Kauan sitä lykkäsinkin, mutta lokakuun alussa tuli viimein aloitettua
Yakuza: Like a Dragon, ja eilen illalla se sitten pärähti läpi. Pelitunteja kertyi 73.
Olin alkuun epäileväinen. Uudet hahmot ja pelimekaniikat, voiko tämä mitenkään vetää vertoja Kiryun saagalle. Aloitin tietenkin japanilaisella ääninäyttelyllä, koska näinhän Yakuzat pitää ilman muuta pelata. Aika alussa kuitenkin testasin huvikseni englanninkielistä ääninäyttelyä, ja mitäs hemmettiä... näinhän se on paljon parempi! Enkkunäyttelijät ovat ihan nappivalintoja. Ja onhan siellä Hikaru Sulukin

Ainut huono puoli oli se, että muutaman tutun hahmon äänet olivat väärät, mutta nämä esiintyivät vain pienissä sivuosissa.
Kun alun pakolliset tutoriaaliosuudet olivat ohi ja peli aukesi kunnolla, epäilyksetkin hälvenivät. Tämähän onkin loistava peli, ja mitä pidemmälle tarinassa etenin, sen paremmilta ja läheisemmiltä hahmotkin tuntuivat. Vuoropohjainen taistelu ja rpg-fiilis tuntuivat nekin mukavalta vaihtelulta ja sopivat peliin vallan mainiosti. Mutkikkaat juonikuviot ja sivupuuhastelu olivat tuttua Yakuzaa.
Jos jotain miinuksia pitää keksiä, niin kovempia vastustajia sai hivuttaa hengiltä melkoisen kauan. Silloin piti vain tylsästi spämmätä niitä eniten damagea tekeviä skillejä. Vaikeustasoa ei saa valita, mutta se oli paria piikkiä lukuunottamatta ihan sopiva tällaiselle keskivertopelaajalle. Grindaamaan en joutunut missään vaiheessa, mutta jos sivuuttaa kaiken vapaaehtoisen tekemisen, jossain vaiheessa saattaa törmätä seinään.
Lopputekstien vieriessä olin täysin myyty. Olo oli tyhjä, kuten hyvän pelin jälkeen kuuluukin. Kasuga ja kumppanit ovat aivan mahtava poppoo, jonka tulevia edesottamuksia odotan innolla. Enpä olisi etukäteen uskonut, että Like a Dragon nousee omissa kirjoissani Yakuza-pelien kärkikastiin.
5/5