Suurin syy pistemäärään oli ilmeiseti kuitenkin se, että peli toistaa aikaisempien Zelda-pelien (lue: Ocarina of Time) kaavaa jos ei orjallisesti niin kuitenkin
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan krl85
Suurin syy pistemäärään oli ilmeiseti kuitenkin se, että peli toistaa aikaisempien Zelda-pelien (lue: Ocarina of Time) kaavaa jos ei orjallisesti niin kuitenkin

Jep, mutta eihän HEX puhunutkaan kuin noista tietyistä ihmeellisistä kommenteista.

..Eihän tuossa arvostelussa muuten vikaa ollut, mutta grafiikan kritisoiminen oli omituista..
 
Minun mielipiteeni tuosta Pelit-lehden arvostelusta on, että kyseinen arvostelija haluaa meidän kaikkien odottamaa pistemäärää alhaisemmalla arvioinnilla osoittaa omaa riippumattomuuttaan hypestä ja muiden arvostelijoiden mielipiteistä. Sitä varten hän on joutunut keksimään noita "ihmeellisiä kommentteja" jotka eivät kyllä ihan joka kohdassa ole aiheellisia.

Asiasta toiseen, onko kukaan edes nähnyt kauppojen hyllyillä WW:stä mitään muuta versiota kuin tuota "limited editionia"? Veikkaan että non-limited -versio onkin todellisuudessa rajoitetumpi erä... :)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan puktus

Taitaa tulla myyntiin vasta toisessa erässä. Bonuslevyllinen versio myydään loppuun, ja tämän jälkeen kaikki Zeldat ovat bonuslevyttömiä.

Ja ihmettelen kyllä tuota Pelitin arvostelua. Vain 92? Eikös tuo nykiminen taisteluissa todella olekin vain tyylillinen ilmaisu, jolla taistelu rytmitetään paremmin? Kyllä huomaa että kyseessä on vanha PC-lehti, kun grafiikat tuntuvat ratkaisevan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan puktus
Minun mielipiteeni tuosta Pelit-lehden arvostelusta on, että kyseinen arvostelija haluaa meidän kaikkien odottamaa pistemäärää alhaisemmalla arvioinnilla osoittaa omaa riippumattomuuttaan hypestä ja muiden arvostelijoiden mielipiteistä.
Olisiko mahdollista, että arvostelija piti pelistä "vain" 92 pisteen verran?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan TelpeFion
Ja ihmettelen kyllä tuota Pelitin arvostelua. Vain 92? Eikös tuo nykiminen taisteluissa todella olekin vain tyylillinen ilmaisu, jolla taistelu rytmitetään paremmin? Kyllä huomaa että kyseessä on vanha PC-lehti, kun grafiikat tuntuvat ratkaisevan.
Kannattiko tuokin kirjoittaa, kun argumentit ovat päättömiä ja ainoa todellinen sisältö on omien PC-antipatioitesi esiin tuominen?
 
Juuri äskön pääsin sitten Zelda The Wind Wakerin läpi ja nyt on hyvä mieli. Odotin kyllä vaikeampia puzzleja ja vihollisia, mutta itse peli ei pettänyt kyllä ollenkaan. Zeldalta se tuntui, mutta yhtä asiaa jäin kaivelemaan. Nimittäin vanhojen zeldojen musiikkia kuului liian vähän. Kohta aloitan varmaan pelaamaan sitten Ocarina Of Timeä (jotan en koskaan päässyt pelaamaan n64:lla). Toivottavasti toi tarjoaa enemmän pelattavaa ja haastetta.
 
No eipä hirveän kauaa aikaa kulunu, että läpi pääsit, olitko tosiaan kuinkakin tiiviisti tv:n ääressä? vai ootko saanut zeldan aikasemmin jo? mitenkäs muuten noi muistikortit, kun en niistä ja pelien tallennusten koosta tiedä, eli mahtuuko sille pienemmälle kortille kuinka monen pelin tallennukset? tietysti riippuu mutta.. ajattelin sillä vaan että jos ostais sunshine pakin, niin siinä tulis muistaakseni se pienempi muistikortti, vai..? että kuinka hyvin se riittää?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Justin Bailey
Jep, mutta tuosta lainauksesta saa kuvan, että mies ei puhunut vain omasta mielipiteestään, itse asiassa viittasi aivan päinvastaiseen. Samoin tuosta saa käsityksen, että arvostelijalla ei ole kykyä ymmärtää tai arvostaa asioita, joista ei itse pidä. Tällaisessa tapauksessa kannattaisi miettiä muutamaan kertaan onko jäävi sitä kirjoittamaan. Kaikki tämä siis vain tuon yhden lainauksen perusteella. Voihan olla, että seuraavassa lauseessa hän kertookin vain vitsailleensa, mutta epäilen vahvasti..

Mies ei osaa arvostaa kun antoi vaan 92 pistettä ja Pelit suosittelee-lätkän... Hohhoijaa, hohhoijaa...:o

Edit: Pelit-lehden pisteytyksestä:
90 ja yli: Erinomainen peli. Lajinsa kirkkainta kärkeä.
Pelit Suosittelee -leima on arvosanasta riippumaton kunniamerkki esimerkiksi ennennäkemättömästä uudesta ideasta tai jonkun osa-alueen briljantista toteutuksesta. Korkein pistemäärä, jota olen koskaan lehdessä nähnyt on 97. Olisihan siinä sentään 5 pistettä vielä lisää. Voi kuinka konsolia taas sorretaan. (MP:kin sai vain 95...)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan TeKe
Mies ei osaa arvostaa kun antoi vaan 92 pistettä ja Pelit suosittelee-lätkän... Hohhoijaa, hohhoijaa...:o

Hohhoijaa itsellesi, puhe oli graafisesta tyylistä ei kokonaisuudesta. Lue uudestaan ja etsi se pointti jos ei heti ensimmäisellä kerralla avautunut.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan SolidT
...mitenkäs muuten noi muistikortit, kun en niistä ja pelien tallennusten koosta tiedä, eli mahtuuko sille pienemmälle kortille kuinka monen pelin tallennukset? tietysti riippuu mutta.. ajattelin sillä vaan että jos ostais sunshine pakin, niin siinä tulis muistaakseni se pienempi muistikortti, vai..? että kuinka hyvin se riittää?

Hyvin riittää, itselläni on basic-kortilla SMS, WR, SMB, RE, MP ja nyt Zelda. Ei mitään ongelmia, muutaman replayn jouduin tosin SMB:stä poistamaan, että Zelda mahtui, eli nyt on täynnä. Hyvin pärjäät Marion ja Zeldan kanssa...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Justin Bailey
Hohhoijaa itsellesi, puhe oli graafisesta tyylistä ei kokonaisuudesta. Lue uudestaan ja etsi se pointti jos ei heti ensimmäisellä kerralla avautunut.

Siis jos arvostelija ei pidä graafisesta tyylistä, sitä tulee silti kehua, arvostaa ja ymmärtää? Mitenkähän tämä noin käytännössä on mahdollista? "Minä en itse pitänyt Zeldan loistavista grafiikoista. Ylifantastiset efektit eivät saa minua käyttämään ylisanoja."
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom