Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Witcher 3: Wild Hunt

Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Välillä naurattaa/ärsyttää, kun kaikki Geraltin tekemät päätökset menee reisille ja joku vähintään kuolee.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Muutama oma huomio parin tunnin pelin jälkeen.

+ Maailma on just sellainen kuin olisin halunut esim. Skyrimiin. Uskottavaa keskiajan kuvausta ja lavastusta. Ehdottomasti pelin parasta antia, mutta...

- Tekninen toteutus yllättävän ontuvaa. Ruudunpäivitys laittaa veret valumaan silmistä muuallakin kuin välivideoissa. Maailman pyörittely on nykivää ja ohjaaminen muutenkin kankeaa. Eikä tää ainakaan Onella pääse lähellekään niitä odotuksia joita trailerit antoivat ymmärtää ulkoasun suhteen. Inventaariovalikot ym. aivan kauheita. Pelaan yli 100" kankaalta, mutta fontit aivan käsittämätöntä suttua. Olenko myös ainut, jonka inhoaa Geraltin monotonista puhetta? Ärsytti jo aikaisemmissa osissa. Muu ääninäyttely huomattavasti parempaa. Kokeilin pelata myös Puolan kielellä, mutta ei pystynyt. :p

Tällä hetkellä hieman ristiriitaiset fiilikset. Skyrimit ja Dragon Aget ovat maistuneet tuhansien tuntien edestä ja Witcherit jääneet niiden jalkoihin vaikka miljöö parasta onkin. Vähän luulen, että niin käy tälle kolmososallekin.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Haluaisitko vähän heittää vinkkejä taistelusysteemistä? Itse tunnun ottavan todella paljon turpaan ihan turhaan, koska homma ei vain jostain syystä onnistu.

Peli on toistaiseksi niin alussa, että mitään yleispätevää ei voi sanoa kuin hyvin pieneen osaan vihollisia, mutta laitetaan jotain. Kannattaa hyödyntää sign-taikoja, eli eläimiin kannattaa käyttää tulta, koska turkki palaa hyvin ja aika usein saa jopa yhdellä iskulla poltettua 1-2 vihollista pois pelistä. Ihmisiin taas kannattaa hyödyntää Aard-signiä, etenkin, jos heillä on käytössään kilpi tai maaginen suoja.

Ehkä paras tapa on vältellä useamman vihollisen kohtaamista samaan aikaan ja säästää sign-staminaa tiukkaan paikkaan ja väistellä vihollisten iskuja, opetella niiden käyttäytymistä ja arvioida hyökkäysten ulottuvuutta. Lyhyen kantaman hyökkäyksille toimii pieni hyppy taaksepäin (ympyrä, jos oikein muistan) ja perään voit huitaista vihollista ja tiukemmissa paikoissa loikata sivuun X:llä ja odottaa sopivaa hyökkäysasemaa. En suosittele myöskään liian montaa iskua perätysten, tee mieluummin pari onnistunutta osumaa ja odota uutta tilaisuutta iskeä. Tuo mainittu iso loikka sivulle on mielestäni turhankin tehokas, sillä pääsee niin helposti karkuun ja voi odottaa staminan latautumista. Sitten taas signiä käyttöön ja esim. tulta vihollista päin.

Signien käyttö kannattaa opetella kunnolla, ne tuovat aina niin suuren edun taistelussa. Kun opit vihollisen hyökkäyksen ajoitukset kunnolla, niin voit yrittää L2:lla (Parry) blokata iskut ja iskeä counter-iskulla perään. Se on todella voimakas, mutta vaikea ajoittaa. Se on vielä mainittava, että joskus Geralt saattaa jopa heittää pientä kehua pelaajalle, kun viime hetken väistö sivulle välttää hyökkäyksen ja perään muutama osuma miekalla - se on palkitsevaa :)
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Näitä puzzle-juttuja löytyy lähinnä treasure hunteissa. Tehtävissä oma sarake näille. Aukeaa, kun ostat kartan palasia. Muuten nuo ovat aika iisejä. Tosin huhuja kuullut, että pelissä ois lisää salaista ilman valmiita karttamerkintöjä. Näitä metsästetään sitten, kun tasot ovat kohdillaan :D

Kiitokset Lohikselle tästä! Niitä odotellessa - eikun keräämään palasia.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Njoo, ensimmäiset tunnit takana ja vähän on kyllä... Pelimailma on toki upea ja selvästi rakkaudella tehty, yksityiskohtien määrä on aivan mieletön. Ne pari tehtävää mitä olen tehnyt tuon vapaan samoilun ohessa ovat olleet ihan ok tasoa. Tarinasta nyt tietenkään ei vielä tässä vaiheessa viitsi sanoa mitään, mutta molemmat aiemmat noiturit pelanneena uskon tuonkin olevan ok. Mutta se tekninen toteutus (siis xbox onella pelailen) Huh huh. Ei tule toista one peliä mieleen joka tuntuisi näin raakileelta. Kuten tuossa ylempänäkin todettiin, tuo nykiminen on aivan absurdia. Joten kuten vielä pärjäilee jos kulkee viiva suoraan mutta auta armias jos kääntää vähänkin hahmoa / kameraa niin avot. Nykii niin pirusti että se tuntuu hampaitten paikoissa asti. Kestän vielä tuon ADHD tyylisen hahmon liikkumisen, tyyliin aivasta tattiin päin ja Geralt ryntäilee sinne tänne. Kestän hevosen joka on lähes mahdoton ohjastaa ja muutenkin aikaa tökerö esim. inquisitionin helepon ja mukavan konittelun jälkeen. Kestän jopa tuon naurettavan pienen fontin siitäkin huolimatta että jonkinlainen parodiahorisontti ylittyy kun 48 tuumaista HD tv:tä pitää tuijottaa metrin päästä vaimolta lainatut lukulasit päässä jotta saa selvää siitä mitä tuli juuri puskasta nypittyä tai raadolta napattua. Mutta tuo nykiminen. Yleisesti tuo on piirre mitä inhoan aivan silmittömästi peleissä. Täydellinen immersion tuhoaja itselleni. Mikä mukavinta, tässä pelissä tämä ongelma ei hylkää onnellista (?) boxi pelaajaa hetkeksikään. Siis ihan tosissaan. Se nykiminen on läsnä aivan _koko_ ajan.

Okei joo. täytyy sanoa että nämä tekniset ongelmat väkisinkin tuo mieleen ajatuksen siitä että tässäkö se nyt oli? Tätäkö odotin kuin hullu puuroa? Eli vähän on pettynyt olo joo...
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Okei joo. täytyy sanoa että nämä tekniset ongelmat väkisinkin tuo mieleen ajatuksen siitä että tässäkö se nyt oli? Tätäkö odotin kuin hullu puuroa? Eli vähän on pettynyt olo joo...

Kuulostaapa ikävältä. Toivottavasti saatte tuohon patchin piakkoin. Tähän mennessä olen kironnut eniten matalalla paistavaa aurinkoa, häikäisee sen verran tehokkaasti, että saa tuijottaa minimappia herkeämättä. Tosin vielä ei ole tullut kuin max. 4-5 vihollista yhtäaikaa kimppuun, isommat laumat saattavat ehkä aiheuttaa pientä nykimistä.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Olenko myös ainut, jonka inhoaa Geraltin monotonista puhetta? Ärsytti jo aikaisemmissa osissa. Muu ääninäyttely huomattavasti parempaa.

Et ole ainut, täällä toinen. Naurettavaa äänen keinotekoista yksisävelistä alaspainoa tyyliin amerikkalaiset trailerit. Alkuvaiheissa peliä ja maistuu kyllä, mutta kiinnitin itsekkin tuohon huomiota. Mutta miehinen mies puhuu mahdollisimman matalalta monotonisesti vissiin.:D
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Ensimehut banaanilta.

Itse peli on mahtipontinen, ihan helvetin laaja ja todella kovasti henkilöön uppoutuva. Kaunis, sulava ja sopivan synkkä. Justiin hyvä näin vanhemmalle ihmiselle, joka jaksaa keskittyä dialogeihin. Kamppailut ovat juuri hyviä, sellainen diablomainen "mätki-niin-maan-perkeleesti-ja-heitä-taikoja-sekä-ime-potioneita-että-pärjäät-miljoonalle-vastukselle-kerralla -tyyli on todellakin huono vaihtoehto. Ensimmäiset sudet, mitkä tuli vastaan saivat minut kyllä 6-0 vietyä ja save pelasti. Sain uusintakierroksen ja opin että rauhallisuus on se juttu.

Sitten pieniä miinuksia, mitä olen taas diabloistina tottunut.
- inventory. Siis mitä helkkaria? Mun piti miettiä että miten mä saan esim leivän syötyä.. Piti valita se sieltä vyöstä, laittaa inventoryyn ja sit vasta neliöllä sai pureskeltua sen. Onko tosiaan näin? Muutenkin tuo inventory on hieman ehkä sekavanlainen. No, saan luvan tottua kyllä.

-taistelut. Jos tulee sankka joukko esim susia, villikoiria tms vihuja, niin heistä ensin valitaan yksi ja sitten tää hahmo taistelee sitä vastaan. Takaa tulee puremia ja kaikkia muitakin iskuja. Vielä näin ensiperstuntumalta hankalahko, mutta kyllä mä varmasti siihen opin, että kuinka toimia, mutta noin 2h pelisession aikana vielä tuli sellaisia "voi vi**u, miten tästä selviää"- fiiliksiä.

- Heppa on loistava, helppo ohjata ja todellakin hyvä, kuten RDR ratsastus. Satulaan hyppääminen on välillä arpomista, kun hahmo säntää sekunnin murto-osassa hepan takalistoa kohti, eikä niinkuin vauhdista pysty hyppäämään kyytiin. Pitää kävellä ihan just oikeaan kohtaan ja sit X.

Kolme miinusta vs miljoona hyvää.. Ei ollenkaan hullumpi. Tästä riittää iloa pitkäksi aikaa.


Ja sitten isoin plussa. Ei mitään verkkopelisysteemejä. Ihan aito sinkkupeli ja olo on kuin FF7 aikaan palanneella. Tutkimista riittää ja varmasti iloa pitkäksi aikaa. :)
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Parin tunnin ensipuraisun jälkeen mieleen jäi lähinnä pelin kauneus, laajuus ja tarina. Yleensäkkin se kuinka näyttävä ja tarkkaan tehty peli on kyseessä. Tarina vaikuttaa todella mukaansa tempaavalta näin alkuunsa. Itsellä ei ainakaan vielä suurempia nykimisiä ole ollut tähän tosin voi ottaa kantaa tarkemmin vasta viikonlopun jälkeen. Kontrollit tuntuvat hieman vaikeilta ja ylipäätään ohjattavuus on vaikeasti hallittava. Tähän toki varmasti tottuu ajan kanssa. Inventory systeemi on suoraansanoen aika surkea, mutta ei se peli-iloon nyt suuremmin vaikuta.

Nopealla tunnustelulla pelistä jäi silti todella hyvä maku. Saattaa hyvinkin olla vuoden yksinpeli kokemus.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Ensimehut banaanilta.

Sitten pieniä miinuksia, mitä olen taas diabloistina tottunut.
- inventory. Siis mitä helkkaria? Mun piti miettiä että miten mä saan esim leivän syötyä.. Piti valita se sieltä vyöstä, laittaa inventoryyn ja sit vasta neliöllä sai pureskeltua sen. Onko tosiaan näin? Muutenkin tuo inventory on hieman ehkä sekavanlainen. No, saan luvan tottua kyllä.

Siis nuo ruuat ja juomat voi laittaa sinne pikavalikoihin ja ristiohjaimella ylös ja alas painamalla syödä ja juoda niitä.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Mikä mukavinta, tässä pelissä tämä ongelma ei hylkää onnellista (?) boxi pelaajaa hetkeksikään. Siis ihan tosissaan. Se nykiminen on läsnä aivan _koko_ ajan.

En oikein ymmärrä miten voi eri boxi pelaajilla olla näin erinlaiset kokemukset. Itse en ole huomannut kovinkaan paljoa nykimistä. Niinkuin aikaisemmin sanoin niin itselläni nykii ainoastaan välivideoiden alussa kun on aloittanut pelaamisen, mutta hetken päästä jo nekin pyörii moitteetta. Itseäni, ehkä eniten ärsyttää se latausaika kuoleman jälkeen. Jotenkin tuntuu pirun pitkältä :)
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Itse en vaivautunut käynnistelemään uudelleen ja about samat tunnit takana eikä latausruutu -hyytymisiä. Yksi Gwent -pelin aikana tapahtunut Crash to "Desktop" ja heti uudelleenkäynnistys ilman ongelmia. PS4:llä täälläkin siis.

Meikäläisen eka pelisessio jämähti ekaan latausruutuun PS4:lla. Koitin ensin konsolin buuttausta, mutta sama vika. Asensin koko höskän uusiksi ja pelasin alun asentamatta päivitystä. Siinähän se aika menikin alkuvideoita katsellessa, kun niitä ei ensimmäisellä kerralla voi skipata.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Melko karmivia ovat jotkin näistä pelin hirviöistä. Tuli tuota bestiarya lueskeltua eilen ja vastaan tuli Botchling- niminen ällötys. "The Botchling is a small creature, resembling a highly deformed fetus - created from the improper burial of stillborn infants - that preys on pregnant women. While hiding beneath beds, Botchlings sap the expectant mother of strength and once she is completely defenseless it will latch on and directly feed off blood, killing both her and the unborn child." -Witcher wiki. Melkoisen synkkää fantasiaa.. Muutenkin tuo bestiary on todella kiinnostavaa luettevaa, mm. Water hagista on melko hauska kuvaus. Myös aika pysäyttävä tapaus oli kun (spoilerissa hieman pelin alkupäästä)
pelataan ensimmäistä kertaa Cirillä ja hän tapaa pikkutytön, jonka vanhemmat ovat lähettäneet metsään seuraamaan "herkuilla reunustettua polkua". Satuja lukeneena voinee vaan arvata minne polku johtaa. Vaikeat ajat, joten onpahan yksi suu vähemmän ruokittavana, vanhemmat vissiinkin ajattelivat.

Hienoa kun sivutehtävissäkin voi olla useita eri lopputuloksia. Hyvänä esimerkkinä tehtävä (yksi Keiran tehtävistä)
A Towerful Of Mice. Itse sain tuon Fyke islandin kirouksen poistettua mutta mielenkiintoista olisi tietää, mitä olisi tapahtunut jos Geralt olisi suostunut haamun pyyntöön ja olisikin vienyt ne kuolleen tytön luut pois saarelta?
Olisi kiva kuulla, kuinka muut tuon pelasivat. Eipä ole vielä viiteentoista tuntiin tullut vastaan tehtävää, joka tuntuisi "täytetehtävältä", jolla vaan pidennetään pelin kestoa. Näkee selvästi kuinka rakkaudella tätä peliä on tehty ja tehtävien mielekkyyteen on panostettu hurjasti. Ei ole merkkiäkään Ubisoft- tyylisestä copypastesta, mikä itselle on suurin peli-ilon tappaja.

Mitä teknisiin ongelmiin tulee, ilmeisesti konsoleille on tulossa patch kohtapuoliin, jonka yhtenä tarkoituksena on parantaa frameratea. PC:lle ilmeisesti on patch jo tullut ja tiedot siitä tässä:

The patch 1.03 has just been released and is now available for all PC version of The Witcher 3: Wild Hunt. The update introduces a range of stability and performances enhancements as well as allows users to take advantage of some additional graphics settings. Please find the detailed list of fixes below:Improves stability in gameplay and the UI
Improves performance especially in cutscenes and gameplay
Fixes grass and foliage popping that could occur after density parameters were changed
Improves Nvidia Hairworks performance
Boosted texture anisotropy sampling to 16x on Ultra preset
Sharpen Post-process settings extended from Off/On to Off/Low/High
Blood particles will now properly appear after killing enemies on the water
Corrects a bug where player was able to shoot bolts at friendly NPCs
Improves menu handling
Corrects an issue with Stamina regeneration while sprinting
Fixes a cursor lock issue that sometimes occcured when scrolling the map
Generally improves world map focus
Improves input responsiveness when using keyboard
Corrects some missing translations in the UI
Corrects an issue in dialogue selections
Rostan Muggs is back
Minor SFX improvements
The console version of the patch is coming and will be available very soon.

http://en.cdprojektred.com/news/patch-1-03-for-pc-now-available/
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Hienoa kun sivutehtävissäkin voi olla useita eri lopputuloksia. Hyvänä esimerkkinä tehtävä (yksi Keiran tehtävistä)
A Towerful Of Mice. Itse sain tuon Fyke islandin kirouksen poistettua mutta mielenkiintoista olisi tietää, mitä olisi tapahtunut jos Geralt olisi suostunut haamun pyyntöön ja olisikin vienyt ne kuolleen tytön luut pois saarelta?
Olisi kiva kuulla, kuinka muut tuon pelasivat.

Itse vein noi luut haamun miehelle jonka jälkeen haamu kävi tappamassa miehensä. Muuta ihmeellistä tuo ei antanu :)
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Itse vein noi luut haamun miehelle jonka jälkeen haamu kävi tappamassa miehensä. Muuta ihmeellistä tuo ei antanu :)


Okei, toisin toimimalla tapahtui näin.
Kun kieltäydyin auttamasta haamua ja epäilin tätä valehtelijaksi, kävi ilmi että haamu onkin Pesta/plague maiden, eli wraithin kaltainen otus. Otin matsia tuon otuksen kanssa ja juuri kun se oli kuolemaisillaan, se katosi. Tämän jälkeen Geralt ja Keira päättivät hakea tämän kuolleen naisen miehen saarelle, jotta tämän rakkaus naistaan kohtaan saisi kirouksen katoamaan. Geralt selitti asian miehelle ja tämä tuli vapaaehtoisesti saarelle auttamaan. Pesta ja mies kohtasivat, he suutelivat toisiaan (hyi juma, se otuksen kieli..) ja kirous häipyi, sade lakkasi ja auringonvalo pääsi jälleen saarelle. Mies kuoli myös tässäkin tapauksessa.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

En oikein ymmärrä miten voi eri boxi pelaajilla olla näin erinlaiset kokemukset.

Niinpä. Juuri tästä syystä tuli testailtua muutamaa muuta peliä, koska mielessä kävi että olisiko kenties konsoli itse sanomassa sopimustaan irti. No kaikki pelit joita testailin pyörivät kyllä ongelmitta. Outo juttu sinänsä, koska tuo nykiminen aina vähänkin kameraa pyöritellessä on niin hurjaa että sitä ei voi mitenkään olla huomaamatta. Anttilasta haettu levyversio kyseessä. Noh poistin juuri pelin ja asennan sen uudestaan. Tuskin mitään auttaa mutta voihan sitä ainakin yrittää.


Mitä teknisiin ongelmiin tulee, ilmeisesti konsoleille on tulossa patch kohtapuoliin, jonka yhtenä tarkoituksena on parantaa frameratea.

Toivotaan näin. Harmillista jos muuten hieno tarina jäisi teknisten ongelmien rampauttamaksi.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Niinpä. Juuri tästä syystä tuli testailtua muutamaa muuta peliä, koska mielessä kävi että olisiko kenties konsoli itse sanomassa sopimustaan irti. No kaikki pelit joita testailin pyörivät kyllä ongelmitta. Outo juttu sinänsä, koska tuo nykiminen aina vähänkin kameraa pyöritellessä on niin hurjaa että sitä ei voi mitenkään olla huomaamatta. Anttilasta haettu levyversio kyseessä. Noh poistin juuri pelin ja asennan sen uudestaan. Tuskin mitään auttaa mutta voihan sitä ainakin yrittää.




Toivotaan näin. Harmillista jos muuten hieno tarina jäisi teknisten ongelmien rampauttamamaksi.
Tuo nykiminen voi johtua ongelmasta pelin kontrolleissa. Itse postasin aiemmin tähän ketjuun juuri tuollaisesta nykimisestä kun liikuttaa oikealla tatilla kameraa hitaasti. En usko että kyse on hitaasta ruudunpäivityksestä, koska peli tekee tuota koko ajan ja tietääkseni tuo on kaikilla alustoilla. Itsellä siis ps4 versio ja pc- puoleltakin on valitusta tuosta kuulunut.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Meikäläisestä on tullut melkoinen varas tässä pelissä.

Ainakun pääsee uuteen taloon niin "Sense" käyttöön ja katsoa mitä kaikkea voi avata ja ottaa ilman omantunnon soimaa. Skyrimin jälkeen tuntuu jotenkin oudolta ns pölliä kaikki mikä irtoaa. Samoilen vielä White Orchardissa ja pelitunteja taitaa olla takana about 6 ja olen 2 tasolla. Hivenen tullut kierreltyä kysymysmerkeillä ja testattua voiko ötön / ötöt tappaa ja ottaa itselle siitä toteemista taitopisteen.

Toki keräilyä suorittanut puskista ja sienistä vaikka millä mitalla, mutta lisää pitää poimia, mahdollisimman paljon inventaarioon jotta voi sitten leikkiä alkemistija ja tehdä puteleita jota ei koskaan käytä :p.

Ainoa asia mistä nurisen on tuo ohjauksen kankeus, jätkä liikkuu kuin tervassa ja ohjauskomennot tulee viiveellä. Tappeluissa helpointa on lyöntisarjan jälkeen perääntyä johonkin suuntaan dodgerollilla kuin juosta. Mikähän älyväläys tehdä ukkelista noin hankalasti liikkuva. Tekstin koko saisi olla hitusen isompi 55" töllöltä katseluetäisyyden ollessa noin 3½ metriä tahtoo fontti olla turhan pientä.
 
Vastaus: The Witcher 3: Wild Hunt

Pieni vinkki henkilöille jotka kokevat ongelmia monta vihollista vastaan. Taktiikka: Malttia! Kokoa koko joukko kasaan ottamalla takapakkia ja sitten kun vihut ovat kasassa niin signia, iskut parin erissä.Signit kannattaa opetalla ulkoa ettei tule ongelmia ja se et mitä ne tekee.Esim: Axii toimii monelle: Stun and insta kill.
 
Ylös Bottom