Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kastle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Kiitokset vastauksista. Samanlaisen mielikuvan sain muutamista peliarvosteluista, mutta pelikehittäjillä taitaa olla hieman toisistaan poikkeavat tavat toteuttaa noita kontrolleja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Vanki, oisko tästä lyhyestä pätkästä apua?

En tiedä näenkö nyt oikein(tekeekö silmät näin aamusella tepposet), mutta eikö tuossa ollut kuitenkin jonkun verran viivettä Move kapulan ja ruudulla tapahtuvan toiminnan välillä?

Voi olla että näin padilla räiskintäpeleihin tottuneelle pienikin viive voi olla liikaa. Toisaalta en ole kyllä oikein uskonutkaan että näistä on padia syrjäyttämään(enkä sitä myöskään missään nimessä toivo). Kun on tottunut ja oppinut pelaamaan räiskintöjä padilla ja ainakin tulostaulujen perusteella on ihan ok tasoa, niin haluaisi tottakai jatkaa padilla pelaamista. Toisaalta vasta tässä konsolisukupolvessa mukaan tulleille pelaajille padilla pelaamisen oppimiskynnys ja taitavaksi tuleminen voivat olla hien ja tuskan takana. Heille voi olla helpompaa hypätä suoraan esim. Wiin kelkkaan jossa kaikki joutuvat opettelemaan uuden ohjaustavan ja ovat näin samalla viivalla.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

En tiedä näenkö nyt oikein(tekeekö silmät näin aamusella tepposet), mutta eikö tuossa ollut kuitenkin jonkun verran viivettä Move kapulan ja ruudulla tapahtuvan toiminnan välillä?

Varmasti on lagia, mutta onko sitä liikaa on sitten toinen kysymys. Katsotaan nyt mitä sieltä on tulossa, vaikka omien konrkeettisten havaintojen pohjalta peliä testatessa.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Onko muuten Movessa nyt sitä tärinää vai ei? Selailin ketjua ja huomasin, että sellaisesta oli mainittu jo aikaisemmin:

Sauvassa on sisäänrakennettu rumble-tuki

Ja ainakin itse ole koko ajan olettanut, että näin myös olisi. Onhan näin? Tullut nyt jo muutaman kerran vastaan, että tuota tukea ei nyt sitten kuitenkaan ehkä olisi.

Varmasti on lagia, mutta onko sitä liikaa on sitten toinen kysymys.

Mikä sitten on liikaa esim. niissä FPS-peleissä? Jos vaikkapa SOCOM 4:sta pelataan sekaisin normipadilla ja Movella, niin kyllähän tuolla on varmasti oma merkityksensä, näin ainakin kuvittelisin.

Ja siitä samaa mieltä, että nämä arviot kannattaa tehdä vasta oman kokemuksensa perusteella, kannustan tekemään näin, en pelkästään Moven kohdalla, vaan miksei myös Wii-moten ja Natalinkin kohdalla.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Wiin kohdalla kokemukset vastasivat hyvin odotuksia. Kinect voi jäädä jopa testaamatta, kamerapelit kun löytyy jo historiasta. Move on vielä kokematta ja toistaiseksi näyttää, kuullostaa ja luetun perusteella vaikuttaa mahdollisuudelta. Raporttia luvassa varmasti heti kun tämän saa käsiinsä.

SOCOMin kohdalla vahvasti luottoa siihen suuntaan, ettei pelaajia sekoiteta keskenään. Zipper ymmärtää kyllä pitää padi-pelaajat omassa karsinassaan sekoittamasta meitä hömppä-viuhtojien mielenrauhaa.

Tärinät löytyy.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Zipper ymmärtää kyllä pitää padi-pelaajat omassa karsinassaan sekoittamasta meitä hömppä-viuhtojien mielenrauhaa.

Toivottavasti tulevaisuudessa myös muut tämän ymmärtävät. Oli kyse sitten Kinectistä tai Movesta. Eikä minun mielestä ole myöskään mitään väliä sillä kummalla ohjaus on tarkempaa ja tehokkaampaa padilla vai liikkeentunnistuksella. Pelaajat eri servuille niin homma pysyy edes jotenkin lapasessa.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Onko muuten Movessa nyt sitä tärinää vai ei? Selailin ketjua ja huomasin, että sellaisesta oli mainittu jo aikaisemmin:
Kyllä on, kysyin asiaa viimeksi maanantaina Nordisk Filmin edustajalta. (Ja meillä oli käpisteltävänä jo ihan valmis tuotantokappale, eli speksit eivät enää voi muuttuakaan.)
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Kyllä on, kysyin asiaa viimeksi maanantaina Nordisk Filmin edustajalta.

Hienoa, ihmettelinkin miksi se olisi jätetty yllättäen pois.

Kinect voi jäädä jopa testaamatta, kamerapelit kun löytyy jo historiasta.

Luonnollisesti pelkkä kamerahan se on ja kannattaa jäättää testaamatta. No, joka tapauksessa, kaikkea kannattaa testata, varsinkin jos haluaa mielipiteen aiheesta muodostaa omakohtaisesti, kuten aikaisemmin kommentoitkin Moven osalta.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Nisupullalle ja muillekin:
After I take more than my fair share of time bowling, I look to Jason and ask if he wants to hop in. The PlayStation Move had forced me to stand in one place with two...err...spheres on my chin to calibrate a single game, but Kinnect lets Jason and I just swap spots instantly. Without any jitters, hang-ups or confusion, Kinect lets Jason pick up where I leave off, mid-frame.

There's something very special about using Microsoft's Kinect system, something that separates it from every other combination of software and hardware I've ever used. Kinect adapts and accommodates the user. I'm not learning it; it's learning me.

"But what about the hardcore games? The FPSs, the gameplay that requires 100% accuracy?" I push.

"Kinect isn't going to replace the controllers that have worked for those types of games for the last decade—that's not what we're trying to do. Kinect will work alongside those controllers for hardcore games. For throwing a grenade, for vocal commands, for..."

"For head tracking??"

"Yes, head tracking! Exactly." He gets a big smile. He wants to say more. Bound by Microsoft confidentiality agreements, he can't.

Lähde: Gizmodo
 
Vastaus: E3 2010, 15-17.6 Los Angeles (Lue aikataulut sun muut ensimmäisestä viestistä!)

Move jää kakkoseksi (vai oliko jopa kolmoseksi?).

Ei siinä kyllä mitään analyytikkoa vaadita, että voi hyvin mielin sanoa Moven yltävän tässä kisassa maksimissaankin kakkoseksi. Maailmalla ei ihan niin sonypäissään olla, että Move tulisi ottamaan kiinni Wii-motea tässä sukupolvessa, ellei sitten jotain ihmeitä tapahdu. Ja jotta totuus ei unohtuisi: taitaa se PS3 nyt muutenkin olla vielä hiuksenhienosti kolmannella sijalla myynneissä tällä hetkellä tai näin on ainakin ollut ihan viime päiviin asti.

Ja kun miettii paljonko maksaa PS3 + Moveen tarvittavat välineet (ja paljon ne ovat kahdelle pelaajalle), niin kyllähän se Wii tulee melko todennäköisesti edelleenkin houkuttelemaan niitä satunnaispelaajia. Mutta eihän Move muutenkaan pitänyt olla satunnaispelaajille, vaan tosipelaajille, joten eihän tällä pitäisi olla mitään merkitystä.
 
Vastaus: E3 2010, 15-17.6 Los Angeles (Lue aikataulut sun muut ensimmäisestä viestistä!)

Mutta eihän Move muutenkaan pitänyt olla satunnaispelaajille, vaan tosipelaajille, joten eihän tällä pitäisi olla mitään merkitystä.
Mie olen nähnyt asian kyllä siten, että Move on tarkoitettu ihan kaikille. Ei sitä ole profiloitu pelkästään "tosipelaajille" tai pelkästään kasuaareille.
 
Vastaus: E3 2010, 15-17.6 Los Angeles (Lue aikataulut sun muut ensimmäisestä viestistä!)

Mie olen nähnyt asian kyllä siten, että Move on tarkoitettu ihan kaikille. Ei sitä ole profiloitu pelkästään "tosipelaajille" tai pelkästään kasuaareille.

Tämä olikin sitä kuuluisaa retoriikkaa. Tottakai Move on tarkoitettu kaikille, kuten myös Wii tai Kinetic, tämänhän pitäisikin olla ihan itsestäänselvää. Vastakkainasettelun aika on ohi.

Ja on muutenkin huomautettava, että PS3:n jo omistavalle ei tuo satsaus Moveen ole todellakaan sen kummoisempi kuin jo Wiin omistavalle satsaus Wii Fittiin.
 
Vastaus: E3 2010, 15-17.6 Los Angeles (Lue aikataulut sun muut ensimmäisestä viestistä!)

Ei siinä kyllä mitään analyytikkoa vaadita..

Kyse oli siitä oletuksesta (?), että Kinect voittaisi puolelleen "satunnaispelaajat" ja Move olisi joku villi kortti. En puhunut mistään Moven myyntimääristä, saati Wiin myyntimäärien kiinniotosta. Puhuin siitä, että Move on yhtä avoin kortti kun tuo Kinect. Pelaaminen ilman ohjaimia ei ole asia joka on jokaisen pelaajan salainen päiväuni, vaikka toki PR-mylly nyt täysillä jauhaakin.

..mutta koska seuraavaksi aletaan tuttuun tyyliin halkomaan hiuksia ja sanot että "vihjaisithan että Move ohittaa myös Wiin" yms, niin otan vähän sanoja jo nyt takaisin. Move ei vähässä kummassa ohita Wiin myyntimääriä tai voita kaikkia casual-pelaajia puolelleen.

Mutta ei niin tee Kinect:kään.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Pelaaminen ilman ohjaimia ei ole asia joka on jokaisen pelaajan salainen päiväuni, vaikka toki PR-mylly nyt täysillä jauhaakin.
Ei Kinect sitä ohjainta pakosta poista, vaan sitä voi käyttää sen kanssa yhtä aikaa.

Tuota pelkällä kropalla, raajoilla ja äänellä ohjaamista on esitelty niin paljon, koska sillä yritetään tehdä vaikutusta casual-yleisöön (ja siten kasvattaa markkinaosuutta).

Vastaavasti Moven kohdalla esitellään Start The Partyn ja EyePetin kaltaisia "perhepelejä", jotta saataisiin tehtyä vaikutusta yhteen isoon kuluttajaryhmään, josta löytyy paljon potentiaalista ostovoimaa.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Tällästä jo kombinaatiolla PS2 + EyeToy:

[video=youtube;6D_EniA3YZc]http://www.youtube.com/watch?v=6D_EniA3YZc[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Ilmeisesti palaamme jälleen tähän.

Kuten on varmasti oksettavan monta kertaa jouduttu selittämään, EyeToyssa kyse on vain ja ainoastaan rajan tunnistamisesta henkilön ja taustan välillä, joka ei taas kummoista ohjelmistoa vaadi. Olen pelannut juurikin tätä videossa olevaa peliä, ja tunnistus oli sellaisenaankin äärimmäisen epätarkkaa. Kung-fu-pelissä joutui muistaakseni käyttämään päätä, jotta peli tunnistaisi iskun. Nyrkkeilystä ei kannata puhuakaan, tässä toimi vastustajan rummutus pyörittämällä käsiä discotyyliin.

Kinect taas varsinaisesti tunnistaa hahmon, jolloin tämä voidaan viedä peliin erillisenä pelihahmona. Kai se nyt viimeistään tuli selkeäksi.
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Ainakin teknologiademon asteelta on löytynyt jo kasvojen tunnistusta:

[video=youtube;9V6fPP9DiBw]http://www.youtube.com/watch?v=9V6fPP9DiBw[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Kinect taas varsinaisesti tunnistaa hahmon, jolloin tämä voidaan viedä peliin erillisenä pelihahmona.
Myös PlayStation Eye osaa tunnistaa hahmon kohtuullisen tarkasti.
Tästä esimerkkinä tuleva kotimainen Kung Fu Live-peli.

Sinällään Kinect tuo uutena nuo valikkojen eletoiminnot ja "syvemmän" kokemuksen kuin Eye, mutta siltikään en lähtisi pudottamaan Eye-lisälaitetta pois liikkeentunnistus-skabasta edes sellaisenaan.

Sitten takaisin Moveen, Capcom on ainakin saanut Movesta irti melkoisesti, sillä Resident Evil 5 Movella pelattuna näyttää pelottavankin hyvältä..
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Nuo EyeToy-vertaukset ovat aivan selkeää kettuilua. Tai puhdasta hölmöyttä. Vai mikä muu tarve joillakin on esittää, että mukamas EyeToy:llä on pystynyt samaan kuin Kinectillä?
 
Vastaus: Konsoleiden liikkeentunnistus (Wii, Xbox 360, PS3)

Vai mikä muu tarve joillakin on esittää, että mukamas EyeToy:llä on pystynyt samaan kuin Kinectillä?

Kyse on siitä, miten aikaisessa vaiheessa ollaan oltu jo liikkeellä näissä merkeissä. Aika vavahduttavaa löytää näitä pätkiä vasta nyt ja yhdistää niitä tähän päivään.
 
Ylös Bottom