Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dead Space Remake

Viestistäsi välittyy, ettet ehkä ihan saanut kiinni siitä mitä tarkoitin, joten täytyy hieman tarkentaa, ja korjata alkuperäisen viestini sanavalintaa "nykyaikaistettu". Pidin siis ilmiselvänä asiana, että Dead Spacen tapauksessa peli pidetään samana kuin orkkis, ja keskitytään siihen graafiseen puoleen eikä lähdetä innovoimaan tai ideoimaan mitään varsinaista uutta tähän jo olemassaolevaan kaavaan. Minusta on hieman harmillista että pelasivat niin varman päälle, mutta painotetaan nyt kuitenkin vielä, että kyllä tämäkin minulle kelpaa mainiosti.

FF7 Remake on hyvä esimerkki, jonka rinnalle nostaisin vielä Resident Evil 2 Remaken. Panzer Dragoon Remake taas on esimerkkitapaus, missä hukattiin tilaisuus lähteä kehittelemään ja hakemaan jotain suurempaa visiota. Mitä se sitten olisi? Emme ehkä saa koskaan tietää.
Täytyy sanoa että on tässä aika paljon asioita muutettu. Eli ei ole ihan yksiyhteen alkuperäisen kanssa. En viitsi tässä alkaa spoilaamaan mitään, mutta esimerkiksi gameplay tuntuu erilaiselta. Isaakki liikkuu jotenkin ketterämmin, mutta niin myös örvelöt. Tai sitten muistan väärin, kun tosiaan alkuperäisen peluusta on aikaa ja silloinkaan en kovin pitkälle tätä pelannut. Ihan vain koska en uskaltanut :D Taisi olla ehkä chapter 5 tai jotain.
 
Yksi asia täytyy mainita tästä pelistä mitä mikään muu peli ei ole tehnyt ainakaan muistaakseni. Kun käynnistät pelin se lataa suoraan viimeisimmän tallennuksen ilman mitään valikoita ja painat vaan continue ja voit alkaa pelata samantein.
Itse en muista yhtäkään peliä viimeiseltä parilta vuodelta joka ei toimisi juuri näin.
 
Itse en muista yhtäkään peliä viimeiseltä parilta vuodelta joka ei toimisi juuri näin.

Eikös suurin osa peleistä menee alkuvalikkoon ja sitten ladataan peli. Tämä peli skippaa kaiken ja menee suoraan peliin. En kyllä muista pelanneeni ainuttakaan peliä missä ei olisi jotain latausruutuja.
 
Ah. Käsitin kenties väärin. En tiedä missä välissä sitä continueta pitäisi painaa, että asiasta tulisi erikoinen.

Peli sinänsä kiinnostaa kyllä, ainoa dad space minkä olen läpi kahlannut, on kolmas osa, ja sekin cooppina, joten tunnelmasta karsittu vähintään puolet.
 
No siis normi peli mainokset -> päävalikkoa -> painat continue -> lataus peliin.

Dead space remake mainokset -> lataus peliin parissa sekunniss. Ainut syy miksi painat continue on että peli alkaa pause valikosta. Et siis paina continue ladataksesi peliä vaan poistuaksesi pause valikosta.
 
Päivitys on julkaistu, ja VRS on poistettu käytöstä PC:llä ja ilmeisesti myös PS5:lläkin. Samalla DF:n konsolivertailuvideo meni uudelleen työn alle.

Päivitys on julkaistu, ja VRS on poistettu käytöstä PC:llä ja ilmeisesti myös PS5:lläkin. Samalla DF:n konsolivertailuvideo meni uudelleen työn alle.
Päivitys on julkaistu PC:llä (Steam) ja PS5:llä, joilla oli enemmän ongelmia VRS:n kanssa. EA appin ja Xbox version päivitykset ovat tulossa noin viikon sisällä.
 
Chapter 6 juuri läpäisty. VRS:n poisto teki ihmeitä ja peli näyttää nyt upealta, ainoastaan aseenvaihto valikko on edelleen kamalaa pikselimössöä.

Chapter 5 oli juurikin niin karmiva kun ajattelin ja se vaan muistutti miksi inhoan tuollaista gameplay elementtiä onneksi se on tässä hyvin pientä.
 
Nyt chapter 6 meneillään. On ollut kyllä iso positiivinen yllätys, eka läpipeluu siis itselle ko. pelistä. Pitkästä aikaa jokin peli koukuttaa näin.

Sopivan suoraviivaista menoa pienellä explorationilla höystettynä. Kuten joku aiemminkin kirjoitti, ei tahdo aika ja mielenkiinto riittää avoimen maailman peleissä haahuiluun, enemmän kaivannut juuri tämän tyylistä.
 
Päivitys on julkaistu, ja VRS on poistettu käytöstä PC:llä ja ilmeisesti myös PS5:lläkin. Samalla DF:n konsolivertailuvideo meni uudelleen työn alle.

Koko VRS mulle ihan uusi juttu, mut miks se alunperin sit piti laittaa peliin jos nyt päivitykses kuitenkin poistettiin? Olikse jotenki sit niin tärkeä asia alunperinkään siinä olla?
 
Koko VRS mulle ihan uusi juttu, mut miks se alunperin sit piti laittaa peliin jos nyt päivitykses kuitenkin poistettiin? Olikse jotenki sit niin tärkeä asia alunperinkään siinä olla?
Sillä pyritään parantamaan pelin suorituskykyä, mutta tällä kertaa tekniikan implementointi ei mennyt ihan nappiin. Taisi olla säädetty turhan aggressiiviseksi, mikä sitten sumensi kuvaa liikaa. PS5:lla VRS on toteutettu ohjelmallisesti, kun Xbox Series -konsoleilla ominaisuus on suoraan raudassa, joten siitä ilmeisesti laadullinen ero toteutuksessa. Tosin eipä se tainnut olla tämän pelin kohdalla ihan kunnossa Xboxeillakaan.
 
Koko VRS mulle ihan uusi juttu, mut miks se alunperin sit piti laittaa peliin jos nyt päivitykses kuitenkin poistettiin? Olikse jotenki sit niin tärkeä asia alunperinkään siinä olla?
Tuo Linneman arvelin Twitterissä, että onko alkujaan tuo implementoitu, kun ei ole vielä optimointi ollut riittävällä tasolla ja tuolla se on saatu sille tasolle mitä haettiin. Sitten kun kehitys on edennyt ja ollaan saatu optimoitua enemmän niin tuolle ei enää olekaan ollut tarvetta mutta se on vain unohtunut sinne käyttöön tms. Tiedä häntä, ihan puhdasta arvailuahan tuo on mutta ei mitenkään mahdottomalta kuulostava ajatus ollenkaan.
 
Muutama tyhmä kysymys pelistä. Näyttääkö tuo " paikannin " aina oikean reitin minne mennät tehtävässä. Kun on tehtävän tehnyt niin valitseeko peli itse tehtävän seuraavaksi, vai kannataako se valita itse. tuleko kaikki tehtävät tehtyä jos ei puutu tehtävien valitsemiseen, vai kannataako niitä itse ylipääntään valita. Tai jos muuttaa tehtävien järjestystä niin mikä vaikutus sillä peliin ? Kiitos jos joku jeesaa näissä kysymuksissä :)
 
Jos et itse valitse mitään tehtää aktiiviseksi niin se näyttää aina seuraavaan päätarinan kohteeseen joka on sininen viiva. Jos valitset jonkun sivutehtävän itse valikosta tai aktivoit sen kun se ilmestyy ruudulle se näyttää reitin sinne ja se on keltainen viiva. Peli ei vie sinua muuta kuin päätehtäviin jos et itse käy vaihtamassa sivutehtävää aktiiviseksi.
 
Voi jumaleissön että tämä on hyvä peli.

Oppikirja-esimerkki siitä, miten tehdään remake. Vanhaa ja uutta sopivassa suhteessa. Paranneltu alkuperäisen pieniä heikkouksia ja muuten lyöty vaan lisää läskiä ja suolenpätkiä luiden ympärille.

Peli on aivan jäätävän painostava ja tunnelma on jatkuvasti niin käsinkosketeltava, että sitä voisi leikata teollisuuskäyttöön tarkoitetulla moottoroidulla sahalla. En tiedä minkä takia, mutta itselleni eniten jännikakkeja aiheuttaa valinnanvarainen backtrackaaminen jo aiemmin vierailluille alueille extra-lootin toivossa.
Ehkäpä johtuen, että kehittäjien markkinoima Intensity Director tuntuu toimivan varsin hyvin, joka siis heittää hieman randomilla pelaajan eteen kaikennäköisiä pelotuksia, (avaruuslaivan väestönvaihdon suorittaneiden mönkiäisten lisäksi). Kaikennäköistä hauskaa on tullut vastaan, mutta en viitsi niitä tässä luetella ja viedä muilta niiden "löytämisen iloa". Enemmän metroidvania-henkinen USG Ishimura toimii ihan mielettömän hyvin.

Pelailen hardilla ja vaikeustaso tuntuu juuri sopivalta. En ole peliä vielä kokonaan läpäissyt, mutta orkkiksen pelanneena uskon olevani jo melko lähellä. Tästä syystä rohkenen jo todeta, että peli on itselleni täyden kympin arvonen. Häränkullin kokoiset suositukset siis täältä!
 
Viimeksi muokattu:
No siis normi peli mainokset -> päävalikkoa -> painat continue -> lataus peliin.

Dead space remake mainokset -> lataus peliin parissa sekunnissa..

mainokset? Tarkoitatko kun kerrotaan ketkä pelin on tehneet ja millä moottorilla/tekniikalla yms. Luuletko et ne on mainoksia? :D
 
Ylös Bottom